Tiedättekö kun välillä sitä miettii töissä, et olispa kipeä, nousis kunnon kuume niin voisi nukkua kaikki päivät, katsella sarjoja ja köllöttää.. Sitten kun oikeasti sairastuu, niin sattuu, murehtii tekemättömistä töistä, jonkun pitää tuoda sulle ruokaa ja lääkkeitä. Sinkkuna aina haaveilin, et olispa mies joka tulis hakemaan töistä kun olen kipeä, se kävisi mulle kaupassa ja käyttäisi lääkärissä. Ilmeisesti mun sinkkuaikojen unelmien mies ei käy töissä tai mä sairastun sopivasti vasta kun mies on päässyt töistä. Käytännössä sitä kuitenkin päätyy menemään junalla kotiin kaupan kautta, että selviää edes pari päivää kotona. Kipeänä kauppakassin raahaaminen ei ole muuten sitä mukavinta puuhaa. 

Maanantaina ei tarvinnut junailla, soittelin siskolle, joka onneksi tuli pelastamaan kipeän pikkusiskonsa kotisohvalleen. Juteltiin hetki, sisko mietti kahvia josta kieltäytyin (vatsahaavapäily) ja sitten päätettiin ottaa ihan pienet torkut. Mies aikoi hakea minut ysin aikoihin kotiin joten olihan tässä koko ilta aikaa. Niinpä me nukuimme. Heräsin välillä ja mietin pitäisikö sisko herättää, että se saa yölläkin unta. Mut väsytti niin paljon et nukahdin uudelleen. Heräiltiin sitten siihen, kun mies soitteli et voiko tulla hakemaan. Siinä vartin aikana, mikä kesti kyydiltä tulla ovelle ehdimme keitellä iltateet ja juopaista ne nopeasti ennen kuin lähdin. Naureskeltiin siinä et olipa kiva nähdä ja nukkua päikkärit yhdessä. 

Kahvia ei saisi juoda. Jos en juo kahvia, tulee ihan järkyttävä päänsärky. Särkylääkkeitä ei saa syödä, paitsi Panadolia. Päänsärky lähinnä tuhahtaa Panadolille. Olen tietämättäni pahentanut tilannetta syömällä edellisen viikon aspiriiniä päänsärkyyn. Aspiriini on kaikista pahinta vatsan kalvoille. Auts. No siltä se tuntuukin.

Se järkyttävän huono omatunto, kun olet sairaana. Mietit tekemättömiä töitä ja vilkuilet välillä työmaileja kännykästäsi. Järki sanoo, että vatsakivut pahenee stressaamalla, mutta stressaat silti. Vaikka olit saikun kaksi ekaa päivää töissä, teit kaiken akuutin että voit olla muutaman päivän sieltä pois. Lupasit että saa soitella jos on ongelmia. Silti stressaan. 

Nyt olisi aikaa, aikaa nukkua. Nukunkin, mutta ihan 24/7 unta ei riitä. Luen blogeja. Välillä, kun ei ehdi puoleen viikkoon lueskelemaan on tuolla satoja postauksia lukematta. Nyt hihkun riemusta aina kun joku seuraamani bloggaaja päivittää omaansa. Haluaisin kirjoittaa tänne omaani, mutta en halua kirjoittaa alakuloista sairaskertomusta.

Olisi aikaa katsoa sarjoja. Olen Downtown Abbeyn toisella tuotantokaudella. Ihan koukussa. Kätevä muuten toi Netflix. Mut ei koko päivää jaksa köllötellä sohvalla katsomassa telkkaria. Katsoin eilen dokumentin Venäläisistä Suomessa. Yle on mielenkiintoisin kanava mitä telkkarissani on. Tekisi mieli siivoilla, mutta liikkuminen pahentaa oloa. 

Tekisi mieli kutsua kavereita kylään, mutta täällä on sen verran sotkuista, etten viitsi. En myöskään jaksaisi emännöidä ketään. Sattuu. Mies onneksi on täällä melkein joka ilta viihdyttämässä minua. Mutta sillä olisi muutakin elämää kuin vain minä. Kummipoika on kaukana tunnin päässä. Olisi ihanaa jos voisi teleporttautua sinne päiväksi köllöttelemään heidän sohvalleen, mutta liikkuminen, autossa matkustelu sattuu niin etten voi kuvitellaakaan kotoa poistumista..

Labrat ja ultraääni eivät tuoneet mitään vastausta kipuun. Pelkään vähän että joudun tähystykseen. Mun mielestä mulle voisi ihan tutkimatta tunkea helikobakteerilääkityksen. Oli se kuin rankka tahansa. En halua tähystykseen. Pelottaa.

Keksiikö kukaan mitään kivaa tekemistä, mikä ei sisällä telkkaria tai kirjaa, jota voi tehdä hiljaa paikaltaan liikkumatta?