Pieni soikea toivo

Tänään kävin lääkärillä kartoittamassa tämän kierron hoitotilannetta. Sain hyviä ja huonoja uutisia, enkä oikein edes tiedät kummat oli kumpia. Teen niistä listan. Listat luovat järjestystä mielen kaaokseen.

 

Hyvät uutiset:

– Lääkäri sanoi, että Letrozol on toiminut kohdallani.

– Lääkäri löysi yhden kohta puhkeamassa olevan munarakkulan.

– Kohdun limakalvo oli hyvänlainen raskautta ajatellen.

– Edelleen, miehelläni on erinomaista spermaa.

 

Huonot uutiset:

– Inseminaatiota ei ehditä tehdä, koska rakkula on niin iso, että se puhkeaa viikonlopun aikana.

– Rakkula on soikea ja normaaliin kiertooni nähden iso, joten lääkärin mukaan se voi olla myös pelkkä vesirakkula.

 

En ole oikeastaan pettynyt siihen, ettei inseminaatioon nyt päästä. Olin siihen varautunut, ja vähän jopa toivoinkin sitä, koska se on kuitenkin helpompi vaihtoehto. Eihän se ole pahitteeksi kokeilla ensin, auttaisiko pelkkä ovulaation buustaaminen. Tuo vesirakkulajuttu kuitenkin huolestuttaa. Harvemmin vesirakkulasta on lapsi alkunsa saanut. Munasarjoissani voi siis olla joko hyvänkokoinen munarakkula tai sitten hyvänkokoinen vesirakkula. Mitäs tästä nyt pitäisi ajatella? Kesän festarisuunnitelmia voi varmaan ainakin huoletta jatkaa.

Toisaalta tämä saattoi olla ensikontaktini tulevan lapseni kanssa. Ehkä se soikea tyyppi siellä uhmaa todennäköisyyksiä ja haluaa tulla meidän luo.

Lääkärireissu oli jännä kokemus myös siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa ikinä bongasin lajitovereitamme: siellä istui käytävällinen muita lapsettomia! Viimeksi kun käytiin, käytävällä ei ollut ketään muita. Nyt siellä oli ihan tavallisen näköisiä ihmisiä, jotka kuitenkin olivat siellä samasta syystä kuin minäkin. Kaikille yhteistä oli se hieman ahdistunut katse ja hymytön suu. Peitellyn uteliaasti katselin heitä. Teki hyvää nähdä, että on muitakin, vaikka eihän siellä tietenkään jutella voinut ja katsekontaktikin piti jättää pikaiseen vilkaisuun. Siellä istuimme yksin omine ahdistuksinemme, mutta kuitenkin samassa rivissä.