Iätöntä ystävyyttä
Tiedättekö kun tarhasta lähtien tekee kaiken omanikäistensä kanssa? Lukion jälkeen opiskelee niiden muiden parikymppisten kanssa. Kaikilla on samanlainen elämäntilanne ja melkein samanlainen maailmankatsomus. Silloin vähän naureskelee vanhuksille ja keski-ikäisille sekä niiden rutiineille. Miettii, ettei puhu ollenkaan samaa kieltä, eikä ole kiinnostunut samoista asioista. Sitten sitä tupsahtaa alalle, jossa työkaverit on sellasen 20-30 vuotta itseäni vanhempia. Aluksi tuntui että mistä näille nyt sitten puhutaan, mutta sitten sitä ikäeroa ei enää huomaakaan, se katoaa ja jäljelle jää vain ne ihmiset, sellaisina kuin ne ovat.
Jossain vaiheessa sitä huomaa ystävystävänsä, iällä ei ole enää väliä. Minä höpöttelen minun juttuja ja työkaverit omiaan. On kiva kuulla mitä heillä tapahtuu ja miten perhedynamiikka milloinkin toimii. Ostetaan mökkejä, lapset pääsee ripiltä ja mitä hassua niiden teinit on tehneet. Minä höpöttelen minun treffijuttujani, asunnonostoa ja sisustusta ja kerron missä milloinkin olen kavereiden kanssa viilettänyt.
Olin surullinen, kun vaihdoin työpaikkaa, sillä pelkäsin vähän että ei sitä tule kuitenkaan pidettyä yhteyttä ja nämä ystävyydet jäävät. Mutta sieltä ne ovat tulleet kuulkaas mukana. On ollut tuparit, ollaan soiteltu ja mailailtu ja käyty kahvilla. Ja se on vain tosi kivaa. Juoruillaan molempien työpaikoista ja sitten vähän kaikesta muustakin.
Tänään käytiin pyöräretkellä, opin missä on lähin Citymarket ja kierrätyskeskus. Oli vain niin kivaa ja kotoisaa. Hurraa ystävyys yli ikärajojen!
Kuva pickswall.com.
