Miten hiippaillaan takaisin

Miten hiippaillaan takaisin, kun on ollut melkein täydet kaksi kuukautta kirjoittelematta? Postaisinko pokkana vain järjestyksessä ne kaikki jutut, joita olen ajatellut mielessäni nämä kaksi kuukautta? Aloittaisin Barcelonasta ja päätyisin lennolta myöhästymisien kautta takaisin kotiin, viimeisiin kesäiltoihin, fiilistelemään sitä tunnetta, kun sunnuntaina poistui käsi kädessä miehen kanssa Flowsta, iloitsemaan parhaimman ystävän tuoreesta vauvasta ja miettimään sisustusta.

Vai kirjoittaisiko sittenkin hädästä. Pakolaisista, sanoisi tervetuloa ja miettisi vasta huomenna millä tämä kaikki maksetaan. Kertoisin ideastani hankkia pakolaiskummit noille tyypeille. Sellaisia jotka veis ne välillä kokemaan jotain suomalaista ja näyttämään mistä tässä hiljaisessa netissä raivoavassa yhteiskunnassa on kyse. Mä en vain tiedä mitä kirjoittaisin. Siitä kaikesta on jo kirjoitettu niin paljon. Hävettää olla lappilainen kun luin Tornion mielenosoituksesta. Puistelin surullisena päätäni kun kotikaupungissa siirretään natiiveja pois vastaanottokeskuksen alta. Varmaan siellä on valittu se eniten tyhjillään ollut rakennus, mutta mietin eniten sitä miten asiasta on viestitty. Onko pieni ihminen kohdattu ja hätää kuunneltu. Toisilla ei ole enää kotia, mutta moniko meistä joutuu konkreettisesti antamaan oman kotinsa pakolaisille? Kaikki toivottavasti pääsivät muuttamaan kaupungin kustantamana parempaan ja isompaan asuntoon, mutta on se silti iso asia muuttaa noin nopealla aikataululla. Mietin olisiko jotain voitu tehdä toisin, mutta lehtien palstoilta ei saa kokonaiskuvaa.

Ja samaan aikaan mä kipistelen Habitaressa, mietin onko meillä varaa 3500 € sohvaan (ei ole) ja pyydän tarjousta sikakalliista ruokapöydästä. Koen huonoa omatuntoa ja mietin pitäisikö sohvarahat antaa Punaiselle Ristille. Luen Avotakkaa ja olen kateellinen toisille niiden isoista ja tunnelmallisista puutaloista. Kesämökit ovat Villoja eikä minulla olisi varaa hankkia tuollaisia hienouksia edes omaan kotiini. Huokaisen ja laitan lehden kiinni. Kuitenkin minullaon varaa ostaa Indoneesiasta raahattu puulaatikko yöpöydäkseni (rakastan sitä) ja tehdä lauantaivisiitti Porvooseen, koska siellä on söpöjä puutaloja, Porvoon paahtimon kahvia ja pieniä putiikkeja (miksi oi miksi kaikki menee kiinni klo 13-15? Siellä me pyörittiin ja ihmeteltiin muiden turistien kanssa, että eikö kauppoja voisi pitää kiinni vanhassa Porvoossa arkisin ja pitää auki vähän pidempään lauantaina, kun turisteja olisi kadut pullollaan. 

Voisin myös miettiä millä Suomen talous saataisiin nousuun. Mä keskittyisin parempiin integraatioprosesseihin. Oikeasti tuolla on toimistot pullollaan manuaalista hommaa, kun jengi käyttää ohjelmia päin mäntyä. Ja toisaalta ne yrityksen tuottava osuus pakotetaan kirjaamaan ties mitä ohjelmiin, joista ne saisi jo sähköisesti siirreltyä, mutta niitä ei yhtään kiinnosta ja ne kirjaa ne miten sattuu.. Voitaisko me siirtää ne manuaalisen työn tekijät kirjaamaan niiden toisten väärin kirjaamia juttuja? Toisaalta työ katoaisi ja tehostuisi ja toisaalla asiantuntija saisi tehdä sitä missä se on paras ja niille joiden manuaalinen työ on automatisoitu olisi työtä siellä missä tietoa on pakko syöttää järjestelmään. Muutoinhan mun työ on tehdä ihmisistä työttömiä.. Kehittelen heille siis uusia työpaikkoja tässä samalla. Pelkään, että vaikka kaikki osallistuisivat säästötalkoisiin puolittamalla/poistamalla lomarahansa, niin silti se ei loisi taloudella kasvua, sillä yritykset voivat yhtä hyvin käyttää säästyneet rahat suurempiin osikoihin. Takaisiko joku minulle, että rahani menevät yhteiseen hyvään? 

Perjantaina oli iso mielenilmaus hallituksen toimia vastaan. HR osastolla edustat työnantajaa, joten tuntuisi oudolta lähteä mielenilmaukseen. Ja palkkahahmona en voi. Piti valmistella palkkoja pankkiinlähetystä varten. Salaisesti mietin, että jos kaikki palkkahahmot pistäisivät pepun ylös penkistä palkkojenlähetyspäivänä, niin Suomi taitaisi pysähtyä pahemmin kuin ay-liikkeiden mielenilmauksessa. Mutta niin me ei tehdä, me ollaan totuttu tekemään kaikkemme, että teidän palkkanne menevät maksuun oikein ja ajallaan. Joten mielenilmaus tai ei, niin minä istun toimistossani, lasken ylityölisiä, selvitän mitä sinun tulee tehdä jäädessäsi perhevapaalle, neuvon uuden verokortin hankkimisessa ja varmistan että saat oikean määrä lomapäiviä ja hoputan esimiestäsi hyväksymään tuntisi, jotta olisi jotain mitä maksaa. Teen hiljaista työtä, josta ei saa kiitosta kun se menee oikein ja josta huudetaan ja kovaa jos jotain menee väärin. Mutta huuda pois, minun virheeni on konkreettisesti pois sinulta. Mutta koskaan, koskaan en pimitä sinulta rahaa joka sinulle kuuluisi. Yleensä se ei ole tililläsi siksi, että tieto ei kulje. Ja se on toinen työtehtäväni, saada se tieto kulkemaan.

Mutta takaisin näihin akuutteihin kriiseihin. Luen paljon, koetan ymmärtää molempia puolia (aika kapea on tämä oma katsantokantani). Olen hämmentynyt. Aika usein kuitenkin huomaan laittavani pään pensaaseen. En kestä huutavia, raivoavia ihmisiä, joten koetan vältellä kaikkea mistä joku voisi suuttua. Siksi tämä on harvinainen kirjoitus. Aion olla poistamatta kappaleita joiden julkaisesta pelkään ja edes opetella ottamaan pään pois pensaasta.