Mummot junassa

Yöjuna Pohjoiseen on mainio tapa matkustaa tapaamaan äitiä ja siskoa (ja eräitä pieni otuksia, joita myös siskontytöiksi kutsutaan), varsinkin nyt, kun VR kampanjoi yöjunapaikkaa 49 €/suunta, (kuva VR:ltä, edullinen tarjous, kannattaa käyttää). Junassa on pieniä hyttejä, joista voi ostaa (nykyisin turkasen kalliilla) makuupaikan, jossa nukkua suurin osa tuosta 14 tunnin matkasta. Oma matkustustapani on yksinkertainen: kirja, ristisanatehtävä, limsapullo, suklaapatukka ja läppäri tai puhelin josta katsoa netflixin kauttaa leffoja, pari tuntia lukemista, iltapala ravintolavaunussa, nukkumaan, aamukahvi ravintolavaunussa, tavaroiden pakkaus ja ulos junasta. En häiritse ketään, matkustan vain. 

Näissä mainioissa makuupaikoissa on yksi erittäin huono puoli: Nykyisissä hyteissä on vain kaksi makuupaikkaa entisen kolmen sijaan, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että vietät tuon 14 tuntia jonkun tuntemattoman mummon kanssa. Ja se jos mikä on suurimman osan ajasta palanen helvettiä:

• Mummo ei jätä yksityisasioitasi yksityisasioiksi. Olet hänelle matkakumppani, halusit tai et. Juttelet hänelle, halusit tai et. Vaikka kuinka haluaisit vain mennessäsi hyttiin tervehtiä kohteliaasti, vaihtaa muutaman sanan ja sitten uppoutua kirjaan, leffaan tai koulutyöhön, niin mummohan haluaa seuraa. Ellet pakene ravintolavaunuun, niin pidät mummolle seuraa, vaikka et haluaisikaan. (Vanhoissa kolmen hengen hyteissä pystyi varaamaan ylävuoteen, jolloin alavuoteella oleva mummo otti uhrikseen keskipedin asukkaan, vaikka minulla olisi ollut keskipeti, vaihdoin sen hyvin nopeasti yläpediksi, sillä harva sinne jaksaa kiikkua (ellei sitten halua olla rauhassa, kuten minä)).
• Eräällä junamatkalla olin kipeä, tarkoitukseni oli nukkua tasan siihen asti, että juna on 5 minuutin päästä asemalla, pukea, hypätä ulos junasta ja mennä kotiin jatkamaan nukkumista. Noh, kello tulee kahdeksan aamulla ja korvani vierestä kuuluu hapan mummonääni: Aikookos neiti nukkua koko päivän? Säpsähdän paniikissa hereille luullen, että olemme jo perillä ja minun pitäisi poistua junasta. Pyh, olemme Oulussa, juna on NELJÄ TUNTIA MYÖHÄSSÄ ja mummo saatuaan minut hereille aloittaa järkyttävän kalkatuksen. En saa enää unta ja koetan nätisti sanoa mummolle olevani kipeä ja tarvitsevani lepoa. Ei auta, Tunnin päästä kerron asian mummolle vähemmän ystävällisesti, jolloin suuttunut mummo vaeltaa kiukkuisena ravintolavaunuun päiväkahville. Onneksi tapaus poistuu junasta Rovaniemellä. 
• Ethän sinä yksin voi matkustaa, tuollainen nuori tyttö! Huudahtaa mummo asettautuessani eräällä matkalla hyttiini. Jaa en vai? Olin 24-vuotias ja asunut omillani 19-vuotiaasta lähtien, lisäksi olin matkalla äidin luo, tottuneempi matkalainen kuin äitini jota mummo siunaili minulle saattajaksi ja kerrassaan aikuinen. No, annoin mummelin hössöttää ja lueskelin välillä kirjaani. Pääseehän sitä näinkin perille. 
• Junassa matkustaa enimmäkseen happamia mummoja (tai sitten minä teen niistä sellaisia pelkällä olemassaolollani). Eräs silmäili minua hyvinkin epäluuloisesti ja ilmoitti sitten jäätävästi, että Neiti arvatenkin remuaa koko yön ravintolavaunussa ja kolistelee sitten tänne niin, että kuolleetkin heräävät! Neiti oli rahaton pikku opiskelija ja tuolloin vielä absolutisti. Neiti kaivoi laukustaan kirjan, limsapullon ja suklaapatukan ja kävi korkeintaan vessassa. Nukkumaan taisin mennä ennen mummoa..
• Eräs toinen mummo antoi minulle armollisesti luvan mennä ravintolavaunuuun, hän kuulemma ymmärsi nuorison päälle. Kerroin että käyn siellä kyllä iltapalalla, mutta muutoin laitan kuulokkeet korville ja katson leffaa (hei ihan oikeasti, ei niissä ravintolavaunuissa ole kuin kaljaa kittaavia keski-ikäisiä ukkoja, kalliit hinnat ja mitä minä siellä yksin istuisin?). Ärsyttää, että aikuiselle ihmiselle annetaan lupa johonkin. Minä saan mennä ja tehdä mitä minä haluan. Ei se kuulu samaan hyttiin sattuneelle mummolle sitten laisinkaan. 
• Eräs hyppelehti koko yön hereillä, kävi vessassa, kävi juomassa. Aamulla, kun mummo oli jo poistunut junasta ja yritin pestä hampaani, niin huomasin että mummo oli juonut myös minun osuuteni vedestä. Huoh, jos niitä on kaksi purkkia kahdella eri hyllyllä, niin voisi edes kohteliaasti kysyä luvan, että saako juoda, eikä vain ottaa..
• En koskaan vaikene mummomalli on raivostuttavinta lajia. Olin varautunut junamatkaan läppärillä, lakitekstillä ja muutamilla muilla lähdekirjoilla aikoen tehdä lopputyötäni junamatkan ajan (täyden työpäivän ja kiirreellisen elämän ohella otetaan kaikki aika hyötykäyttöön). Vaan käsittelepä siinä ennakonperintälakia lähdetekstistä lopputyöksi, kun alapetin mummo ei osaa eikä halua olla hiljaa. Yritin aluksi vastailla, lopulta vastaukset lyhenivät ynähdyksiksi ja kun lopetin vastaamasta, niin mummo könysi ylös katsomaan miksen vastaa hänelle. Kirosin mielessäni ja mietin miksei kyseinen tapaus voi itse mennä sinne ravintolavaunuun seurustelemaan (ei suinkaan, sehän on itse pahuuden pesäke) ja antaa minun olla rauhassa. Perhanan juna oli vielä tunnin verran myöhässä aamulla. Tästäkin piti riidellä mummon kanssa, sillä yritin selittää mummolle, että olemme hänen luulemaansa aiemmin perillä. Mummo ei tätä hyväksynyt, koska konnari oli antanut tietyn ajan junan saapumiselle. No joo, mutta kun on kolmisenkymmentä vuotta seikkaillut tuota väliä junalla, niin alkaa oppia, milloin aletaan olla perillä… Mummoa pakoillessani mennä jo etukäteen käytävään laukkuineni odottelemaan. Vähän ajan kuluttua kuuluu puuskutusta ja mummo raahaa reippaana laukkuaan käytävään ”Minä päätin tulla tänne kanssa, kun neitikin tuli”. En toteuttanut mielihaluani tunkea mummoa ulos junasta, mutta kaivoin puhelimen laukusta ja soitin sille ainoalle henkilölle, jolta ei juttu lopu vaikka mikä olisi ja pysyin puhelimessa niin kauan, että näin tuon pienen neidin minua vastassa asemalla.
• Pahin ehkä kaikista oli viimekertaisen matkan mummo. En saanut alapetiä (taattu mummottomuus, mummot eivät ota yläpetejä, koska ne ei pääse sinne kiikkumaan) joten mummomatkalainen oli ihan varmaa kauraa alapedillä. Konnari onneksi armahti minua ja kertoi, että toinen tyyppi tulee vasta Tampereelta kyytiin. Nautin siis autuuaasta omasta rauhasta ja vähän ennen Tamperetta päätin mennä iltapalalle ravintolavaunuun. Laitoin hytinoven lukkoon, kuten kuka tahansa järkevä ihminen. Palatessani pikaisen iltapalan jälkeen hytille, pitkin käytävää kipitteli mummo, joka halusi tietää missä on sellainen hätänappi. Kysyin mihin ihmeeseen hän hätänappia tarvitsee, kuulemma että tulisi konnari päästämään hänet hyttiin. Kerroin että jos hän on menossa 109-110 hyttiin niin avain on minulla. Ja menin aukasemaan hytin oven. Sitten olikin helvetti irti. KUINKA SE AVAIN SINULLA ON??? Mummo huusi. Selitin käyneeni iltapalalla ravintolavaunussa. MIKÄ OIKEUS SINULLA ON LAITTAA MINUN HYTTINI LUKKOON? MINÄ OLEN VANHA IHMINEN JA OLEN JOUTUNUT TÄÄLLÄ SEISOMAAN JA ODOTTAMAAN!!!!! Totesin rouvalle, että totta kai laitan hytin oven lukkoon lähtiessäni, sillä en halua että joku varastaa tavarani. Tässä vaiheessa joku humalainen keski-ikäinen mies päätti myös tulla esittämään mielipiteensä ja kertoi, kuinka minun olisi pitänyt jättää hytin avain oveen mummolle. Koetin edelleen selittää, että ei kukaan jätä tavaroitaan avoimen oven taakse varastettavaksi ja että jos hyttiin ei heti pääse, niin viimeistään konnari tulee päästämään sinne ja ettei tuollaista avain ovelle tapaa ole, jos toinen henkilö on jo hytissä. Mummo huusi kuin hinaaja ja humalainen turilas oli kerrassaa ärsyttävä. Olin väsynyt ja vitutti. Niinpä huomasin huutavani ihan täysiä molemmille niin, että koko junavaunu raikasi. Käskin turilaksen ulos hytistä ja lopetin puhumisen mummolle. Mummo ei kyllä lopettanut huutamista minulle, joten käskin hänen lopulta olla hiljaa. Ei se kyllä heti hiljentynyt, tiukkasi minulta raivostuneesti, että missä minun matkalaukkuni on (en vastannut), ai olet laittanut sen MINUN sänkyni alle (jaa no jos se olisi minun sänkyni alla, niin se lötköttelisi sinun sänkysi PÄÄLLÄ, mietin v*****ntuneesti, mutta en vastannut mummolle). Tuollainen iso laukku, eihän tuota olisi kukaan vienyt (ai ei vai? Jos ovi on auki ja siellä on parin sadan euron arvoinen laukku, laskematta vielä ollenkaan arvoa sen sisällölle, juna on pysähtyneenä Tampereella ja voit vain nostaa sen mukaasi ja lähteä.. öö missähän ajassa mummo oikein elelee), ja lopulta, luuletkos että minä olisin tuon varastanut ? (kuinka typerä ihminen voi olla? Mihin nä olisit sen siellä junassa laittanut, ei sinua ole kukaan epäillyt varkaaksi, idiootiksi kyllä). Missä se on se minun avaimeni tänne???? Kerroin mummolle sen olevan kotelossa seinällä, jossa avaimia säilytetään, jonka jälkeen katsoin mummoa tiukasti ja sanoin kauhistuttavimmalla esimiesäänelläni (hiljainen, rauhallinen ja hieman uhkaava) että minä en keskustele rouvan kanssa enää mistään ja rouvakin voi olla keskustelematta minun kanssani. Lopulta mummo häipyi ja tuli takaisin vasta kun olin nukahtanut. Aamulla ei paljon juteltu. 

No, olen Pohjoisessa ja odotan kauhulla miten pääsen täältä pois… En kestä enää yhtäkään mummoa (vedän puoleeni selkeästi ne kauheimmat) ja minun tuurilla sellaisia mukavia nuoria naisia tai herttaisia keski-ikäisiä ei hytissä näy. Ärsyttäviä mummoja sen sijaan riittää. Tein jatkuvakalkatusmummon jälkeen VR:lle ehdotuksen ”hiljaisista makuuhyteistä” jonka voisi varata, kun haluaa keskittyä työntekoon/opiskeluun matkan ajan: Tällainen hytti olisi siis bisnesluokan istumapaikan tyylinen. VR:n vastaus nyt oli odotettavissakin: Voitte halutessanne ostaa koko hytin omaan käyttöönne. Ai kiitos, ei ihan rahat riitä, mutta kun mummo-ongelmalle ei voida tehdä mitään, niin taidan jatkossa taittaa taipaleen tunnissa sinivalkoisin siivin. 

Terkuin Kauhistunut K

P.S. Jotta ette pidä minua ihan kauheana, niin voin kertoa niiden muiden samaan hyttiin sattuneiden nuorten naisten kanssa keskusteltuani, että mummo-ongelma ei ole ainoastaan minua koskeva, vaan nämä pahansisuiset, kaikkialle nokkansa tunkevat ja huonostikäyttäytyvät ikänaiset terrorisoivat myös muiden junamatkoja. 

P.P.S. Kirjoittaja toivoo, että hän vanhaksi tullessaan ei olisi äkäpussi, vaan hiljainen lukijamummo. Tosin jos on kolmikymppisenä tällainen kauhistus, niin mitä sitä vanhana mahtaakaan olla..