Kotona
Olen kotona, oman mieheni luona. Omaa kahvia ja tuttua ruokaa. Aurinko ei paista ja ulos pitää laittaa vaatteita päälle ja paljon. Mies yritti hehkuttaa kuinka täällä on puissa jo lehdet ja aika lämmintäkin. Minä palelen balleriinoissani ja laitan takin kiinni. Sataa. Mun tomaatintaimet on kasvaneet ihan hurjana. Saan satamiljoonaa kuvaa koiranpennuista, jotka syntyivät matkamme aikana ja ne ihanat pienet rääpäleet näyttää söpöiltä ihan jokaisessa.
Mun Aliisa-tomaatti taas on alkanut kuivahtaa. Mies koettaa pelastaa sitä eri tavoin, mun vakioehdotus on istuttaa se isompaan ruukkun ja kastella häntä vähemmän. Tomaatteja siitä ainakin tulee. Laitoin sen jo parvekkeelle, vaikka tomaattia piti totuttaa sinne vähän kerrallaan. Aliisa-parka.
Pelotti mennä töihin. Näin siitä painajaisia. Kamalaa se olikin. Mulle piti tulla uusi pöytä, jonka takia pöytä oli tyhjennetty. Sit pöytä olikin annettu pois, kun mä lähden tuolta ja mun tavarat oli ihan sikinsokin ja näytöt sun muut epäasennettuina mun pöydällä. Vitutti. En tainnut sanoa ihan kauhean nätisti työkaverille, että haluan juoda kahvini rauhassa ja laittaa pöytäni itse kuntoon, enkä todellakaan kaipaa ketään siihen auttamaan. Mietin että eikö tässä firmassa todellakaan voi olla lomalla ilman, että joutuu asentaman kaiken uudelleen. Mökötin huoneessani parin kahvikupin verran ja sitten alkoikin palaverivyöry.
Oon tosi väsynyt. Kuukausien jännitys alkoi purkautua lomalla. Väsytti, nukuin, köllin altaalla, en jaksanut shoppailla ja join joka ilta ison lasin roseeta. Äiti on ihana <3 Kerran unohdin sen melkein bussiin, kun ajattelin sieltä vain itseni ja lapsen ulos. Mami oli vähän kiukkuinen 🙂 Syystäkin.
Kroatia.. Hullun kirkasta ja kaunista turkoosia vettä, meri joka puolella. Ystävällisiä ihmisiä ja meidän kiva siivooja, joka oli aina huoneessa kun olisin mennyt sinne aamupalan jälkeen oleilemaan. Jylhiä vuoria, ihania keltaisia pensaita jokaisen tien vierustat täynnä. Aurinkoa, uima-altaalla sukelteva pieni tyttönen ja joka-aamuiset vohvelit.
Split, joka kiinnosti ihan hulluna ja johon en sitten jaksanutkaan tutustua kun sinne vihdoin seikkailin. Kaipasin vain takaisin saarelle pienen perheeni luo.
Koti, omat rutiinit ja vesijumppa. Teki mieli mennä jumpan sijaan nukkumaan. Siellä oli joku martta-tyylinen vetäjä tänään. Oli enemmänkin vesi-core tunti kuin Aqua Move. Tunnin jälkeen hirveä nälkä. Söin proteiinipatukan, hirveä nälkä. Ostin Picnicistä sämpylän, mehun ja suklaapullan. Söin ne ja yhä oli nälkä. Kotona söin vielä pari näkkäriä ja mietin että palkkarimaitoa ilman ei enää mennä treenaamaan.
Ja nämä hassut väärinymmärrykset. Mies aikoi käydä kaupassa. Sanoin et mäkin voin mut mee vaan jos meet. Laitoin viestin mitä kaipaan sieltä. Molemmat luuli et toinen kävi. Täällä me ollaan, ei ihan ilman ruokaa, mut maito alkaa uhkaavasti vähentyä. Mennään sit huomenna yhdessä.
Mietin edelleen et kuka ne mun tavarat pakkaa. Pitäis tehdä vuokrataan ilmoitus mun kämpästä mut kun en tiedä milloin sen voi antaa jollekin asuttavaksi, niin ei sitä oikein voi tehdä. Mies sanoi, että ota nyt ihan rauhallisesti, ensin lopetat yhdessä paikassa ja aloitat toisessa, kyllä ne tavarat siellä sua odottaa. Mä nyyhkin haluavani asua samassa osoitteessa tavaroideni kanssa.
Enää neljä päivää. Sitten tie tekee mutkan. Tiedän mihin se johtaa, mutta en tiedä miten. Toivottavasti se on onnellinen mutka ja minä pian hyvin onnellinen tyttö.
Tämä oli tajunnanvirtaa. Suoraan mun päästä sun päähän. Yhtä sekavaa kuin mitä mun pääkin just nyt. Ehkä mä voisin mennä jo nukkumaan. Kello on jo yli yhdeksän, joten se ei varmaan ole ihan ybernoloa, eihän? 🙂
En ainakaan ala purkamaan niitä miljoonaa kuvaa kamerasta ja puhelimesta koneelle ja käymään niitä läpi. En. Se saa odottaa.