Oppimistehtävä / Mielipidekirjoitus
Vertaistuki ja sen positiivinen vaikutus oppimiseen on oman kokemukseni mukaan hyvin merkittävä. Tässä sosiaalisella medialla kaikkine eri ulottuvuuksineen on suuri rooli tietoyhteiskunnassamme jossa yhteisöllisyys tuntuu olevan välillä kadoksissa ja sellaiset instituutiot kuten perhe, muuttuvat yhtä nopeasti kuin ympärillä oleva maailma. Internetin aikakausi on kuitenkin mahdollistanut aivan uudenlaisen vuorovaikutuksen kaukanakin olevien ihmisten kanssa.
Elinikäisestä oppimisesta puhuminen ei ole suinkaan uusi asia, mutta siihen suhtautuminen tehokkuutta ja moniosaamista korostavassa yhteiskunnassamme on erilainen kuin aikaisemmin. Mielestäni on hienoa että tieto on vapaammin saatavilla ja yhä useampien ihmisten ulottuvilla. Koen, että se on yksi elinikäisen oppimisen toteutumisen edellytys.
Koulukriitikko Ivan Illich kuvaa kirjassaan ”Kouluttomaan yhteiskuntaan” hyvää koulutusjärjestelmäänsä muun muassa siten, että siinä kaikilla olisi mahdollisuus päästä tietoon käsiksi minä aikakautena vain ja että kaikki jotka haluavat tiedottaa yleisölle jotain, heille pitäisi antaa mahdollisuus julkistaa näkemyksensä (1971). Sosiaalisen median ja avoimien oppimisympäristöjen avulla tällainen tiedon jakaminen on mahdollista. Maailmassamme jossa monitaitoisuutta ja identifioimista ammatin sijasta työpaikkaan korostetaan, medialla on suuret mahdollisuudet, jos niitä vain osataan hyödyntää oikein.
Sosiaalinen media ja siihen liittyvät ilmiöt eivät tietenkään ole ongelmattomia. Tarvitaan kriittistä suhtautumista saatavilla olevaan tietoon ja niiden lähteisiin. Kun sosiaalinen media kuuluu yhä useamman arkipäivään, mediakasvatuksen merkitys kasvaa. Koen, että sen tärkeyttä ei voi kiistää.