Kiemuraisin reitti kotiin löydetty, ja Kissa!
En saanut viime yönä unta, sillä minua valvotti ihan kauhea ajatus: oppari on melkein valmis ja mitä minä sitten teen, kun en enää voi tehdä sitä! (tai siis vältellä sen tekemistä) Tänään töissä meni siis hieman haamumaisissa tunnelmissa ja kun sieltä taas ilta seiskan kasin aikoihin töräytin junalla tänne Vantaalle, Karo 5-vee pääsi valloilleen.
Ensin kauppaan ostamaan keksejä, sillä se parhain keksimerkki Doris oli loppunut (miten mä voin syödä epähuomiossa puolet keksipaketista rekisteröimättä sitä lainkaan?) Osaan jo asemalta kauppaan, kiitos viime perjantai harhailujen. Silloin olin lusmu ja hyppäsin bussiin, nyt päätin kävellä sen 400 metriä enemmän (okei sitä kävelyä tuli lopulta yli kilometri lisää), saada raitista ilmaa ja etsiä tieni ilman kartta-aplikaatiota kotiin.
Neljä ekaa käännöstä meni hienosti, sitten tuli tenkkis. Kurkistin vähän karttaa ja mentiin taas. Eiku tuo tää tie on suljettu ja kaivettu auki ja se risteys mihin mä haluun on tuol toisella puolen. Näppärästi ujuttauduin työmaa-aidan välistä ja aukikaivettuun kuoppaan (joo-o, tää on niin paljon näppärämpää kuin kävellä 200 m taaksepäin). Hyvin meni eikä traktorit hypänneet mun päälle tai huitaisseet kauhalla. Mut hups, sen risteyksen takana oli kaksi isoa kuoppaa lisää! Ainoa avoin tie vei takaisin kaupalle (sitä helpompaa reittiä).
Mitä tekee tyttö? No kipaisee tietty toisenkin kuopan kautta! Lits läts ja tuli tutkittua tarkemminkin, että oli erinomainen kuoppa. Nousin ylös ja kipitin varovaisemmin kuopan reunaa, sillä kuoppa syveni montuksi. Sitten olikin vielä esteenä hieman rapainen aita, mutta koska housut oli jo kurassa, niin äkkiäkö siitä kiipesi yli. Tässä vaiheessa parilla paikallisella sedällä oli kummasteleva ilme läheisen talon pihassa.. Karo tässä hei! Mä tässä juuri muutin tänne Vantaalle ja tässä vähän kaaduin mutaan, ei hätää, nousin ylös ja kiipeen tästä nyt nopee vain tän aidan yli. Tästä tulee nyt sitten uusi trendi täältä Vantaalta:
Tälleen täällä nyt sitten kävellään, oikean jalan tulee olla kunnolla kurainen, jos haluaa pysyä kevään kuumimman trendin aallonharjalla .
Paria mutkaa myöhemmin taivastelin huonokuntoisia taloja, kaikki tuntuivat mätänevän kasaan, kaipaavan maalia ja juuttuneen tiukasti sinne kasariaikoihin. Missä ovat söpöt omakotitalot? Mutta sitten löytyi pelastus: Kissa!
Pahoittelut Arvon Naapureille kenen pihaa salakuvasin, mutta on se kyllä kiva kissa!
Jäljellä oli enää muutama mutka kotiin ja päätin kokeilla hieman eri reittiä, kuin eilisellä miniseikkailullani kotiin. En siis mennyt kävelytielle johtavalle pikkukujalle, en mennyt tässä vain vähän vahingossa teidän pihatieltä menin pellolle reittiäkään, vaan löysin lupaavan hangelle johtavan polun. Olen pari kertaa ”oikaissut” pellon poikki näitä polkuja pitkin ja joka kerta muistutan itselleni, ettei pellon poikki kulkeva polku ole käytettävissä oikopoluksi. No siellä minä taas sohjoisessa lumessa taiteilin ja yritin olla kaatumatta, sillä tällä kertaa se ruskea aina housuissani olisi ollut koirankakkaa. yih.
Tuolta minä seikkailin keskeltä ei mitään kohti kotia.. Polku on ehdottomasti jokaisen tytön ykkösvalinta, kun vaihtoehtona on kävelytie, jota pitkin kipitellä kotiin.
Ja sitten vielä vähän maalaisromantiikkaa, koska tätä kuvaa varten jouduin vähän kiipeämään yhden lumikasan päälle ja melkein putosin isoon lätäkköön :D
Kotiovella tuli naapuri vastaan. Karo 5-vee porhalsi touhukkaana ohi sanoen reippaasti moi ja ovesta sisään. Ei tässä nyt ehditä hävetä likaista housunlahjetta kun täytyy ehtiä kotiin syömään Keksejä.
Huomenna on muuten mekkopäivä, koska kello on melkein yksitoista ja farkut lojuvat yhä kuraisina lattialla. Ajattelin että jos kenkien antaa kuivua ensin ja sitten harjaisi nuo kurat pois, niin ne varmaan näyttää sen jälkeen ihan puhtailta?
Keksit on syöty.