Muutto on ohi! Minä juon skumppaa. Meillä on ihan helvetillinen kaaos.

Juon skumppaa parvekkeella. Parvekkeelle ei näy kaaosta. Täällä vain kukkii meidän kasvit.

Mies livisti kavereidensa kanssa frisbeegolf-kierrokselle. 

Onneksi livisti. Se varmaan luulee et mä puran noita laatikoita.

Mä lojun sohvalla läppärin kanssa. En jaksa tehdä mitään. Kai pyykinpesu lasketaan tekemiseksi? Mut kyllä mua vähän himottaisi, laittaa noi kaikki tavarat heti paikoilleen. Ettei täällä olisi kaaosta.

Kaikki mistä stressasin, ovat selvineet jotenkin. Sohva löysi kodin, se haetaan ensi viikolla. Sain ystävän veljeltä lainaksi pakun. Saatiin kantoapua kirjahyllyn kanssa. Meidän päähän en viitsinyt soitella ketään, kun vapaaehtoisia ei fb:ssä ilmoittautunut. ”Karo tässä hei, voitko tulla kantamaan mun kirjahyllyn, kun mä katon vieressä?” Kato ku en halua herättää tuota olkapäävammaa henkiin. Se on sit tulehduskierteessä seuraavat puoli vuotta ja  mulla on kato se uusi työpaikka. Koeajallakin olen. Mut tiedättekö mitä? Mies sai ujutettua kirjahyllyn hissiin jotenkin diagonaalisesti. Mä en siis kantanut sitä muuten kuin asunnon sisällä pari metriä!

Muutamaankin otteeseen meinas tulla riitaa. Mut ei tullut. Mietin kyllä nyreänä et miksi ihmeessä mä oon tuon ärsyttävän otukan luo muuttamassa. Mut sit kun tilanteet meni ohi, niin muistin et se on aika ihana ja siksi. <3

Kerran löysin itseni kellarikomerosta itkemästä. Itkin ihan kovasti. Muka sitä et mies ei auta (se sama joka kantoi sänkyä ja kirjahyllyä, kun mä katoin vierestä, se sama joka ajoi pakua, pakkasi sen ja pesi ikkunat mun asunnosta, kun mä heitin rätin maahan ja kieltäydyin pesemästä ikkunoita) eikä se muka halunnut mun tavaroita kotiinsa, kun se vain kysyi että mihin nämä tulee (ihan relevantti kysymys, kun kamoja on lahjoitettu ja myyty juuri ympäriinsä). Se halus vain tietää miten auto pakataaan. 

Taisin oikeasti itkeä sänkyä, jolle sanoin hei hei kun sitä kannettiin ystävän kotiin. Taisin itkeä sitä, että nyt mä oikeasti muutan pois kotoani. En enää tule tänne, kuin näyttöjä varten. Taisin itkeä sitä, kun stressi alkoi hiljalleen purkautua. Nälkäkin oli. Mies pyyhki kyyneleitä mun poskilta ja kantoi tavaroita autoon. 

Täällä me nyt ollaan. Minä olen Espoolainen. Hassua.

Ei voi sanoa kuin iso kiitos teille kaikille, jotka olette auttaneet, kuunnelleet ja neuvoneet mua tän kaaoksen kanssa. Ootte niin ihania <3 <3 <3

Vielä kun löytäisi tuolle asunnolle vuokralaisen. Sellaisen kivan, joka pitäisi sitä nätisti, maksaisi vuokrat ajallaan, eikä haaveile muuttavansa minun pikku kaksioon neljän lapsensa kanssa. On aika pelottavaa vastailla asuntokysymyksiin. Ne ovat niin huolettomia ja minulla on tuossa liossa koko maallinen omaisuuteni. Mistä minä tiedän, kuka on luotettava ja kuka ei? Tällainen sinisilmäinen tytöntyllerö.

Huomenna voisin laittaa tännekin sen vuorataan ilmoituksen. Ehkä joku teistä on juuri sellainen kiva. Sellainen joka asuisi siellä iloisesti eikä laittaisi koko kämppää maantasalle 🙂

p.s. Fresita loppui, pitää vissiin malliksi purkaa edes pari laatikkoa..