Järjestetään sitsit

Sitsit ovat akateeminen pöytäjuhla jossa lauletaan kurkkusuorana juomalauluja, juodaan laulujen tahdissa ja syödään kylmää ruokaa.

Sitsit ovat loistava tilaisuus viettää aikaa omalla kaveriporukalla tai opiskeluporukalla. Itse järjestin lauantaina sitsit akateemiselle urheiluseuralle. Tunnettujen laulujen lisäksi olimme jopa keksineet omia juomalauluja.

Sitsien järjestäminen on kuitenkin todella helppoa ja hauskaa kun sen oikein oivaltaa, tässä kuitenkin muutama vinkki:

1. valmiina lauluvihkoja löytyy netti pullollaa ja jokaisella ainejärjestöllä yliopistolla on laulukirjansa. Juomalaulut eivät siis lopu kesken. Tietysti jos mielikuvitus lentää voi aina myös itse keksiä lauluja. Ja jos kehittämänne laulu on loistava niin voitte osallistua sillä vaikka Teekkarien juomalaulukilpailuun 🙂

2. valitse kertakäyttö astioita, kenenkään ei sitsien jälkeen tarvitse keskittyä tiskaukseen söpössä punssihumalassa ja apteekin lääkemitat ovat loistavia shottilaseja!

3. Helpot ruokalajit, sitseillä ruualla kikkailu ei ole kannattavaa. Ruoka tulee laulelun vuoksi kuitenkin olemaan kylmää. Yksiä helpoimmista ruokalajeista ovat kasvisosekeitto:

  • Pirkka bataattisosetta
  • Pirkka porkkanasosetta
  • Kasvisliemikuutio
  • soijakermaa
  • chiliä
  • pippuria

Itse tein ruokaa 20 hengelle, joten soseita oli 6 pakkausta. Tehdessäsi keittoa laita kattilaan vettä ja kasvisliemikuutio. Tämän jälkeen lisää  soseet keittoon. Kun soseet ovat kuumentuneet lisää kerma ja mausteet. Helppoa, herkullista ja onnistuu tumpelommaltakin kokilta.

Helppo lohilasagne:

  • Tomaattimurskaa
  • kermaa
  • lohta
  • mozzarellaa
  • juustoraastetta
  • mausteita
  • Lasagne levyjä

Halutessasi voit laittaa mukaan myös sipulia. Mutta helpointa tämä ruoka on valmistaa heittämällä tomaattimurskat kattilaan, itse käytän myös valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa saadakseeni keitokseen lisää makua. Kun tomaatit ovat kuumentuneet heitä sekaan kerma ja mausteet (chili, mustapippuri, basilika, suola). Maailman helpoin tomaattikastike on valmis!

Seuraavaksi on aika koota lasagne. Pohjalle hieman kastiketta, lasagne levyjä ja eikun kasaamaan. Lohipalat (400g riittää 5 hengelle (1 vuoka)) voi laittaa lasagnelevyjen ja kastikkeen päälle raakana, ne kypsyvät kyllä uunissa. Lohipalojen päälle mozzarellaa ja koko lasagne kootaan tällä tavoin. Lopuksi heitä juustoraastetta päälle ja laita uuniin noin 200 asteeseen 30-40 minuutiksi. Ja näin on yksi maailman parhaista ja helpoimmista uuniruuista valmis.

4. Organisoi ruuanlaitto muille, se on helpompaa 😀

5. Juo ja laula ja juo ja laula ja juo ja laula…  Ota kaikki irti sitseistäsi ja organisoi muut siivoilemaan kiitokseksi loistavista sitseistä, maittavasta ruuasta ja laulun täyteisestä illasta.

HAUSKOJA SITSEJÄ!!

XOXO

TIINU

 

 

 

 

suhteet ystavat-ja-perhe opiskelu ruoka-ja-juoma
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *