Tyttöjenilta

Eräänä sateisena marraskuisena iltana kaksi tyttöstä tapasivat toisensa eräässä kauppakeskuksessa kaukana kaukana Espoossa.

Tyttöset kävivät ensin syömässä pieneen nälkään. Vuohenjuustobrushetta oli taivaallisen hyvää, mutta 8 e alkupalaan olisin odottanut enemmän brushettaa. Yksi pieni pala jätti vain nälkäiseksi, olisin halunnut vielä vähän lisää ja ennemmän vuohenjuustoa (voiko sitä koskaan olla liikaa?). Onneksi seuraavana vuorossa oli leffa, joten pian massu oli täynnä karkkia, limsaa ja popparia. hi hii, hyvästi terveellinen elämä. 

 

Kävimme katsomassa elokuvan Diana. Luulin meneväni katsomaan Dianan ja Dodin rakkaustarinaa ja sen traagista loppua. Sainkin ihan erilaisen tarinan yksinäisestä Dianasta, joka rakastuu Pakistanilaiseen sydänkirurgiin. Sen verran hämmentävää tämä miehenvaihdos tarinassa oli, että oli pakko googlettaa synopsis kesken leffan. Kun epäkohta oli selvitetty, olikin helpompi keskittyä itse leffaan. 

Kuva: SF Film Finland Oy

Jotenkin tarina samaan aikaan sekä vakuutti minut, että tuntui epäaidolta. Kuninkaallinen perhe oli ymmärrettävästi jätetty taka-alalle tarinasta. Silti jotain puuttui. Diana oli varmasti henkisesti yksinäinen, mutta tuskin hän oli tuossa asemassa ja laajalla tuttavapiirillä noin paljon fyysisesti yksin ja tylsistynyt. Yksinäisyys olisi tullut ehkä aidommin esille, jos sitä olisi näytetty kohtauksina edustustehtävissä, joissa sali on täynnä ihmisiä ja silti olet henkisesti yksin, koska et tunne olevasi rakastettu. Elokuvasta jäi paljon pois siinäkin mielessä, että ihmiset ympäri maailman aidosti rakastivat Dianaa, eikä tätä näkökulmaa oltu hyödynnetty. Tässä oltaisiin päästy niin paljon syvemmälle, harmitti hieman ettei näin oltu tehty. 

Silti, elokuvan lopussa, kun Diana kuolee, sain nieleskellä kyyneleitä. Muistin oman epäuskon, kun tuijotin kotona lapissa telkkarista uutisia, joissa väitettiin prinsessa Dianan kuolleen. Muistan kuvat hautajaissaattueesta ja yksinkertaisen ”Mummy” kortin muistoseppeleen päällä. 

Tämän jälkeen kannattaakin palata todellisuuteen. Sateiseen marraskuun iltaan kaukana kaukana Espoossa. 

Emme halunneet päättää iltaa näin ankeaan tunnelmaan, joten menimme glögille William K:hon. Nurkasta löytyi kasa lautapelejä ja pian meillä olikin tiukka Carcassonne-taistelu käynnissä tyttöjen tyyliin.

”Hei sä voisit laittaa sen tohon, saat pienen kaupungin pisteet siitä” ja ”oi ihanaa, sä saat niin paljon pisteitä tosta isosta kaupungista, kun se valmistuu” ja ”taas sä sait luostarin, kivaa, laita se siihen viereen, niin saat molemmat rakennettua kerralla”. Hanna pääsi peltopisteillä loppukirissä juuri ja juuri mun ohi. Ilta sai siis suloisen ja lämpöisen päätöksen. Oli suloista istua tunnelmallisessa pubissa juomassa glögiä ja pelaamasssa, kun ulkona on kylmää ja sateista. 

Nauttikaa kaamoksestakin murut <3