Uutispimennossa
Mä en ihan tiedä mitä siellä Suomessa tapahtuu. Fb:n feedi näyttää tutu-kuvaa ja Koffin anteeksipyyntöjä. Iltalehden sivulla näytti olevan jääkiekkouutisia ja nainen on huora jos ei pidä tytöttelystä.
Mulla on ihan omia ongelmia täällä. Syökö lapsi tarpeeksi ja miten sen saa syömään jotain muutakin kuin kanaa ja ranskiksia. Kuinka monta jäätelöä päivässä on liikaa (ainakaan se ei ole vielä laatannut) ja pitäiskö tuota fantan juomista rajoittaa?
Halusin viedä pienen köörini katselemaan tätä saarta jolla asustelemme. Vuokrasimme auton. Olin onnellinen, se oli diesel ja automaattivaihteinen! Jes!
Siihen se ilo sit loppuikin. En ihan ymmärtänyt mitä vuokraamon tyyppi selitti tankkaamisesta ”meidän pitää sit pikkuisen tankata sitä”. No tietty, tankki täyteen kun se palautetaan.. Mitä se oikein selittää? Lähdettiin ajamaaan. Pelkkä parkkipaikalta ulos selviäminen oli hiuksia nostattava kokemus. Eihän siihen rampille päässyt kääntymään, kun siinä oli autoja parkissa. En yhtään tiennyt auton mittasuhteita ja joka kerran kun hipaisinkin jarrua koko auto pysähtyi töksähtäen. Minun olisi pitänyt kääntyä vasemmalle, mutta hermostuneena seurasin muita autoja oikealle. Kohti kaupungin keskustaa ja niin kapeita katuja, että kääntyminen on mahdotonta.
Oli myös mahdotonta päästää ketään ohi. Kadulle mahtui vain yksi auto. Kujat olivat sokkeloisia ja mietin paniikissa, että missä vaiheessa otan osumaa johonkin kivetykseen. Navigaattori näytti katuja, mutta käännökset olivat äkkijyrkkiä. Ei noin pitkällä ja oudolla autolla uskaltanut kääntyä niistä. Kadut tuntuivat menevän viivasuoraan ylöspäin. Oli pakko painaa kaasua, vaikka auto kiihtyi oudontuntuisesti. Ensin tosi tahmeasti ja sitten hullun nopeaa. Onneksi paikalliset tiesivät mihin jäädä odottelemaan vastaantulevaa autoa. Lopulta tuli tienpätkä, josta olisi pitänyt päästä isolle tielle. No siinä oli kaide. Ajoin seuraavaksi järkevintä reittiä mamin kertoessaan vieressä, että navigaattorin mielestä ajoin väärin. Tapahtumapaikkana iso jyrkkä mäki, jonka päässä oli parkkipaikka. Mietin paniikissa, että siellä saan auton käännettyä, mut sit mun pitää ajaa koko matka takaisin. Onneksi parkkipaikan vierestä pääsikin isolle tielle. Olimme pelastuneet.
Tässä vaiheessa tajusin, että tankki on melkein tyhjä. Siis mitä hittoa? No, yleensä kaupungista lähtiessä näkyy huoltoasema, joten ajelimme tähyillen tankkauspaikkaa. Ei löytynyt. Olimme jo ajaneet seuraavaan kylään ja siellä ympäriinsä. Tankki alkoi näyttää tosi tyhjältä. Katsoin navia, etten päädy umpikujille. Äkkiä se vaihtoikin paikkaansa ja tajusin olevani juuri sellaisella. Mäki vietti alaspäin ja alhaalla odotteli kapea laiturintapainen (ilman kaidetta) ja meri. Pysäytin auton keskelle mäkeä ja kieltäydyin ajamasta mihinkään. Lopulta kävin tutkimassa laituria (tie se kroaattien mielestä on) ja totesin ettei auta kuin ajaa sinne, peruuttaa ja ajaa sama mäki ylös.
Äiti tuli ulos autosta vahtimaan etten peruuta mereen. Panikoin ihan älyttömästi, peruutin monta kertaa ja aina melkein tolppaa päin, koska koetin pysyä kaukana merestä. Äiti tuli yhä lähemmäs autoa neuvomaan ja lopulta karjuin äidille, että en pysty tähän, koska pelkään peruuttavani hänen päällensä (auto myös peruuntui aluksi madellen ja sitten syöksähtäen taaksepäin.
Ja sitten, pelastus. Neljä eläkeläisturistia, jotka tepsuttelivat laituria pitkin. Hyppäsin ulos autosta ja anelin heitä kääntämään automme. Toinen herrasmiehistä hyppäsikin autonrattiin ja toiset voivottelivat meitä parkoja, jotka olimme päätyneet pulaan.
Mies ajoi auton mäen päälle. Olin niin kiitollinen että olisin voinut sulaa. Mikään määrä kiitoksia ei ole tarpeeksi!
Huristelen varovaisesti kylän turisti-infon luo ja juoksen tiedustelemaan lähintä huolto-asemaa. Supetarissa. Aha. Lähdemme ajelemaan sinne mistä tulimmekin. Supetarissa minulla ei ole hajuakaan, missä huolto-asema on. Hotellille osaan ajaa, joten huristan sinne. Annoin mamille kaksi vaihtoehtoa, joko hän ajaa ja käyn kysymässä missä huoltis on, tai auto ja me jäämme hotellille. Äiti seurattuaan minun panikointiani päättää että jäämme hotellille. He menevät pienen kanssa käymään kaupassa ja minä istun kaksiomme edessä penkillä ja itkeä pillitän puoli tuntia.
Harmittaa koko loppupäivän. Sinne meni 56 € ihan hukkaan. Emme nähneet mitään ja vietämme taas yhden päivän hotellin uima-altaalla. Äiti sanoi että höpsis, unohda koko juttu jo!
Illalla se jo vähän hymyilyttää. Käännän tarinan hyväksi ajattelemalla, että ainakaan en toimittanut vuokra-autoa mereen. Harmittaa silti, ettei vuokraamon mies voinut sanoa, että tankki on tyhjä ja näyttää kartasta missä auton saa tankattua. Jos hän olisi nuo pienet asiat tyhmille turisti-paroille kertonut, olisi autoretkemme ollut kiva. Olisin pysynyt isoilla teillä ja huristellut ympäri saarta katselemassa maisemia. Mutta nyt kävi näin. Ensi kerralla osaan kysyä tuollaisetkin jutut, enkä ota pitkää ja huonosti kiihtyvää Peugeotia vuokralle.
lomaterkuin kao kao