Sigur Rós

Ostin liput heti kun ne tulivat myyntiin. Sigur Rós. Ihana islantilaista musiikkia, jossa sieluni lepää. Kyseessä oli 1,5 vuoden kiertueen viimeinen keikka, joka teki siitä bändillekin erityisen illan.

Seurana se rakkain ystävä kipittelimme räntäsateessa kohti sisääpääsyä. Lämppäristä kuulimme viimeisen biisin, kun olimme niin myöhään liikkeellä. Säälimme vähän permannolla seisovia tyyppejä, tässä iässä sitä haluaa istua ja nauttia, ei kirota edessä seisovia Erittäin Pitkiä Tyyppejä (mistä niitä aina riittää?) ja kärvistellä kipeillä jaloilla keikan lopussa. 

Entä itse keikka? Voi, se oli ihana ihana ihana.

Aluksi bändi soitti läpinäkyvän verhon takana. Verhoon heistui kuvia, tunnelmia ja värejä. Tuntui kuin olisi ollut jossain intiimimmässä keikkapaikassa, eikä isolla areenalla kuuntelemassa. Verho ei eristänyt bändiä kuuntelijoista, vaan näytti heidän ajatuksiaan musiikista. 

Verhon laskeutuminen ensimmäisen kolmanneksen jälkeen oli hienoinen järkytys. Nyt näki kaiken ja se tuntui liian paljaalta. Mihin minun unenomainen maailmani katosi? Toisaalta Sigur Rós ei koskaan petä. Taakse ilmaantui filminauhamainen screeni, jolla näytettiin hurjan kauniita videoita. Tyttöjä, jotka tanssivat rannalla. Heistä tuli mieleen muinaiset auringonpalvojat. Se oli kaunista. 

Valaistus oli ihan omaa luokkaansa. Hoppípollan aikana taustalla satoi ”valosadetta”. Ympäri lavaa oli tuotu valostandejä, joiden päässä oli hehkulamppu. Välillä lava kylpi kultaisessa valossa kaikkien lamppujen palaessa samaan aikaan. Välillä valot tuikkivat Saeglópurin tahdissa ja himmenivät laulun loppuessa. Visualisti oli hyvin onnellinen tällä keikalla. 

Entä se musiikki sitten. Se on värjyvää, vihreää, sinistä, vedenväristä, hieman valkoista ja mustaa, rosoista, soljuvaa, se menee sieluun ja täyttää sydämen. Se on täyttävää. Sinne täytyy sukeltaa. Jossain vaiheessa huomasin itkeväni. Se oli niin täydellistä. 

Mietimme keikan jälkeen, että mitenköhän islantilaiset kokevat Sigur Rósin musiikin? Minulle siinä on nimenomaan tärkeää sadunomaisuus ja tila omalle tulkinnalle, vaikka musiikki itsessään on niin vahvaa, että mielelläni otan vain vastaan Sigur Rósin tulkinnan musiikistaan. 

Nyt olen vain onnellinen, että sain olla osa sitä, että siinä vieressä istui rakas tyttönen. Takk Sigur Rós!