Alussa taas

Success is falling nine times and getting up ten.   

Jon Bon Jovi

 

Tai sitä, että romahtaa viisitoista kertaa ja nousee ylös kuusitoista. Tai seitsemäntoista, tai kahdeksantoista, tai… Tuntuu, että kierrän loputonta kehää, jossa kierros kierroksen jälkeen kuljetaan sama reitti uudelleen. Kuukauteni murmelina. Tästä on tullut jo niin tuttua minulle, etten kohta osaa edes ajatella joskus olleen toisenlaista elämää, saati joskus vielä sellaisen tulevan. Vaikka täytyyhän tämän loppua joskus. Mikään ei kestä ikuisesti. Jos tietäisin, miten tämä loppuu ja kuinka kauan täytyy jaksaa, jaksaisin paremmin.

Ensi viikolla menen taas polille folliultraan. Toivottavasti tällä kertaa päästään inseminaatioon saakka.

 

Suhteet Oma elämä

Tällaiset päivät

Tänään on sellainen päivä, että haluaisin olla iloinen. Olisi monta syytäkin. En kuitenkaan pysty hymyilemään, en tänään. Koska tiedän, että seuraava romahdus on ihan lähellä.

Miksi, miksi viet minulta näitäkin päiviä? Sateiset maanantait voisin sinulle antaakin, mutta tällaiset päivät haluaisin pitää itselläni.

Suhteet Oma elämä