abortin jälkeen..

Abortista on kulunut noin kolme kuukautta. Silti ajattelen sitä joka päivä. Ajan kuluessa varmuus, että päätös oli oikea on vahvistunut, mutta se ei auta henkiseen kipuun. Vauvojen näkeminen ja muiden raskauden seuraaminen tuntuu pahalta, en pysty edelleenkään olemaan oikeasti onnellinen muiden puolesta. Itsekästä, tiedän, mutta niin se ihmismieli vaan toimii.

Ajatus omasta lapsesta on läsnä koko ajan. Haluan, enkä malta odottaa, että saan nauttia raskaudesta ja pienestä rakkauden nyytistä. Mutta kuka tietää kauanko joudun tätä odottamaan. Elämäntilanne edelleen on se, että tähän ei ole oikein tuoda lasta. Tuntuu vaan niin epäoikeudenmukaiselta ! 

En usko, että olen käsitellyt aborttia kunnolla. Mieheni kanssa siitä puhuminen johtaa yleensä vaan huutoon. Minun puoleltani. Hänellä on taipumus kääntyä sisäänpäin kohdatessa vaikeita asioita. Eikä minun supertemperamenttinen luonteeni auta asiaan. 

Uskon, että kun sen aika on, meiltä löytyy niin käsittämättömän paljon rakkautta ja intoa ja kiintymystä, että meistä tulee ällösöpöin raskauspariskunta ikinä <3