Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Heräsin katselemaan kuinka lipputango taipui myrkytuulessa, lippu riehui ympäriinsä ja sade piiskasi ikkunaa. Hiivin makkarista keittiöön keittämään aamukahvia ja aloittamaan kakuntekovalmistelut. Paahdoin pähkinöitä, kuorin ja raastoin porkkanoita ja kuuntelin joululauluja. Katselin kelloa ja odottelin että mies heräisi. Ei elonmerkkejä. Ehkä se kohta. Laitoin aamupalan valmiiksi, sytyttelin kynttilöitä ja kävin herättämässä tyypin.

Aamukahvin jälkeen aloitin kakunteon. Mies istuu sohvalla kynttilänvalossa ja pelaa Fall Out 4:sta. Minä vatkaan sokeria ja voita vaahdoksi ja kailotan joululauluja keittiössä. Yksi keltuainen ei pysy kiinteänä kun rikon munan. Pelkään kakun juoksettumista, joten teen nopeasti miehelle kinkkumunakkaan rikkomistani munista ja otan tuoreemmat munat kakkuun.

Keittiö on kuin sotatanner. Venähtäneen jalan takia istun ja vatkaan kakkutaikinaa. Tuhisen ohjeelle, joka on ihan väärin kirjoitettu. Ei aineksissa voi lukea 1 dl saksanpähkinöitä, jos ohjeessa lukee pilkotut saksanpähkinät, mutta missään vaiheessa ei kerrota pilkkomaan. Annan kyllä palautetta Valiolle. Eikä ohjetta voi aloitta vatkaamalla voita ja sokeria, kun oikeasti ennen vatkausvaihetta pitää olla pähkinät pilkottu, jauhoseos tehtynä, kananmunat rikottuna kuppiin josta ne on helppo kaataa yksitellen taikinaan, kakkuvuokien reunat voideltuna ja leivinpaperiympyrät pohjalle leikattuna. Uuni pitää laittaa lämpenemään ja kaikki ainekset sijoitella lähelle vatkauspistettä. Sitten vasta aletaan vatkaamaan voita ja sokeria vaahdoksi.

Kakkuset ovat uunissa (paistan ne kolmessa eri vuoassa, jotta pohjista tulee tasaisen paksut). Kerrankin taikina käyttäytyi kiltisti eikä juoksettunut. Niin, tällaisella leipomossa kasvaneellakin on ne omat akilleen kantapäänsä ja minulle se on voi-sokerivaahdon juoksettuminen, vaikka mitä tekisi. Nyt jännitti extrapaljon, koska halusin että kakku on täydellinen.

Minun pitäisi tehdä täytettä, mutta keittiö on niin kuuma ja sotkuinen, että päätin pitää pienen tauon. Mies haluaa tietää koska lähdemme juhlimaan hänen äitinsä synttäreitä. En ole ihan varma koska kakku on valmis, joten en uskalla arvioida aikaa. Soitellaan niille vasta kun pääsen täyttämään kakkua? Aika rientää, joten nyt täytyy mennä raivaamaan tuo keittiö ja tehdä kakkuun täyte.

Illalla aion linnoittautua telkkarin eteen, ottaa vähän viiniä ja katsella kauniita pukuja linnanjuhlissa. Nostan jalan ylös ja kerron sille, että se voisi pikkuhiljaa parantua. 1,5 viikkoa kepeillä on jo ihan tarpeeksi, kun kyseessä on vain pieni venähdys. Tämän kaiken voin tehdä Itsenäisessä Suomessa, omassa kodissani, jossa minun ei tarvitse pelätä ketään tai mitään. Toivoisin, että muillakin olisi asiat näin hyvin.

naked carrot cake kao kao.jpg

Edit: lisätty kuva valmiista kakusta

<3

Kao

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe

Saines et sauves? Paris 13 Novembre 2015

Photo by Jean JullienKuva: Jean Jullien

Aioin vain nopeasti vilkaista uutisia ennen nukahtamista. Terrori-isku Pariisissa. Ei, taasko? Luin lisää mitä vain voin. Nukahdin lopulta levottomaan uneen herätäkseni vielä synkempään uutisaamuun: Kuusi samanaikaista terrori-iskua, 120 kuollut ja 200 loukkaantunutta.

Luin ensin uutiset ja surin Pariisia. Surin Ranskaa, tuota maata jossa minäkin olen asunut. Mietin pelkoa ja kauhua mitä pariisilaiset nyt kokevat. Kunnes tajusin, että minunkin opiskelutovereitani asuu Pariisissa. Harvoin olen ollut niin iloinen Facebookista, kuin tänä aamuna, kun 6 ihmistä oli ilmoittanut olevansa turvassa. En edes tiedä ketä on Pariisissa ja mihin muualle kaikki ovat levinneet. 

Yksityisen huolen jälkeen mieli koettaa piristyä, miettiä jotain muuta. Pakotan sen takaisin Pariisiin. Mietin kuinka terrori-iskuja saisi ehkäistyä, mietin Lähi-Idässä riehuvaa sotaa ja niitä jotka jäävät sen jalkoihin. Pakolaismääriä jotka vellovat ympäri Eurooppaa. Pelkoa ja turvattomuutta maailmassa. Mietin miten ihminen voidaan kouluttaa räjäyttämään itsensä, jotta mahdollisimman moni muukin kuolisi. Kuinka paljon vihaa täytyy silloin tuntea?

*****

Mies laittoi uutiskanavan kiinni. Meidän pitäisi valmistautua lähtemään häihin. Mieli on matala, mutta tänään taistelen terrorismiä vastaan sillä, että rakkaus voittaa. Menen ja juhlin rakkautta jokaisen kuolleen pariisilaisen puolesta. Nostan maljan morsiusparille ja muistan samalla niitä, joiden elämä on sammunut. 

#prayforparis

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta