Lasten vanhemmuudesta

Kuinka ajatus muuttuu kun itse olet vanhempi

On erittäin mielenkiintoista havainnoida lasten touhuja, erityisesti nyt kun on itsekkin äiti. Lapset ovat hyvin erilaisia keskenään; erityisherkkien vanhempien kasvattamat sekä herkät että ei herkät lapset, ei erityisherkkien vanhempien kasvattamat sekä herkät että ei herkät lapset, perheet, joissa kukaan ei ole herkkä ja herkkyys sekoitettuna sisaruussuhteisiin. Tykkään seurailla muiden perheiden toimintatapoja ja erityisesti lasten käyttäytymistä syy-seuraussuhteiden kautta. Huomaan kiinnittäväni huomiota todella paljon vanhempien ja erityisesti pienten lasten väleihin. En tarkoita, että tekisin sitä kritisoidakseni, mutta on mielenkiintoista seurata eri perheiden välisiä kanssakäymisiä.

Itse olen vanhempi, joka uskoo, että nimenomaan kasvattajilla on suurin merkitys siihen, miten lapsi käyttäytyy ja miten hän hoitaa/selviytyy mistäkin tilanteesta. Kasvattajat tai vanhemmat näyttävät esimerkkiä miten tulee toimia ja joskus lapsi oppii myös heidän esimerkeistä miten ei ainakaan kannata toimia. Varmasti oppimista kuitenkin tapahtuu. Erityisherkkä lapsii oppii paljon nopeammin ympärillään tapahtuvista asioista mitä ei erityisherkkä lapsi ja hän myös ymmärtää hyvin nuoresta iästä huolimatta ympäristön tapahtumat. Erityisherkälle lapselle ei kannata sanoa ”näistä sun ei tarvitse ymmärtää vielä mitään”, jos hän on ehtinyt nähdä, kuulla tai jopa aistia ympärillään jotakin negatiivista. Asia jää varmasti häntä vaivaamaan.

Nämäkö lapsen ajatuksia

Itse olen jo hyvin nuorena lapsena nähnyt ja kuullut kaikenlaista ympäristöstäni, mikä ei ole suotuisaa niin pienen korville. Enkä tarkoita tätä niin, että mun lapsuus olisi ongelmainen, mutta herkkä lapsi huomaa ihan vain naapuripiirissäkin tapahtuvat asiat ja huomioi aikuisia eri tavoin. Koen, että joidenkin jo lapsena tapahtuvien asioiden ja mun kokemuksien vuoksi, mä olen aikuistunut liian äkkiä. Olen pysynyt mukana menossa, mutta jos kertoisin lapsena tekemiäni havaintoja ääneen, mua ei koskaan uskottaisi minkä ikäisenä olen nämä asiat itse ”selvittänyt” tai havainnoinut. Joskus myöhemmälläkin iällä olen joutunut aivan kummallisiin tilanteisiin, joissa mun tietoisuuteen on mun tahtomattakin tullut sellaisia salaisuuksia ihmisistä, mitkä eivät mulle mitenkään kuulu, enkä niitä myöskään haluaisi mukanani edes kantaa. Välillä pohdinkin, miksi? Onko niillä jokin tarkoitus, miksi mun pitää juuri ne asiat tietää?

Uskon hyvyyteen ja totuuteen. Joskus kun kuulet kaamean totuuden, mietitkö koskaan, miksi juuri sä sait kuulla sen? Olen omalla kohdallani tullut siihen tulokseen, että mulle kerrotaan salaisuuksia, koska muhun luotetaan. Joskus nimittäin jollekulle kerrotaan salaisuus sen vuoksi, että hän kertoisi asian eteenpäin. Ehkä mun osuus tässä salaisuussopassa on se, että olen ihminen, jolle voi uskoutua. No, sittenhän mä olen.

Joka tapauksessa, pyrin itse tarjoamaan lapselleni sellaisen lapsuuden mahdollisimman pitkälle, että hän saa nauttia lapsena olosta ja aikuisten asiat ovat aikuisten asioita. Vaikka pienen ihmisen mieli olisi valmis käsittelemään isoja asioita, se ei silti tarkoita sitä, että niitä pitäisi vielä käsitellä.

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta
kasikirjaminustasinulle@outlook.com

perhe vanhemmuus oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *