Toinen inseminaatio

Toinen insemanaatio tehtiin viime viikolla, juuri ennen polin kesäsulkua. Kaikki näytti hyvältä: oikealla näkyi nyt tarpeeksi iso, puhkeamassa oleva follikkeli, ja siittiöt oli hyviä. Niiden määrä oli tosin pudonnut viime inseminaatiosta yli kaksi kolmannesta, mutta silti millilitrassa oli 40 miljoonaa vipeltäjää, mikä on hyvä määrä. Hoitaja antoi mukaan jonkun hoidonseurantalapun, joka pitäisi palauttaa polille, jos raskaus alkaa ja jos siitä syntyy lapsi. Se pisti alahuulen vähän väpättämään, koska 85 % todennäköisyydellä saan heittää lapun roskiin.

Tunnen huonoa omaatuntoa, koska en jaksa uskoa hoidon onnistumiseen. Johtuuko se pessimismistäni, että meille ei tule vauvaa? (Okei, ei tietenkään johdu.) Jos uskoisin enemmän, ehkä näkisin joskus myös positiivisen raskaustestin. Kyllä minä silti toivoa jaksan. Kyllä minä jaksan haaveilla siitä tunteesta, kun kaksi viivaa ovat totta.

Jo ensi kesänä tilanne on ihan toinen. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, silloin on tehty ainakin kaksi IVF:ää, ja suurella todennäköisyydellä olen raskaana. Tai sitten olen edelleen tyhjä ja toivottomampi ja surullisempi kuin koskaan. Se on julmaa peliä, kaikki tai ei mitään. Ei lohdutuspalkintoja.

Hyvinvointi Hyvä olo

Karavaani kulkee

Häät olivat hauskat ja sopivan kosteat. Perjantai 13. päivä ei siis saanut testiä postitiiviseksi, ja seuraavana päivänä uusi kiertokin alkoi. Mitäs siihen sanoisi? Tätähän tämä on. On ollut jo kohta kaksi vuotta. Kaikkeen tottuu.

Mies kysyi, mikseivät ne voi vaan ottaa yhtä siittiötä ja yhtä munasolua ja tuikata niitä yhteen. Hän ei ole siis edelleenkään lukenut sitä hedelmöityshoito-opasta. Minä kerroin, että tuo kuvattu tapahtuma on nimeltään koeputkihedelmöitys ja sitä saa joko odottaa puoli vuotta tai sitten siitä pitää maksaa tuhansia euroja. Taidamme valita tuon maksamisen. Ainakin aluksi.

Sitä ennen tosiaan olisi vielä kaksi inseminaatiota, joista toinen on ensi viikolla. Sille pieni tuuletustanssi! Juuri ehdimme ennen kesäsulkua. Sitä ennen juhlitaan kuitenkin juhannus (ei minkään feikkisiiderin kanssa vaan ihan oikean) ja sen jälkeen lähdetään miehen kanssa lomalle Italiaan, ja paluu arkeen onkin vasta elokuussa. Ei oikeastaan voi edes valittaa.

Suhteet Oma elämä