Tammikuun kiukut

Tammikuussa ei voi blogata. Töissä on hullu kiire, toista kuukautta putkeen ja se heijastuu ihan kaikkeen. Viime vuonna mä vannoin, etten anna sen vaikuttaa sosiaaliseen elämääni, mutta silti se vaikuttaa.. Tosin viime vuonna tein kaiken yksin, nyt vastuu on jaettu. Ja pidän saldotunnit pois heti kun on vain mahdollista. Se kun ei palvele ketään, että väsyn niin pahasti kuin viime keväänä..

Mut kyllähän se vaikuttaa.. Oon niin väsynyt et vain nukun. Raahaudun pakosta salille, koska tiedän et väsyttää vielä enemmän jos ei urheile. Menen miehen luo kainaloon useimpina iltoina viikossa (kohta se luulee et asun siellä) ja kiukuttelen kun olen niin väsynyt. Huomasin viikonloppuna, että en ihan välttämättä muuten saa kaipaamani hellyyttä ja kainalossaoloaikaa kiukuttelemalla. Se nimittäin aiheuttaa tiuskivaa miestä, kun sille ihan kovasti kiukuttelee. Jännä juttu.

Päikkärit on in.

Tänään raahasin itseni ulos toppavaatteissa luistimien kanssa. Menin kaverin kanssa jäähalliin katsomaan hänen pikkuistensa ringetteharjoituksia. Olipa ihanaa saada muuta ajateltavaa. Samalla teroittuivat mun luistimet, eli nyt pääsee suihkimaan jäällekin. Ja ne pikkuiset, voi että ne on suloisia pikku bambeja jäällä <3

Huomenna ois maalauskurssi. En jaksa pakata tarvikkeita reppuun ja aamulla pakkaan ne vielä vähemmän. Ehkä mä sit huomennakin pulahdan altaaseen mummojen kanssa ja vesijumppailen. Tai hiippailen kotiin ja nukun. Vaikka ois ihanaa ja virkistävää päästä taas maalailemaan.

Mut ehkä mä kuuntelen mun väsynyttä kroppaa ja lepään vain?