Lounaalla Social Boulevardissa
Tiimini on paahtanut töitä koko joulukuun ja tammikuun todella ahkerasti ja toisiaan auttaen ja vielä minua joihinkin asioihin perehdyttäen. Halusin palkita heidät hyvästä työstä ja kipittelinkin ensin kysymään esimieheltani lupaa ”tuhlata” heihin rahaa lounaan muodossa ja kun lupa ja budjettihaarukka oli saatu, kipitin mailaamaan tarjouspyyntöjä lähialueen ravintoloista. Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja kävin kurkistelemassa hieman keskustan ”hienompiakin” ravintoloita, sillä Isyyspakkauksen Tommi oli maininnut jutussaan, että näistä saa ihan uskomattoman hyvää ruokaa myös lounaalla ja lounashintaan. Kurkistin hieman huolestuneena Farangin ja Social Boulevardin lounaslistojen hintoja ja kolmen ruokalajin lounas maksoi vain 29 €. Sinne siis.
Oli ihana kertoa viikkopalaverissamme, että veisin heidät seuraavalla viikolla kaupunkiin lounaalle. Ja ilolla tämä ilmoitus otettiin vastaan.
Kun odotettu päivä koitti, oli tunnelma hilpeä ja kikatus vain nousi lounasajan lähestyessä. Koska lounaan oli tarkoitus olla myös vuoden päättäjäispalaveri, jossa pohtisimme viime vuoden onnistumisia ja niitä kriittisia kohtia, joita haluaisimme parantaa. Koetapas pitää palaveria juhlalounaalla, eipäs ole ihan helppoa..
Aloitimme skumpalla, tottakai, nostin maljan tiimilleni mahtavasta suorituksesta. Olin miettinyt jokaiselle jonkin pienen sanasen, mutta ne unohtuivat itse tilanteessa ja kiitin heitä yhteisesti suoraan sydämestäni siitä joustamisesta ja yhteistyöstä jota he ovat vuoden kovimpina kuukausina osoittaneet. Tämän jälkeen mietimme hetken vuoden onnistumisia ja siitä se juttu sitten lipsui ties minne. Välillä he muistivat itse, että olihan meillä tämä agendakin ja huiskautin heille kädelläni, että nyt vain nautitaan tunnelmasta.
Ruoka oli uskomattoman hyvää, söin alkupalaksi Manteli-gazpachoa, johon olisi kuulunut katkarapu coctail vierelle, mutta minulle tehtiin oma versio ilman katkarapuja. Se oli niin hyvää, että söin sen ennen kuin muistin kuvata. Pääruoaksi sain punajuuririsottoa, oi, se oli niin hyvää. Jälkkäriksi sai valita ruusujäätelöä ja marjoja tai Apple puddingin, johon kuului omenasorbettia, omenakanelihilloa, vaniljajogurttivanukasta ja vastapaistettuja donitseja. Ihan järkyttävän hyvää. Tilasin meille kahvit, vaikka ylitinkin oma-aloitteisesti budjettini. Liekö jotkut ahkerien toimistotyttöjen jumalat olleet paikalla, sillä tarjoilijamme ilmoitti tilauksen otettuaan, että talo tarjoaa meille kahvit, koska sain aluksi alkuruokani kanssa katkarapucoctailin, vaikka sen piti olla ilman rapusia. Ei esimieheni olisi todellakaan yskinyt pikku kahvirahoista, mutta nyt minun ei tarvinut miettiä huolestuneesti asiaa koko jälkiruoan ajan. Laitoin muuten kahviini hieman kaverilta pihistettyä ruusujäätelöä ja oi elämä että se oli hyvää. Pelkäsin kahvin maun peittävän herkän ruusun, mutta ne jotenkin vain kietoutuivat yhteen ja korostivat toisiaan.
Millaista siellä oli? Sisustus oli yksinkertaista ja tyylikästä. Tuli vähän Pariisi mieleen (tosin Pariisissa ei ole noin siistiä). Astiat olivat ihania, niitä oli käytty kivasti, gazpachoni tuli pienessä lasisessa purkissa ja katkarapucoctail oli pienessä jalallisessa tinamaljassa. Lasit olivat niin kauniit, että päädyimme kysymään tarjoilijalta mistä ne ovat. Olivat Villeroyn laseja. Tahtoo. Tarjoilu oli hurjan ystävällistä, vaikka olikin unohtanut ilmoittaa parin alaiseni valkosipuli”allergioista” (henkistä laatua, mutta vakavaa sellaista).
Massut pullollaan kipittelimme takaisin autoon ja huristellessamme takaisin toimistolle otin esimiesvaihteen taas päälle, kaivoin muistiinpanokirjan esille ja aloin kirjata ehdotuksien mukaan vuoden kohokohtia ja kriittisia aiheita. Ne oli loppujen lopuksi helppo vetää yhteenvedoksi, sillä osaa oli jutusteltu läpi lounaalla ja osaa olin jo miettinyt etukäteen.
Mitä tiimini piti lounaasta? Piti todella, sain kommentteja etteivät he olisi tänne varmaan itekseen eksyneet, kehuivat ruokaa ja ihastelivat, että heitäkin muistetaan tällaisella hienolla jutulla joskus. Olivat siis ihan mahdottoman tyytyväisiä.
Tähän haluaisinkin kiinnittää huomiota yritysten rahankäytössä. Välillä samalla rahalla saa enemmän. Aina ei tarvita suurta bonusta ja palkankorotusta, vaan yhdessäoloa ja suoraa kiitosta siitä, että olette tehneet todella hyvää työtä ja se on huomattu. Välillä tarvitaan työtiimin kesken yhteistä iloista aikaa, eikä tällaiseen ”virkistäytymiseen” tarvita aina alkoholia tai iltamenoja. Aina ei tarvitse olla edes koko yksikkö mukana jutussa, vaan juurikin se oma pieni piiri, joiden kanssa muutenkin jutellaan ja tehdään kylki kyljessä töitä. Tällainen pieni juttu myös parantaa yhteistyötä tiimin kesken ja vahvistaa me-tunnetta paremmin kuin tilille lisätyt eurot.Varsinkin, kun he ovat jo sen ikäisiä, ettei raha enää motivoi samalla tavoin kuin nuorempana.
Mitä luulette, kumman tiimini muistaa paremmin, pienen lisäbonuksen vai ihanan pitkän lounaan tiimin kesken hyvässä ravintolassa?