Kolmantena hääpäivänä

Rakas mieheni,

Kirjoitan sulle, koska vietämme tänään kolmatta hääpäiväämme.
Olet edelleen kaikkea sitä, mitä olit kolmekin vuotta sitten.

Aloitin heti valheella.
Olet paljon enemmän. En vain voinut tietää sitä kolme vuotta sitten. Nyt tiedän, että olet paras isä, mitä ikinä meidän tytär voi saada. Teet, olet ja toimit oikein. Et vain opeta meidän pikkuiselle joka päivä uusia asioita, opetat myös mua. Siksi rakastan sua vielä enemmän kuin ennen tyttäremme syntymää, koska säkin olet kasvanut ihmisenä ja sussa on enemmän rakastettavaa.

Kun keskustelimme vihkipappimme kanssa reilu kolme vuotta sitten, muistan, kuinka hän antoi meille vinkin. Hän kertoi, kuinka toisen voi yllättää vaikka pienellä viestilapulla joskus. Sä puolestaan opetit kyseistä rakkaudenlähettilästä. Kerroin papille, kuinka sä olet aina kirjoittanut mulle rakkausviestin jokaisena päivänä, kun olet lähtenyt töihin. Koko suhteemme ajan.

Huumorimme kohtaa ja se on meillä yksi kantava voima. Meillä nauretaan joka päivä. Välillä sulle, välillä mulle. Useasti meille ja vielä useammin yhdessä.

Meillä ei ole hetkiä kun emme voisi selittää tilanteita, sanoja tai toisiamme toisillemme. Joskus hengähdämme omissa oloissamme, mutta kaikki on välillämme selvitettävissä. Niin kauan kun pidämme tästä huolta, kunnioitamme toisiamme. Ainoastaan en tiedä miten selittää sitä, kuinka paljon susta välitän. Toivottavasti tiedät sen.

Hääpäivänä

Haluan pysyä rinnallasi kunnes kuolema meidät erottaa, mutta en tehdä päätöksiä puolestasi, en edes niitä pieniä. En halua viedä sulta mitään pois, päinvastoin haluan auttaa mahdollistamaan sulle kaiken.

Annat mun olla herkkä oma itseni ja hyväksyt mut silti. Koitat aina ymmärtää. Olet ymmärtänyt sen tärkeimmän, että annat mun kokea ja tuntea vahvasti, koska sitä en saa itsessäni sammutettua. Olet saanut musta eheämmän kuin koskaan ennen ja koen kanssasi olevani kokonainen. Ilman sua, en olisi mä nyt ja koen olevani parhain mä, mitä koskaan ennen.

Itse asiassa kun kirjoitan tätä sulle, tajuan sen, kuinka hienosti meillä on asiat. Ehkä nyt on hyvä hetki olla haluamatta lisää kaikkea maallista ja myssytellä tätä hetkeä. Hyvä me ja hyvä meidän joukkue.

Rakastan sua ja sun hassuja juttuja.

Vaimosi,
Nonna

perhe parisuhde oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *