Iik, tämä tyttö lennähtää huomenna Italiaan! 

Iik siksi, että kun viime viikolla lomani aikana töissä ei ollut tuuraajaa ja tämän viikon perehdytin kesätyöntekijää, niin töissä on saanut istua pitkälle iltaan aina kun pystyi. En ole siis ehtinyt valmistella matkaa kuin vasta tänään pesemällä pyykkiä, käymällä kirjastossa ja miettimällä mitä pakkaisin. Ja sitten se jysähti, tajunta siitä että matkustan tosiaan huomenna aamulla. Iik! ja todella ihanaa!

Matka ei suuntaudu Amalfin rannikolle, kuten olen koko opparikevään kuvitellut, vaan lähden ex tempore lapsuudenystäväni ja hänen serkkunsa kanssa viikoksi Garda-järvelle. Rakastuin viime kesänä Comoon, joten luulen että reissusta tulee hyvä. Ystäväni kysyi eilen, mitä oikein odotan reissulta. Vastasin etten tiedä, ehkä aurinkoa, kauniita maisemia, hieman urheilua, auringossa loikomista kirjan kanssa ja vielä sopivassa suhteessa kulttuuria ja shoppailua. (Ja koska viime kesänä en nähnyt George Clooneytä ahkerasta tähystämisestä huolimatta ollenkaan, hän saa tänä vuonna matkustaa Comolta Gardalle tapaamaan minua.)

Kuva pihistetty täältä

Eilinen meni ihanissa häissä. Heidi ja Antti saivat toisensa kauniissa Nurmijärven puukirkossa. Otin varalta mukaan kutsun kanssa tulleen nenäliinan, vaikka en olekaan häissä itkeskelevää tyyppiä. Itku siinä kuitenkin tuli, kun katseli kaunista morsianta astelemassa kohti alttaria. Jotenkin näiden vanhimpien ystävien häät  ovat niitä liikuttavampia, kun sitä elämää ja eteenpäinmenoa on kanssaelänyt pian vuosikymmeniä. On ihanaa nähdä ystävä alttarilla ja hääjuhlassa juuri hänelle oikean miehen kanssa. Tekisi mieli rutistaa sulhastakin ihan vain siitä ilosta, että hän on olemassa ja saa tuon maagisen hymyn ja loisteen syttymään ystävässäni. 

Mikä häistä teki ihanan? Ne olivat rennot, sulhanen näytti peukkua kirkossa, kun pappi kertoi nuorenparin tapaamisesta ja seurusteluajasta. Ohjelma oli minimissä ja pönötyksestä ei ollut häivääkään. Päivä oli kaunis ja pihalla oli ihana oleskella lapsuudenkavereiden kanssa. Ja hääpari, ei mitään kireää, ei mitään ”tämän täytyy olla täydellistä” tai muutakaan sähläämistä. Pelkkää hyväntuulisuutta, iloisuutta, bestman sai tuoreen rouvan nauramaan niin kovasti, että kyseli pitäisikö puhe keskeyttää siksi aikaa, että rouva rauhoittuu. Ruokamusiikkina kuunneltiin parin musiikkimaun mukaisesti heviä ja vaikka olinkin ollut siitä salaisesti huolissani, niin enpäs edes huomannut sitä taustalla, ellei tullut jokin tuttu luritus vastaan. Ja juuri tällaisella reseptillä niistä häistä tuli juuri sellaiset mitä jokainen morsiuspari toivoo: täydelliset.

Sain myös sulatettua erään pikku kaksivuotiaan arastelun virnistelyllä niin, että vietin illan juoksennellen neidin kanssa pitkin pihaa ihastelemassa milloin kiveä, milloin käpyä ja milloin voikukkaa. Miten ihmeessä pikkulapset voi olla noin söpöjä ja ihania?

Pyykkikone hurisee vielä viimeistä pyykkierää puhtaaksi, teevesi kiehahti juuri ja minä taidan aloittaa listan pakattavista tavaroista ja vähän siivoilla täällä ennen lähtöä. Katsotaan onnistuuko kuulumisien päivittäminen Italiasta käsin 😀

Kuva täältä