Sunnuntai-ajelulla
Voi kiitos ihanat, eilisen jutun kommenteista. Kävin niitä huuli väpättäen illalla lukemassa, mutta olin niin häkeltynyt niistä ihanista sanoista, että vastaaminen jäi tähän iltaan.. <3 Mutta vaikka elämässä on välillä mustia pilviä, niin täällä blogissa palaillaan pilvenhattaroille..
Mies ainakin tietää miten väsyneen tyttösen saa hymyilemään. Ehdotin että mennään ajelulle Suvisaaristoon. Siellä on merenrantaa ja söpöjä taloja. Mies oli päiväunilla keksiessäni tämän hienon idean, mutta hieman myöhemmin kipusimme autoon ja huristelimme pitkin Länsiväylää. Suomenojan kohdalla mies kysyi, että käydäänkö Plantagenissa katsomassa onko siellä millaisia chilintaimia. Varoittelin kyllä miestä, että minua ei saa sieltä ulos ilman että koetan ostaa koko kaupan mukaani. Rakastan kukkia, mutta murhaan niitä kyllä enemmän kuin laki sallii.. Sen takia niitä ei minulle yksin saakaan ostaa (paitsi leikkokukkia). Mutta mies saa kaikki kasvit kukoistamaan, joten meidän yhteishoidossa niillä kasveilla olisi elinaikaakin. Vielä ulko-ovella M otti minua kädestä kiinni ja sanoi, että muista, nyt mennään vain katselemaan, ei osteta tällä kertaa.
Mutta kun siinä heti ulko-ovella oli ihania hortensioita! Ja tomaatintaimia ja chilejä ja yrttejä ja syötäviä kukkia.. Vaelsin siellä kädet ristissä, etten innoissani tartu kiinni johonkin ruukkuun suostumatta enää irroittamaan otetta.
Voi siellä oli niin ihanaa. Kukkia joka puolella. Valokuvailin niitä, kun en kerran saanut niitä kotiin kantaa. Mietin että jos minulla vain olisi oma pieni puutalo ja siinä piha. Sinne tulisi kasvamaan ainakin omenapuu ja kirsikkapuu. Nuuhkin angervoja ja löysin merellisen tupsullisia laventeleita. Kasvoilla ihastunut ilme vaelsin siellä ympäriinsä. Mutta olin tosi kiltisti enkä yrittänyt ruinata mitään sieltä mukaan. Mutta suunnittelin kovasti piskuisen mintun hankkimista.
Ilmeisesti ilahtunut ilme sulatti miehenkin, sillä lopulta hän ehdotti, että jos noin kovasti haluan, niin voidaan ostaa minulle mansikantaimi amppelissa, josta olen höpöttänyt viime kesästä lähtien. Oi. Sitten kiertelin mansikantaimien ympärillä. Ne olivat vähän kummallisen isolehtisiä, mutta sellaisia niistä kuulemma kasvihuoneessa tulee. Löydettiin hyvä yksilö, siinä oli sekä kukkia että kypsyviä mansikoita. Koska olin mansikasta niin mielissäni, niin sain vielä kirsikkatomaatinkin.
Onnellinen hymy huulilla poistuimme siis kahden pikku kaveruksen kanssa Plantagenista. (hi hi, minähän sanoin etten lähde sieltä ulos ilman kasveja..) Aion kyllä joku ilta pihistää auton ja huristella ostamaan sieltä sellaisen söpön liilan pienen hortensian. (kyllä, kukkahullu täällä terve).
Tomaatti sylissäni huristelimme Suvisaaristoon katselemaan maisemia. Mansikka ei nähnyt mitään, sillä se matkusti takapenkin jalkatilassa. Kiistelimme mansikan ja tomaatin nimistä, katselimme taloja ja merta. Huristelimme pienillä kiemuraisilla teillä. Välillä satoi ja välillä paistoi aurinko. Löysin yhden ihanan sinisen puutalon, joka oli rakennettu harjun päälle niin että molemmilta puolilta näki merelle. Juuri sellaiset ihana ruutu-ikkunat jollaiset haluaisin. Ajoimme sen ohi onneksi kahdesti, joten sain ihailla sitä ihan hyvän aikaan.
Päivän maagisin hetki oli ehdottomasti se, kun huristelimme pienen niityn ohi. Siellä oli ihkaelävä bambi syömässä kevätruohoa!
Bambi!
Olisin tietenkin halunnut ottaa siitä kuvan, mutta M sanoi että se säikähtäisi jos pysäytämme auton sen lähelle. Sinne se jäi maminsa kanssa niitylle.
Jatkoimme matkaa, M etsi jotain hienoa taloa jonka haluaisi minulle näyttää. Se on kuulemma autio, mutta siinä oli pylväitä ja ties mitä. Lopulta, kun talo löytyi, niin se oli todella kaunis, sellainen kreikkalaishenkinen pikku kartano. Koska kartano ei säiky pysähtyvää autoa, niin sitä sain käydä kuvailemassa.
Autoillessa kahvihammasta alkoi kolottaa ja huomatessani kyltin Laiturikioski avoinna hihkaisin, että käännä tuonne. Siellä me sitten juotiin seikkailukahvit merenrannalla jonkin pienen venesataman luona. Oli kylmä ja tomaatti ja mansikka odottivat autossa. Jaettiin kanelipulla. Minä haukkasin sitä ensin ja M ehti jo äännähtää hätääntyneesti, kun luuli minun popsivan koko pullan. Enhän minä niin julma ole, vaan pulla meni ihan kiltisti puoleksi miehen masuun.
Seikkailusta tuli nälkä, joten käytiin vielä intialaisessa syömässä ennen kotiintuloa. Siihen mennessä tomaatin ja mansikan nimistäkin alettiin päästä yhteisymmärrykseen, joten saanko esitellä:
Irmeli Mansikka
Aliisa Kirsikkatomaatti
Kao, Irmelin ja Aliisan ylpeä pikku äiti (mami tää tarkoittaa sitä et sä olet niiden mummi)