Kuva joka katoaa

Olen nähnyt jo pitkään mielessäni kuvan. Se välähtää aina silloin tällöin mieleeni kuin kipeä muisto jostain tapahtuneesta. Paitsi että se ei ole muisto eikä se ole totta.

Kuvassa seisoo kaksi lasta, poika ja tyttö. Isoveli ja pikkusisko. Poika on miniversio miehestäni ja tyttö näyttää samalta kuin siskoni lapsena. Lapset seisovat hiljaa käsi kädessä ja katsovat minua vakavina ja huolissaan. Minä en pääse heidän luokseen, vaan liu’un koko ajan kauemmaksi. Lapset muuttuvat pienemmiksi ja pienemmiksi. Silti minä näen heidät vielä. 

Pelkään niin paljon sitä päivää, jolloin minun täytyy kääntyä ja kävellä pois, lopullisesti.