Tanssien ruusuilla vai risuilla

Mä ja tanssi

Tanssi on saapunut elämääni jo 6-vuotiaana kun aloitin kilpatanssin. Erityisesti latinalaisrytmit veivät mut mennessään ja nautin suunnattomasti tanssimisesta, mutta en niinkään kilpailemisesta. Ensimmäisen tanssiparini kanssa (terkkuja!) saavutimme nopeasti mitaleja sekä pokaaleja. Itse asiassa kun aloimme kilpailla, olimme ensimmäisissä kisoissa viimeisiä ja nousimme jokaisissa kilpailuissa yhtä pallia korkeammalle, ihan sinne ykköspallille asti. Kuitenkin mä päätin lopettaa kilpatanssin, koska se on todella aikaa vievää ja vielä enemmän se vie rahaa. Ja koska perheemme ei varsinaisesti koskaan ole kylpenyt rahassa, mulla oli järkyttävät omatunnon tuskat joka kerta kun muhun käytettiin rahaa tavalla tai toisella, vaikkakin kyse oli harrastuksesta.

Kilpatanssi on siinä mielessä (tai oli ainakin sillon kun harrastin) vähän hassu laji, koska mitä korkeammalle tasolla tanssit sitä näyttävämpiä pukuja tanssijoilta odotetaan. Ei siis vain riitä tanssitaidot. Jos siis perheesi maksaa sun tanssitunnit, yksityisharkat, kuskaamiset, sen lisäksi sun tukka pitää olla vimosen päälle kimalletta täynnä ja sliipattuna sekä mekkoon vähintään 1000 strassia ommeltuna käsin. Ja tätä mekkoa ei käytetä mitään vuotta, parit kisat ja sit uus mekko. Ne mekotkin oli ihan tosi kalliita ja jatkuvasti niitä piti olla tekemässä. Liian aikaa vievää, kallista ja pinnallista mun makuun, mutta onneksi olen saanut tanssia, kiitos vanhemmilleni siitä.

Tarkkaan en muista koska kilpatanssin lopetin, mutta muistan hyvin kun pikkusiskoni aloitti teininä jonkilaisen showtanssin. Katselin heidän ensimmäisen esityksensä ja olin et jeij! totahan hei mäki! Kaksi kertaa vuodessa esiintyminen ja KERRAN viikossa reenit kun itse oli tottunut suhaamaan lähes joka päivä johonkin ja viikonloput kisoissa. Juu ei. ”Juu ei” sano äiti, ”sun tanssit on jo tanssittu”.
Niin olikin, sillä hetkellä.

Toinen kierros

Keskityin teininä oloon kunnes aivoissani tapahtui pieru. Tarkkaan en nyt edes muista miten pieru sinne aivoihin joutui, mutta päädyimme erään toisen miehen kanssa aloittamaan kilpatanssin uudelleen. Olin muuttanut kotoa pois, about 18-vuotias ja ajatus tuntui ihan mahtavalta! Ilmoittauduimme mukaan kaupunkimme kilpatanssiseuran tohinoihin ja aloimme danssata. Myös tällä miehellä oli aikaisempaa kilpatanssitaustaa ja tunsimme toisemme jo lapsi-teiniajoista asti. Vähän haasteellista treenaaminen oli kun tanssiparini oli joka toinen viikko aamuvuorossa ja joka toinen viikko iltavuorossa. Niin innoissamme oltiin, että kävin ostamassa hamekankaankin. Mustan, koska musta on aina musta. Äkkiä into kuitenkin lopahti, koska emme pystyneet viikoittain treenaamaan. Kangas ei sen kummallisempaa muotoa siis saanut.

Bailatino

Suomalaiset tunnetut tanssijat ovat kehitelleet ”Bailatinon”, jossa ideana on se, että yksittäinen tanssija pääsee tanssimaan kilpatanssien (sekä lisäksi useita muita) tanssilajeja, mutta yksin. Kilpatanssin suurin ongelma kun lienee se, että naisille ei riitä miestanssipareja. Jos sitten harrastat kilpatanssia tiettyyn tasoon asti, voit kouluttautua bailatino-ohjaajaksi ja näin mä tein. Itse asiassa jo 16-vuotiaana aloin käydä näitä koulutuksia ja vetämään tanssitunteja paikallisen tanssiseuran riveissä, missä aiemmin olin kilpatanssia harrastanut. Tätä varten perustin myös toiminimen.

Rahaa tanssimalla?

Vedin tanssitunteja seuralle viisi vuotta, jonka jälkeen ehdotin heille voisinko vuokrata heidän tilojaan ja ottaa vastuun ryhmästä. Näin tehtiin ja perustin myös kaksi uutta ryhmää. Vuosien saatossa uusia ryhmiä on syntynyt ja tällä hetkellä mulla on kuusi ryhmää.

Olen ikionnellinen siitä, mitä olen saavuttanut tanssimalla. Olen saavuttanut työrintamalla pientä rahallista avustusta elämääni tanssituntien johdosta. Olen saanut ihania lapsia, nuoria ja aikuisia elämääni. Olen menettänyt tanssijoita. Olen menettänyt rahaa. Olen henkisesti kasvanut ja olen hakannut päätä seinään. Olen valvonut satoja öitä ja halannut satoja tanssijoita. Olen naurattanut ja olen itkettänyt. Olen nauranut ja itkenyt. Olen tukenut. Olen ollut läsnä. Olen saanut kaksi kummia lapselleni. Olen saanut salaisuuksia kannettavakseni ja puukosta selkään. Olen stressannut ja vielä enemmän rakastanut. Lapset, nuoret, kaikki tanssijani: On ollut ihanaa olla teidän kanssa. Olen saanut tehdä sitä mitä rakastan. Jokainen teistä saa olla mua niin lähellä kun uskaltaa päästää. Olen ollut isosisko ja joskus jopa äiti.
KIITOS KUN OLETTE JA OLLAAN YHDESSÄ <3

Nonna

Instagram kasikirjaminustasinulle

Esiintyminen kauppakeskuksessa
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *