Tiedättekö kun toisen suru on niin suuri, että et pysty mitenkään auttamaan. Istut vieressä ja silität hiuksia, koska se on ainoa asia mitä pystyy tekemään. Mitkään sanat eivät olisi tarpeeksi, eikä mistään sanoista olisi mitään apua. Sanoja ei tarvita. Istut vierellä ja toivot, että jollain maagisella tavalla toiselle välittyy oma rakkaus, osanotto, huoli, välittäminen. Kun oma olo on niin toivoton kun ei pysty tekemään mitään. Kun tulee huono omatunto siitä, että edes miettii miltä itsestä tuntuu kun toinen hukkuua suruun ja kipuun. 

Ei voi tehdä muuta kuin rakastaa. Olla lähellä, olla läsnä, olla. Antaa toisen käydä kaikki ne tunteet ja ajatuset läpi ja vaan olla siinä. Kertoa kuinka kipu ei tule koskaan lähtemään pois, mutta luvata, että se tulee helpottamaan. Kertoa kuinka se kipu tulee olemaan osa sinun elämääsi joka ikinen päivä, mutta tulee päiviä jolloin se kipu ei itketä. Tulee päiviä jolloin se kipu ei lamaannuta hengitystäsi. Tulee päiviä jolloin jopa kipua ei ole ollenkaan. Mutta joskus tulee kuitenkin päiviä kaukana tulevaisuudessa jolloin se kipu lamaannuttaa, lakkauttaa hengityksen, musertaa sinut allesi. Mutta se on elämää, ja se kuuluu tähän kipuun. 

Rakkaan suru on jotain käsittämätöntä. Kunpa voisin vaan ottaa siitä osan omille harteilleni ja auttaa toisen taakkaa..