Hiihtelemässä

Kouluaikoina vihasin hiihtoa kuin ruttoa. Niinpä nykyään on ihan todella todella todella kummallista tykätä siitä niin paljon. Sanoisin että tykkäämisen reseptinä ovat 1) vapaaehtoisuus 2) kunnon tekniikan opettaminen 3) välineet. Sitten ei muuta kuin ladulle vain ja huiskis.

Siitä on jänö mennyt. Mihin liekki ollut asialla.

Kelpaa näissä maisemissa hiihdellä! Pyhä <3

Puolivälissä hiihtäjätär näyttää jo ihan tomaatilta.

Hangen alla solisee salainen puro.

Extreme-hiihtäjälle, kun latu ei riitä.

Vanhat kuuset nyökkäilivät naavaparroissaan. Enää muutama kilometri, kyllä sinä jaksat.

Mänty, kaunis ja kuninkaallinen.

”Kaunis kuin punainen papu” totesi mies kun laitoin sille kuvan itsestäni hiihdon jälkeen.

Maailman suloisin pikku yrittäjä! Lomakeskus Lupon pihalla mehu maksoi eurrron. Oli pakko ostaa.

Kuinka hiihto sujui. Hyvinhän se, varsinkin kun vertaa edelliseen kertaan kun hiihdin räntäsateessa 40 min ja 4,19 km. 

 

Mulla on kaksi pientä yksityistä hiihdonopettajaa. Vanhempi heistä aloitti pari vuotta sitten opettamalla mulle tekniikkaa. Innostuin hiihdosta, minähän pääsin eteenpäin! Viime keväänä sainkin sitten koko setin, uudet nanosukset (ei tarvi voidella) ja hiihtoasun. Suksisetti on ostettu minulle ja siskolleni yhteiseksi ja ilahduttaa siis kaksinkertaisesti meitä ”etelän vareksia” täällä Pohjoisessa. 

Jos haluat opetella nollasta hiihtelijäksi, niin kannatan aloitusta hyvällä säällä, osta nanosukset ja kunnon vetimet. Paksussa toppatakissa hiihtäminen on kidutusta. Opettele tekniikkaa. Ja mikä tärkeintä, hiihdä aluksi yksin, omassa rauhassa. Katsele rauhassa käpyjä ja jäniksen jälkiä, kun hengästyttää.. Huonoina päivinä hiihdä vähän, kauniina päivinä tee ennätyksiä. Seuraile reittejäsi esim sport trackerillä, on mielenkiintoista katsoa miten hiihto on sujunut. 

* Hiihdon sponsoroi mamma