V*tun varailijat..

Tämä on avautuminen netti-kirppareista ja asunnonkatsojista.

Ensin oli herra pyykkikoneen ostaja. Minusta kaikki oli sovittu hakuaikaa ja osoitetta myöten. Tyyppi sen sijaan aloitti hakupäivänä ihan älyttömän säätämisen, jonka takia lopulta estin hänet sekä puhelimesta että What’s appista ja käskin unohtaa koko pyykkikoneen. Onneksi ihan normaali nuori pariskunta otti yhteyttä ja osti pyykkikoneeni, täällä se elelee Espoossa kuten minäkin, olivat tuosta Matinkylästä ja naureskeltiin siinä, että ollaan vissiin peräkanaa ajeltu Espoosta Vantaalle..

Tapaus käsipainot päätti orastavan urani fb-kirpparilla tavaran ilmaiseksi antajana. Tuli eräs arki-yö klo 0.20 viesti messengeriin, johon molemmat heräsimme ”Koska voin tulla noutamaan käsipainot?” KESKELLÄ YÖTÄ KUN TOISET NUKKUU! Olin uninen, väsynyt ja ihan todella ärsyyntynyt. En saanut tuntiin unta, kun mietin että kuka on noin idiootti, että laittaa tuohon aikaan yöllä viestiä ja herättää ihmiset. Ilmeisesti kaikilla ei ole käytöstapoja. Skippasin tuon tyypin tyynesti jonosta ja kysyin seuraavalta tuleeko hän hakemaan käsipainot. Aikoi tulla, sovittiin hakuaika ja kerroin meidän osoitteen. Puolen tunnin päästä tulee viestiä ”Sori en mä voikaan ottaa näitä”. Huoh, et sitten ajatellut tuota puolta ennen kuin varasit ne? Kysyin seuraavalta, mutta tää tyyppi ei koskaan vastannut mulle. Totesin, että johan tää tavaran ilmaiseksi jakaminen alkaa käydä työstä ja poistin koko ilmoituksen.

Sen sijaan tein omalle fb-seinälleni albumin, johon kokoan joko annettavaa tai myytävää tavaraa. Niin paljon helpompaa. Kukaan ei viitti feidata tuttua ihmistä, hakijat ilmestyvät silloin kun ovat luvanneet ja esineet saavat uuden kodin. Pahoittelen niille, jotka eivät jaksa mun muutto/asunnonvuokraus tai kirppari-ilmoituksiani, mut onneksi siellä on se piilota nappi, jota voi painaa kun ihminen alkaa käydä hermoille 😀

Noi asunnonkatsojat on ihan oma lukunsa. Oli neiti/rouva, joka väenvängällä halusi asuntoesittelyn klo 16.30, kun normaali esittely alkoi klo 18. Lähdin töistä pari tuntia etukäteen ja pakotin miehen omastaan etuajassa pois, jotta ehdimme Vantaalle ajoissa. No, oli ruuhka, joten laitoin viestin että ollaan noin 5 min myöhässä, mut mene rappuun odottelemaan. Pihalla ei ollut ketään, rapussa ei ollut ketään. Katsoessani puhelinta siellä oli viesti, että ”mun pitikin mennä töihin klo 16, sori”. Vitutti. Voinko laskuttaa häneltä 2 h omaa ja 1h miehen työaikaa..? Tuskin siitä vuorosta hänelle ihan klo 15.30 soitettiin. Siellä me istuttiin nälkäisinä, ei voitu mennä syömään, kun en ollut varma oltaisiinko ehditty ennen klo 18 näyttöä. 

Olemme nyt pitäneet yhteensä kolme näyttöä, eikä kukaan, kenen kanssa olen sopinut puhelimessa hänelle räätälöidystä näytöstä, ole tullut paikalle. Jengi siis soittelee asuntojen perään, sopii omistajan kanssa näytöstä eikä ilmaannu paikalle. En voi sanoin kuvailla, kuinka vituttaa ajaa Espoosta Vantaalle ja takaisin ihan turhaan. Tietenkin noi näyttöpäivät ovat olleet niitä harvoja kolean alkukesän kauniita päiviä. Mielellämmehän me istumme autossa ja sisällä odottelemassa ihmisiä jotka eivät koskaan saavu paikalle. Bensastakin on kesän mittaan tullut ilmaista, suorastaan bensa-asemat maksavat meille siitä, mitä enemmän ajelemme..

Mut siis oikeasti, mikä jengiä oikein vaivaa? Onko se todella niin suuri vaiva laittaa tekstari, jos ei pääsekään paikalle? Missä niiden käytöstavat on?

Tästä opin, etten enää jousta asunnonkatsojien toiveiden mukaisesti. Enkä usko jos sovin jonku kanssa näytöstä, että tyyppi on oikeasti paikalla. Tällä hetkellä en edes sovi näyttöjä, koska en enää kestä yhtäkään feilaajaa. Tälleen se asunto varmasti menee vuokralle.. Mut oon niin väsynyt. Olkoon sit ilman vuokralaista hetken.

Miten ihmeessä ihmiset saa ikinä asuntojaan vuokralle? Mä laitan sen kohta myyntiin. Välittäjän kautta. Prkle.

 

Hyvinvointi Sisustus Mieli

Vuokralle annetaan saunallinen kaksio Hiekkaharjusta/Tarhurinpuistosta

Minun ihana pikku asunto on nyt vuokrattavana. Asunto on kokonaista kaksi vuotta vanha ja sitä on pidetty kuin kukkaa kämmenellä. Asunto on jo nyt vapaa, mutta sen saa vuokrata esimerkiksi 1.8. alkaen tai vaikka aiemminkin, jos kovasti haluaa.

keittiö.jpgKeittiö, se on tupakeittiömallinen. Sieltä löytyvät jääkaappi-pakastin, paikka mikrolle, astianpesukone, keraaminen liesi ja uuni.

olohuone.jpg

Olohuoneen puolella on tilaa sohvalle ja sohvaa vastapäätä minulla oli TV-taso. Asunnossa on ranskalainen parveke eli ovi seinässä, kuten se minusta kuuluu sanoa. Aidolle pikku ranskalaiselle parvekkeele saa nimittäin pikkuruisen pöydän ja tuolin ja siinä voi istua juomassa aamukahvia. No, tuossakin voi istuskella ”parvekkeen” oven kynnyksellä ja juoda aamukahviaan.

makuuhuone.jpgMakuuhuone, siellä on yksi hyllyllinen vaatekaappi sekä tuplaleveä kaappi jossa on vaatetanko. Hyllyjä tangon yläpuolella on kaksi ja siellä asustivat minun lakanat, pyyhkeet, vieraspeitot, tyynyt, makuupussit ja kaikki sellainen, mitä nyt yläkaappeihin tulekaan tungettua. Jos tänne muuttaisi toinen henkilö, kannattaa harkita irtonaista vaatekaappia vielä tämän lisäksi.

Minulla oli makuuhuoneessa vain 120cm leveä sänky, joten huone tuntui ihan ruhtinaallisen isolta. Vaatekaapin kanssa samalla seinällä oli 150cm leveä kirjahyllyni. Päätyseinälle laitoin puuhevosen lisäksi peilin. Kaikissa ikkunoissa on sälekaihtimet ja olemme ne yhdessä muruseni kanssa pesseet vuokralaista varten. 

kylpyhuone.jpg

Eteinen, siellä on yksi tuplaleveä henkarikaappi ja siivouskomero. Ulko-ovi on vasemmalla kaapin kanssa samalla seinällä. Se ei mahtunut kuvaan mukaan, mutta on sellaista vaaleaa puuta. Pieni käytävä johtaa kylpyhuoneeseen, jossa on paikka 60cm leveälle pesukoneelle, kiinteä pyykkikaappi ja mun ihan lempparipaikka talvisin, eli sauna. Lattialaatta on mustaa pientä neliötä ja seinillä hieman isompaa valkeaa laattaa.

kylppäri.jpg

Vessan peilikaappia tästä ei näe, mutta se on sellainen perus kaksiovinen valkorunkoinen peilikaappi. Alla on allaskaappi, jonne saa kätevästi vessapaperit ja siivousaineet piiloon. Lasinen suihkuseinä on raivostuttava, siihen jää Vantaan kalkkisesta vedestä kalkit. Olen putsannut sitä sellaisella ihmekivellä, jolla kalkit onneksi katoavat. 

pohjapiirros.jpg

Ja vielä viimeiseksi pohjapiirros. Siinä näkyy ihan tosi himmeästi mun mittailuja, minkä pituinen mikäkin seinä on. Makuuhuoneen ja olohuoneen välillä on liukuovi, eli tuohon keittiötä vasten olevaan seinään ei voi oikein sijoittaa mitään. Ellei laita siihen kirjahyllyä niin, että oven saa menemään kiinni. 

Naapurit, ne on kivoja ja hiljaisia. Niin hiljaisia, etten ole nähnyt kahden vuoden aikana seinänaapuriani koskaan.Toinen naapurini on nähnyt hänet, joten uskottakoon että hän on olemassa.Taloyhtiö on tosi hiljainen, välillä säikähtää, kun tulee naapuri vastaan käytävässä. Talossa on parikin pyöräkellaria, kuivatushuone ja asuntoon kuuluu oma kellarivarasto. Jokaisella asunnolla on optio autopaikkaan.

Vuokra on 850 € kuussa sisältäen yhden ihmisen vesimaksun. Lisähenkilöiltä tulisi 20 € vesimaksu vuokran päälle ja autopaikka sitä haluavalle on 20 € kuussa. Takuuvuokra olisi kahden kuukauden vuokra, eli 1700 €. Siitä tehtäisiin vakuustili, jolloin rahat olisivat omalla tililläsi, mutta ne olisivat minun panttauksessani. Ottaisin mieluiten pitkäaikaisen vuokralaisen, ensimmäinen vuosi olisi määräaikainen ja sen jälkeen sopimus muuttuisi toistaiseksi voimassaolevaksi.

Lemmikit olisivat ihania, mutta koska minä olen niille kovasti allerginen, niin en soisi niiden asustelevan juuri tässä osoitteessa. Näin jää minullekin optio muuttaa tänne joskus takaisin.

Kyseessä on ensiasuntoni, joten toivoisin että tulevalla vuokralaisella on luottotiedot kunnossa. Vuokra pitäisi myös pystyä maksamaan itse, eli sosiaalitoimiston maksusitoumuksella en uskalla vuokrata asuntoani. Tästä olen saanut kuulla jo monta tarinaa ja vetoomusta, ettenkö voisi silti vuokrata. Minulla taas on koko omaisuus ja iso laina kiinni tässä asunnossa, joten nyt on pelattava varman päälle. Muuten aion olla kovinkin rento vuokraemäntä.

Jos asunto kiinnostaisi, niin klikkaa tästä Oikotielle ja laita viestiä 🙂

Olen siellä myös torstaina 2.7. klo 18 luovuttamassa sohvaani, eli jos liikut hoodeilla ja haluat tulla katselemaan, niin tervetuloa.

Työ ja raha Sisustus Raha