POSTAUSSARJA: ERITYISHERKKÄ LAPSI OSA 12/23

Jokaiseen lapseen vaikuttavat muutokset elämässä tavalla tai toisella ja erityisherkkää lasta ne koskettavat erityisesti. Kun muutoksia tapahtuu, ne syöttävät herkän mielelle lisää uusia ärsykkeitä, joita on opeteltava käsittelemään. Erityisherkkä lapsi tarvitsee enemmän aikaa käsitelläkseen uusia tuulia elämässään, ehkä myös niitä pieniäkin.

Kun herkän lapsen vie uuden asian äärelle, on syytä huomioida, että hänen perustarpeensa on kunnossa, ennen asiaan tutustumista. Jos lapsen mielen päällä on jotakin sillä hetkellä, ei kannata lähteä hänen kanssaan kokeilemaan esimerkiksi uutta harrastusta. Kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, ettei itse tee asioista liian isoa numeroa, koska lapsi aistii sen ja saattaa alkaa jännittää tilanteita enemmän. Muutoksia kannattaa lapselle ottaa yksi kerrallaan, ettei hän kuormitu liikaa.

Pottailu

Meillä aloitettii pottailu kun tyttö täytti 1 vuotta. Hän istuutui potalle ja teki kakat alle kymmenen minuutin. Iloitsimme asiasta. Muodostimme rytmin pottailulle, ja puolenvuoden ajan potasta löytyi aina pissa, kakka tai molemmat.

Yhtäkkiä kuitenkin potassa ei ollutkaan mitään, noin kerran päivässä. Sitten potta olikin pottailujen jälkeen tyhjänä jo kahtena kertana päivän aikana. Taaperolla selvästi oli hätä, mutta pottailu ei enää sopinutkaan hänelle. Tilanne olikin se, että yhtäkkiä hän ei suostunut tekemään pottaan enää yhtään mitään. Kokeilimme myös pöntöllä käyntiä, yhteisiä vessahetkiä, mutta ei. Hän teki tarpeensa vain vaippaan.

Stressaantuneena äitinä luin vauvaryhmistä, kuinka joku tyttäremme ikäinen oli päiväkuiva jo puolivuotta sitten ja kovaa vauhtia harjoittelemassa yökuivaksi. Paneuduin pottailuun kirjallisuuden myötä vielä lisää ja kokeilimme vinkkejä. Mikään ei tuntunut auttavan tyttäremme kohdalla. Löysin kuitenkin tietoa siitä, että erityisherkät lapset aloittavat muun muassa pottailun hieman myöhemmin, mutta varmasti sen aloittavat. Olin helpottunut. Vaikka en lastani epäillytkään, sain muilta äideiltä paineita asian suhteen. Keskustelimme asiasta paljon mieheni kanssa, ja pikkuisemme osaa niin paljon kaikkea muuta, joten hän saa pottailla sitten kun hänestä siltä tuntuu. Päivittäin lapsemme istuu potalla, mutta usein se silti on tyhjä.

Kerroin lapsemme pottailusta siksi, että ongelma ei ole meidän erityisherkkä tyttäremme ja hänen toimintansa, vaan se, että mä vanhempana, en jotenkin hyväksynyt asiaa, koska joku muu lapsi tekeekin jo niin. Mä en epäile meidän lapsen kyvykkyyttä minkään asian suhteen, joten se, että itse asian hyväksyin, on laukaissut mun stressitilan asian suhteen ja sen myötä varmasti lapsenkin. Oli asia mikä hyvänsä lapsen suhteen, hän saa asian käsitellä omalla tavallaan ja ajallaan, me vanhempina tuetaan häntä.

Kyllä meillä käveltiin jo neljän kuukauden iässä ja luettiin kolme vuotiaina

Hienoa! Taitaakin olla maailmanennätyksiä.
Erityisherkkien lasten vanhemmat saattavat yliarvioida lapsensa kykyjä. Lapset arvioivat tarkemmin ympäristöään ja tarkastelevat pieniäkin yksityiskohtia. Monien lasten toisten tunteiden ymmärtäminen voi olla hyvinkin pitkällä jo muihin ikäisiinsä verrattuna. Tällöin lapsi saattaa antaa itsestään ”aikuisemman” käsityksen, mitä hän oikeastaan on. Musta tällöin on vanhemman tehtävä antaa lapsen olla lapsi, huomioida ja suhteuttaa lapsen ikä siihen, mitä häneltä todella odotetaan ja mitä hänelle kerrotaan.

Muistan hyvin kun meillä tytär oli täysimetyksellä 6kk ja sen jälkeen aloitti sormiruokailulla. Eräs ystäväni pohti, miten uskaltaisi itsekkin lapsensa kanssa aloittaa sormiruokailun, koska häntä jännitti oman lapsen puolesta, jos hän tukehtuu.
Mulla oli jotenkin ollut suuri luotto jostakin syystä meidän pikkuiseen ja annoimme hänen rauhassa syödä itse. Ruokailu onkin aina onnistunut hänen kanssaan moitteettomasti, olemme siinä asiassa hänestä erittäin ylpeitä.
Keskustelimme ystäväni kanssa sormiruokailusta ja kysyinkin häneltä, haluaisiko hän, jos me kokeilisimme yhdessä, nyt kun olin heillä kylässä. Päätimme niin kokeilla ja poika söi todella upeasti. Oli ihanaa päästä äidin tueksi tilanteeseen ja kiitos luottamuksesta.Välillä mua kuitenkin pelottaa omassa toiminnassa se, että odotanko lapseltani liikoja, en missään nimessä halua sitä tehdä.

Haluan kertoa toisenkin asian.
Kun tyttäremme syntyi, sitä itse tutustui moniin muihin äiteihin, mikä oli valtavan ihanaa. Huomasin kuitenkin jo somessa sen, että äitiys on melkoinen kilparata joillekkin.
Huomasin monesti, kuinka jotkut äidit kertoivat innoissaan, mitä heidän lapsensa oli milloinkakin oppinut. En uskaltanut itse kertoa mitään, ellei multa erikseen kysytty. Oli tilanteita, kun joku äiti kertoi, kuinka heidän lapsensa oppi tekemään jonkin asian. Muistan pohtineeni mielessäni, että meilläkin pikkuinen oppi tuon asian, mutta ehkä jo vähän aiemmin kuin toverinsa. En missään nimessä halunnut tuoda asiaa ilmi, joten olin hiljaa, koska en halua, että lapsia vertaillaan. Muutamia kertoja multa sitten joku äiti kysyi, että koska teillä opittiin tämä ja tämä taito ja kun kerroin, tsuumattiin päästä varpaisiin mut ja sen jälkeen lapseni ja saatettiin todeta, että ”ahaa”. Siitä ei tullut hyvä mieli. Tiedän, että lapsemme on motorisesti lahjakas, mutta ei mulla tulisi mielenkään edes katseella antaa ymmärtää toiselle äidille sitä, että ”vihjaatko teidän lapsen olevan jotenkin parempi”. Tämä aiheutti mussa sen, että en automaattisesti kertonut tyttäremme mistään asioista, ellei niitä kysytty.
Tämä ei sinänsä tähän asiaan liittynyt. Mua kummastuttaa, kuinka jotkut äidit ovat oikeutetumpia kuin toiset äidit, kertomaan oman lapsen osaamisista.

Nonna

Sähköposti kasikirjaminustasinulle@outlook.com
Instagram kasikirjaminustasinulle
Facebook Käsikirja minusta sinulle
Tiktok @kasikirjaminusta