Eihän se mene pois, jos sen sanoo ääneen?

Ihme, johon en enää uskonut. Positiivinen raskaustesti (tai oikeastaan kolme) meidän vessassa.

Kaksi keskenmenoa, melkein kolme vuotta, tuhansia euroja, kymmeniä lääkärikäyntejä, piikkejä ja pillereitä, kolme alkionsiirtoa ja neljä siirrettyä alkiota. Miljoonittain kyyneleitä. Tämän kaiken jälkeen: raskaus. Oikea, vahva, heti ilmestyvä toinen viiva.

PAS tehtiin kesäkuun alussa. Alkio selvisi sulatuksesta ja lähti jakautumaan täydellisesti. Oppikirja-alkio, sanoi lääkäri ja antoi 40 % onnistumismahdollisuuden. Pakastuksesta näin hyvin selvinneet ovat kuulemma parhaista parhaita. Noinkohan, ajattelin minä. Ei tämä meidän ensimmäinen top-alkio ollut ja siirtokin oli vaikea. Lääkärin piti vaihtaa katetria, että pääsisi kohtuun, ja alkiota piti käyttää uudestaan labratädin hoivissa.

Tietenkin pelkään, että kaikki otetaan vielä pois. Silti olen niin helpottunut ja kiitollinen, että olemme päässeet edes tähän. Huomaan laittavani sormet aina ristiin, kun ajattelen raskautta. Toivotaan, toivotaan. Ethän anna tämän mennä pois!