Tunnelmia tähytyksestä

Tänään on tähystys. Heräsin yöllä useaan otteeseen kylmän hien vallassa. Olin ihan varma että olin nukkunut pommiin. Kello oli ensin 3.24, sitten 5.47 ja 7.12. Nukahtaminen järjettömän pelon kanssa oli vaikeaa, joten kasin aikaan päätin nousta ylös ja tehdä jotain.

Pelosta ja kylmästä hiestä lähetän kiitoksen tuttavalleni, joka pyynnöistäni huolimatta kuvaili yksityiskohtaisesti kuinka inhottava ja kauhea toimenpide  tähystys on. Tämän jälkeen pelko on kasvanut, huolimatta useista kivoista tarinoista joita olen kuullut. Miksi me ihmiset pelottelemme toisiamme? En voi valita menenkö tähystykseen vai en. Se on vain kestettävä. Tuskin sen kameraletkun nieleminen miellyttävää on, mut ei pelottelu auta asiaa ollenkaan.

En ole saanut syödä enkä juoda mitään. Vatsa on tyhjä mut olo on ihan hyvä. Ja vähän yli tunnin päästä saan jo vettä.

Luin aamulla tähystysohjeet muistin virkistämiseksi. ”Ota mukaasi lähete..” Niin mikä lähete? Eikö se ole sähköinen? Sain kyllä lääkäriltä allekirjoitetun lapun, mut en tajunnut et se pitää ottaa mukaan. Kaikkihan menee sähköisesti? Lappu lappunen on nimittäin jo tietoturvajätteessä. Olisihan ihana lääkärini (oikeasti ihana tyyppi) voinut sanoa, että tämä pitää ottaa mukaan. Ehkä hän sanoikin, mutta minä kipuisena en sitä tajunnut. No, olen ennenkin selvinnyt tällaisista tilanteista. Eiköhän ne ota mut sinne kuitenkin..

***

Kämmäsin esilääkitysvaiheen. Sain tekstiviestillä ilmoituksen, että voin ilmoittautua tähystykseen vastaamalla viestiin. Vastasin ja luulin asian olevan kunnossa. Odotin esilääkitystä melkein vartin, mutta kukaan ei tullut hakemaan minua. Kyseltyäni asiaa vastaanotosta kävi ilmi, että esilääkitykseen olisi pitänyt ilmoittautua erikseen. Mietin että miksi toisesta tulee tekstari ja toisesta ei? Hämäävää.

Sain esilääkityksen siis myöhässä, eikä se ehtinyt juuri vaikuttaa ennen gastroskopiaa. Menin pelosta täristen toimenpidehuoneeseen.

***

Huoneessa hoitaja kävi kanssani läpi koko toimenpiteen näyttäen julisteesta mihin kamera kulkee ja missä kohtaa koepalat otetaan. Hän lohdutti, että koko homma on ohi 5 minuutissa. Minä panikoin Diapamin vaikuttamattomuutta, joten juttelin sitten hoitajan kanssa siitä mihin mua sattuu. Katottiin ne kohdat julisteesta. Toinen kohta on sellainen, että jos tässä tutkimuksessa ei selviä mitään, niin voi olla edessä uusi tähystys. Hui.

Sain puuduttavaa suihketta kurkkuuni ja sitten tulikin lääkäri. Minulle laitettiin hammassuoja ja aseteltiin oikeaoppiseen asentoon. Kuolaisin kuulemma tosi paljon, joten sain suojan mihin kuolat kerääntyisivät. Mietin huolissani vaatteitani, mutta sitten taas, pesukoneet on keksitty. Sitten se alkoi.

Ei se kivaa ollut. Mut se meni. Kameran liikkuessa kurkussa tuntui aavemainen liike. Kerran alussa vedin pään paniikissa taaksepäin. Lääkäri ohjasi napakasti mutta rauhallisesti pään oikeaan asentoon ja hoitaja rauhoitti minut heti. Ei tässä tosiaan ole mitään hätää. Puudutettu nielu ohitettiin ja nielaisin automaattisesti oikeassa kohdassa, jolloin vaikein vaihe oli ohitse. 

Minulla on migreenitaustan takia tosi herkkä oksennusrefleksi, jonka takia pyysin rauhoittavaa lääkettä operaatioon. Esilääkityksestä huolimatta (tai sen myöhäisyydestä) johtuen oksennusrefleksini sai oikein loistaa. Yökin joka kerta kun kamera liikkui uuteen kohtaan. Mut ei se silti ollut sellaista kestämätöntä. Se oli hankala tutkimus joka piti tehdä. Kauheampaa olisi elää epätiedossa, että mikä siellä on oikeasti hätänä. 

Kun kamera oli vihdoin poissa, lääkäri tai hoitaja ojensi mulle suoraan kaarimaljan, johon vielä oksensin. Onneksi ennen tähystystä ei syödä tai juoda mitään, joten eipä siellä paljon ollut mitä oksentaa.

Koottuani itseäni hetkisen hoitajan tsemppaamana siirryin lääkärin huoneeseen. Siellä hän kävi läpi mitä asioita hän oli tähystäessä huomannut. Koepaloja otettiin kolmesta kohtaa ja niiden tutkinta kestää pari viikkoa. Lääkäri myös kyseli mitä lääkkeitä syön ja määräsi vahvemmat/nopeammin vaikuttavat tabletit minulle.

Saatuani Diapamia en voinut mennä loppupäivänä töihin. Lisäksi minulla piti olla hakija. Ihana H ja pieni kummipoikani tulivat hakemaan minut luokseen. Kävimme apteekista hakemassa uudet lääkkeet, asemalta ostin jogurttia koska en ollut syönyt koko päivänä mitään. Kävin todella hitaalla ja aika monella asiakaspalvelijalla oli vaikeuksia ymmärtää, että mikä tuolla on hätänä :) Menin mm. bussiin keskiovista enkä näyttänyt matkakorttia. Meni hetki ennen kuin tajusin kuskin huutelevan minulle siitä :) H kävi sitten vilauttamassa korttiani lukijalle.

Loppupäivän sainkin sitten kelliä rauhassa ja toipua Diapameista ja tähystyksestä hyvässä seurassa. Kiitos vielä H & A kun hoivasitte minua!

Eli jos joudut tähystykseen, niin edessäsi on epämiellyttävät 5 minuuttia. Ei mitään muuta. Älä usko kenenkään pelotteluihin, diapamin kanssa asiasta selviää ihan hyvin ja ihanin tunne nyt illalla on tieto siitä, että nyt asiaa ollaan tutkittu kunnolla, tästä voi mennä vain eteenpäin ja lääkärin sanoin, harvemmin sitä joutuu toisen kerran elämässään tähystykseen, joten tää homma olisi multa nyt check :D

 

Käynnin sponsoroi työpaikkani työterveyshuolto. On se vain uskomatonta, mitä kaikkea etua työpaikalta on saatavissa, kun siihen on tarvetta.