Hei sä itsepintainen parisuhteilija tai ihan vain lukijani

Tällä kertaa kirjoitan teille parisuhteestani ja erityisesti siitä, miten me toimimme riidellessä, tai lähinnä sovintoa rakentaessa.

Sekä mä että mieheni olemme molemmat hyvin itsepäisiä ja me molemmat teemme yleensä (joopa joo) kaiken aina itse oikein. Sitten kuitenkin kun siinä parisuhteessa on asioita KAIKILLA, mitkä menee tunteisiin tai niistä ollaan eri mieltä, niin yksinkertaisesti molemmat eivät voi olla ”oikeassa” ja sellaista ”oikeaa” ei taida edes olla. On sun ja mun tapa toimia ja sitten siinä välissä on meidän yhdessä rakentama yhteinen tapa toimia, mikä palvelee molempia.

Olemme paljon puhuneet mieheni kanssa suhteestamme siitä, miten meidät on kasvatettu ja mistä johtuu minkäkinlainen käytös. Lapsethan oppivat toimintamallinsa vanhemmilta, siitä miten he kohtelevat toisiaan ja käsittelevät riitatilanteet. Vaikka sanoisit lapsellesi ”sun pitää aina pyytää anteeksi kun teet väärin”, se ei välttämättä toteudu jos et itse vanhempana koskaan tee niin. Miksi siis odotat lapseltasi sellaista mihin et itse pysty? Oli asia sitten mikä hyvänsä.

Itsepäisyys

Kuten jo mainitsin, olemme mieheni kanssa molemmat jääriä, itsepäisiä tyyppejä. Sori meidän vanhemmat, tekin olette. Kyllä. Te olette. Enkä syytä tästä ketään, ei me maailman ainoita itsepäisiä olla. Myös meidän itsepäiset vanhemmat ovat saaneet mallinsa jostakin. Joskus omilta vanhemmilta, ystäviltä tai vaikkapa kumppaniltaan.

Ennen tyttäremme syntymää käsittelimme mieheni kanssa kaikki riidat kyllä, mutta se vei oman aikansa. Joskus meistä molemmista tuntui, että sovintoon meni liiankin pitkä aika, koska kummankaan ei ollut helppoa lähestyä toista. Siinä saattoi varmasti pohtia, ainakin itse joskus pohdin, että olenko nyt ”häviäjä” jos menen pyytämään anteeksi. Pentele. En mene. En anna periksi. Vaikka asia ei mene lainkaan niin.

Eräs lähimmäiseni kertoi kun alotti suhteen toisen lähimmäiseni kanssa, että heidän seurustelun alkuvaiheilla toinen saattoi viikonkin mököttää riidan päätteeksi. Tämä toinen henkilö sitten kertoi, että mökötys jos mikä on maailman ärsyttävintä ja niinhän se kyllä onkin. Kyse ei siis ole viistoistakesäisistä nuorista. Mökötys on taaperoiden hommaa. Jos teet sitä, laske vielä minkä ikäinen olitkaan. Jos olet alle viisi vuotias, voit alkaa lopetellla mököttämisen harjoittamista. Jos kuitenkin olet yli kymmenen vuotias, lopeta mökötys heti. NYT. Tämä lähimmäiseni, joka ei ollut mökötyksen kannattaja, kertoi, että hän menee itse vaikka joka kerta pyytämään anteeksi, vaikka hänen ei tarvitsisikaan, kunhan vain mökötys loppuu. Myös tämä mököttäjä on oppinut tästä paljon ja hänkään ei ole enää mököttäjä. Hänkin jopa rakastaa puolisoaan entistä enemmän, koska puolisolla on erityinen taito; tulla pyytämään anteeksi, sovinnon taito.

Ja mulle on mökötetty aikuisiällä ja mä olen mököttänyt myös. Vitsit se on itsellekkin raskasta yrittää muistaa ettei nyt saanutkaan puhua jos tuli joku hyvä juttu mieleen. Onneksi avioliitossamme ei ole mökötystä, korkeintaan hetki happea kiduksiin ja asioiden selvittelyyn.

Sovinnon lamppu

Koska meillä on nyt lapsi, kerroin miehelleni, että en halua hänestä yhtä itsepäistä kuin me olemme. Mies oli samaa mieltä. Sanoin, että meidän PITÄÄ alkaa selvittää riidat, en voi sanoa niin kuin aikuiset, koska aikuisetkin mököttävät. Vaan niin, että näytämme lapsellemme mallia. Riitoja saa olla, mutta tärkeämpää on se, mitä sen riidan jälkeen tapahtuu.

Koska meille on edelleen ollut haastavaa lähestyä toisiamme mieheni kanssa näistä keskusteluista huolimatta, keksin asian sen helpottamiseksi.

Meillä on tällainen kuvan mukainen pieni pattereilla toimiva lamppu. Se on helppoa napsasta päälle. Vai onko?

Kun meille tulee riitaa, sanomista, väärinkäsityksiä, mitä nyt ikinäkin.. Sen jälkeen kun toinen meistä on valmis sovintoon, lamppu käydään napsasemassa päälle. Tällä viestitään toiselle, että ”hellou, olen valmis haliin ja sopuun”. Jahka toinen sitten näkee lampun palavan, hän voi lähestyä toista sitten kun hänestä tuntuu hyvältä ja valmiilta. Silloin hän myös tietää, että toinen on valmis jo sopuun, eikä vinoilu enää jatku. HUOM! Lamppua ei saa sytyttää jos ei olekkaan  valmis sovintoon. Aion pitää tämän tavan myös lapsemme kanssa jahka hän vähän kasvaa ja ymmärtää asiasta enemmän. Sanomista tulee aina varmasti milloin kenenkäkin kanssa perheessä, uskon, että meillä on sovintoa varten oiva apukeino ilmaista toiselle, että nyt olen valmis keskusteluun ja sopuun.

Hei ihan varmasti kuulostaa hömpältä, mutta toimii meillä. Saa ottaa käyttöön!

Sopuisia hetkiä lamppujen valossa <3

Nonna

Sähköposti kasikirjaminustasinulle@outlook.com
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta