Jätän salitreenit väliin, tein kukkapenkin (eli hyötyliikuntaa parhaimmillaan)

Jipii, Hollannista klik-klikatut kukkasipulit saapuivat! Onhan niitä tarpeeksi, kun laatikot piti kärrätä nokkakärryillä sisälle saakka, onhan? Avasin laatikot jännittyneinä, sillä tämän sortin tilauksia en ole tehnytkään ennen. Tarkastettuani tilauslistan ja laatikoiden sisällön totesin, että oikein on pakattu, mutta hups, osa ostoksista oli klikattu listaan pariin otteeseen. Nyt sitten on lattialla Oho-nimisiä kukkasipuleita (lat. hupsidus tupsidus) muutama sata. Mihinkäs ne nyt sitten laitetaan, rahat kun on jo hävinneet tililtä…

Kyllä viisas keinot keksii, sillä tästä minulla on (eh) reilusti kokemusta jo aiemmin. Tehdään uusi kukkapenkki! Ja syystä tai toisesta niitä onkin tullut tämän vuoden aikana …reilusti lisää pihaamme. Eihän sitä voi estää, koska se on näin yksinkertaista!

1. Perustan uuden kukkapenkin kuorimalla pintanurmikon pois. Tätä ei olisi pakko tehdä, mutta tarvitsen sitä siirtonurmena toisaalla. Viisas pääsee siis vähemmällä, mutta minä siirtojuoksutan nurmea.

2. Uuden ja vanhan kasvualustan väliin laitan muutosta jääneitä pahvilaatikoita, joiden  on tarkoitus tukahduttaa monivuotisten rikkakasvien juuret ennen kuin ne pääsevät tunkeutumaan maatuvan pahvikerroksen läpi. Sentin kerros sanomalehtipaperia ajaa saman asian, mutta niitä meillä ei oikein kerry näin digiaikana ja nykyisistä keräyslaatikoista niitä ei saa haettua ilman tikkaita. Ja niitä ei meillä ole (tai ainakaan raahata keräyslaatikoille – maine kasvaisi liikaa). Vaikka kuinka tekisi mieli, myrkkyjä sisältäviä mainoslehtisiä pinnan alle ei kannata piilottaa. 

3. Koska paikalla on jo nurmen alla ollut kerros ruokamultaa, riittää, että kippaan sen päälle kohopenkiksi parikymmentä senttiä uutta multaa. Kohopenkki siis nimensä mukaisesti kohoaa korkeammalle kuin ympäröivä maanpinta. Tässä on kaksi selvää hyötyä: Uutta perustettaessa ei tarvitse kaivaa työlästä monttua, johon kippaisi sitten kukille kelpaavan kasvualustan. Toinen hyöty tulee maan lämpenemisestä: kohollaan oleva maanpinta kerää lämpöä hyvin, mikä parantaa kasvien kasvunopeutta varsinkin keväällä. Ja nyt istutettavat sipulit kukkivat keväällä, joten pääsen näkemään mahdollisimman nopeasti, pitävätkö tilaukseni kutinsa myös silloin. Kyse on vähän niin kuin lapsen kanssa: toimitusaika on pitkä, mutta viime metreillä ei haluaisin päivien tai viikkojen odotusta.

Ja siinä se on, ihana, kuohkea multapinta, johon jokainen puutarhahullu haluaa upottaa hansikkaansa! Täytyy kyllä myöntää, että kaukaa viisaana olen tehnyt tuon pohjan jo valmiiksi, mutta päältä puuttuu vielä kymmenisen senttiä multaa. Nyt voin vain asettaa sipulit siihen ja kipata puuttuvat mullat päälle.

Sipulien ohella laitan penkkiin myös muita kasveja, joita näin syksyisin tuppaa ilmestymään mitä erinäisimmissä purkeissa puutarhahullun pihaan. Koska penkki sijaitsee puolivarjoisessa paikassa (tai paikassa, joka ei ole täysin paahteinen tällä avonaisella rinnepihalla) ja koska otin edellisestä pihastani mojovia perennojen  jakopaloja talteen laitan sinne mullan alle parin tuhannen kukkasipulin viereen kuunliljan, jaloangervon, pallohortensiaoiden, pionien, purppuralehtisten keijunkukkien ja tähtiputkien juurakkoja. Näin syksyllä maan päällisistä osista ei ole oikeastaan kuin muisto jäljellä, mutta kevät paljastaa taas sen, mitä aarteita olen kätkenyt maahan. Paitsi jos sattuu käymään niin, että seudun myyrät pitävät syystalven talkoot juuri minun pihallani. No, tuleepahan pidettyä edes joku luonnon oma kasvatti elossa näilläkin salinvälttelytreeneillä!

Toivottavasti kuitenkin nähdään ensi keväänä, murut!