Miten minusta tuli sporttinen
Kuva Raji Saran via www.picturescollections.com
Kuten edellisessa postauksessa mainitsin, olen aina inhonnut koululiikuntaa ja sitä kuinka ihmiset tungetaan parhausjärjestykseen. Niinpä siinä vaiheessa, kun ei tarvinut enää valtiovallan taholta pakosti mitään harrastaa, niin minähän en harrastanut. Kävin kyllä lenkeillä, mutta juoksemaan pystyin vain silloin, kun päässä oli niin pahat turhautumiset solmussa, ettei muu auttanut ajatusten selkenemiseen. Kunnes näin telkkarijutun siitä, että ihmisen pitää harrastaa vähintään 1,5 h liikuntaa jossain muodossa per viikko, jotta yleiskunto pysyisi sellaisena, että vanhanakin pystyy sen rollaattorin ja bussin avulla pääsemään kauppaan. Minäitsekao heräsi heti. Mites se 75 vuotias larulainen sinkkumummo sitten saa teehensä maitoa, jos ei ite pääse kauppaan. Nyt on pakko liikkua, joten liityn johonkin kuntosalille, siellähän liikutaan?
Muistan vieläkin sen hämmennyksen, kun aloituspakettiin kuulunut PT totesi, että ihan päivittäisessä työssäni tulee tuo peruskunnossapysyttävä liikunta hoidettua. Ettäkö mitä? ”No etkö sinä tarjoilijana kävele koko päivän, vie annoksia, laskua, vettä, hae astioita jne.?” no joo.. PT ehdotti, että laittaisin askelmittarin joku päivä töihin ja katsoisin, kuinka paljon tulee käveltyä. Okei okei okei. Mutta, kun luulin et okei, ei tarvi urheilla, niin sehän hyökkäs mun lajivalintojen kimppuun. Millaista urheilua mä harrastan? No kävelyä ja hölkkää ja sitten kaikkia tanssitunteja mitä täällä on. Yritän käydä välillä venyttelyissä, mutta nuo salit on niin turkasen ilmastoituja, että puolet ajasta menee suonenvetoon. Luulin saavani taputteluja päähän, että hyvin paljon harrastat liikuntaa. No en saanut. PT puuskahti, että tajutatko että liikuntasi on hyvin yksipuolista, että teet kaiken jaloillasi ja sitten mietit miksi käsivarsissa ei ole voimaa ja selkään sattuu helposti. Sain reseptiksi oman saliohjelman, käskyn mennä body attaciin ja venytellä. (tämä pitäisi niin kuulua jokaisella salilla pakettiin, koska miten sitä muuten tietää mitä siellä pitää tehdä?).
Puolen vuoden päästä olin jo ihan hurahtanut. En voinut epäsäännöllisen työn takia harrastaa mitään säännöllistä, mutta salille oli helppo mennä ennen tai jälkeen töiden. Kävin treenaamassa 5 kertaa viikossa ja voi miten vaikeaa oli pitää niitä lepopäiviä välillä. Tuntui niin ihanalta, kun jaksoi enemmän, oli terveempi ja ennen kaikkea reippaampi! Minä jaksoin. Voi sitä endorfiinihuumaa. Oli myös kivaa, kun rasva kehosta alkoi katoamaan ja tilalle tuli lihaksia. Luulisi muuten, että tässä vaiheessa sitä rakastaisi peilikuvaansa, mutta ei, ei sitä rakastanut. Allit ne siellä vain heilui ja miten nuo ”satulalaukut” tuolta reisistä saa pois? Nälkä kasvaa syödessä.. Ja tiedättekö kun kaikki heittää läppänä että ei tää läskiä ole, ne on nämä isot luut. No, koeta siinä saada lantio kapenemaan, kun ensinnäkin kaikki rasva pakkautuu takapuoleen ja toisekseenkin lantio pysyy yhtä leveänä kuin aina. Miksikö? Kun ei ne luut sieltä mihinkään laidu!
Ja ryhmäliikuntatunnitkin tuntui kivoilta. Ohjaaja kannusti ja huuteli jaksaa jaksaa, tuntia ei pysäytetty ja kaikki katsoneet rivissä, kuinka tämä yksi ei nyt osaa tätä hiihtoa/juoksua/telinevoimistelua/aitajuoksua/jalkapalloa/sulkapalloa (oho eiku sitä se osaskin, äkkiä pois tämä laji ohjelmistosta). Ja muistan yhä sen katkeran hetken, kun olin sinnillä vetänyt jonku telinevoimisteluliikkeen renkailla läpi, maikka ei kirjannut sitä ylös ja väitti seuraavalla tunnilla etten ollut tehnyt sitä. Kavereiden puolutuspuheenvuorot ei auttaneet. ”Teepä uudestaan” no joo ois varmaan onnistunut joltain minähännäytänteille ihmiseltä, mutta tällaiselta ”minä onnistuin, ylitin itseni ja hämmästytin kaikki muut etkä sinä edes muista sitä etkä usko että onnistun”-ihmiseltä se oli tuhoontuomittu yritys. Jos olen sitä mieltä etten jotain osaa tehdä, niin ei siitä mitään tule. Ensin pitää psyykata se pieni pää siihen, että minä onnistun. Miksei muuten koululiikunnassa tehdä näin? Minulle se oli 12 vuotta sitä ”ei se tuotakaan osaa” opetusta. Ollaan mietittty muuten jälkikäteen, että monelleko opetettiin, miten jalkapalloa potkaistaan koulussa? Minulle sen opetti 18-vuotiaana poikaystävä. Entä hiihtotekniikka? Sukset jalkaan ja ladulle. Voitelut oli ihan väärät, lumi kinostui 10 cm paakuiksi pohjiin eikä kukaan odottanut/auttanut (vähiten maikka, se hiihti nopeitten kanssa edessä). Ei tarvi paljon miettiä miksi pieni ihminen vihaa hiihtoa ja varsinkin kun hiihtoa oli 50 % koululiikuntatunneista.
Takaisin sinne salille ja onnellisiin muistoihin. Ehdin käydä siellä 1,5 vuotta, ennen erästä urheiluvammaa (asiasta oma postaus myöhemmin). Tunsin lihakseni ja tiesin missä ne sijaitsivat. Huolsin koko kehoani (koska se samainen tärpäkkä PT ei antanut minulle paljon vaihtoehtoja) ja siinä samalla mielenterveyttäni. Kaikki ne turhauttavat asiat, mitä elämässä oli katosivat salilla. Turhautumisen pystyi purkamaan vähän kovemmilla vastuksilla, koska siinä vaiheessa vihaat vain ja ainoastaan niitä painoja ja omia heikkoja lihaksia, jotka ei saa niitä painoja ylös! Ja siinä vaiheessa kun poistuu suihkunraikkaana salilta, asiat ovat yleensä asettuneet perpektiiviinsä ja harmitukset unohtuneet.
Ja terveellistäkin se on, sillä kun vetää cross-trainerissä alkulämppää ja katsoo niitä säälittävän vähäisiä kalorimääriä jotka 15 minuutissa kuluttaa, niin miettii tosiaan suklaahyllyllä vähän tarkemmin, että kannattaako sellainen natustaa. Samoin lounaalla buffeesta koettaa valita niitä pitkään energiaa antavia tuotteita kermaperunoiden sijaan. Ja niitä kermaperunoita, ihania jälkkäreitä, juustoja ja viinejäkin nauttii paljon hyvemmällä omallatunnolla, kun tietää että seuraavana päivänä on taas jumppa, joten juusto ei jää kellumaan vyötärölle. Ja kierokulun päätteeksi, kun seuraavana päivän laiskottaa eikä tee mieli mennä salille/jumppaan, niin miettii vain niitä ihania juustoja jotka tuli syötyä, niin kummasti alkaa tulla motivaatiota salille suuntaamiseen.
Teidän onneksenne minun pitää mennä keittelemään kaurapuuroa, jotta ehdin sinne salille tänäänkin, muuten tästä tulisi ihan superpitkä :)