Ei vielä

Lääkkeetön pakastesiirto on jännittävä. Täytyy jännittää sitä, että alkaako menkat sopivaan aikaan, saako ultran niin, että voi kätevästi olla töistä pois, onko follikkeli kasvanut tarpeeksi, tuleeko ovulaatiotesti positiiviseksi, eihän siirtopäivä osu viikonlopulle ja selviävätkö alkiot sulatuksesta. 

Ja kaiken jännityksen jälkeen homma voi läsähtää kuin pannukakku. Ovulaatiota ei vain tulekaan, vaikka hyvänkokoinen johtofolli olisi nähty. Testissä ilkkuu joka päivä tyhjä ympyrä. Itkuhan siitä tulee. Ei siis vielä, ei vieläkään. Tässä tilanteessa on hirveän kiva mennä tyttöjen iltaan, jossa  tietää ainakin yhden olevan raskaana ja pelkää uutisia tulevan lisää. (Helpotuksen huokaus oli syvä, kun niitä ei tullut.)

Itkun jälkeen katse suunnattiin eteenpäin. Jännitys loppui ja hengittäminen oli vähän helpompaa. Jännitetään lisää sitten ensi kuussa. Ehkä lääkäri antaisi meille lääkkeellisen PAS:n, ettei jännittämistä olisi ihan niin paljon.