Vielä eilen kitkin rinnettä ja työ eteni joutuin. Talvilevossa olevat juuret eivät vastusta kitkemisen voimaa ja kosteudesta pehmennyt maa antaa helposti periksi. Nauttiessani syksyisestä askareesta tunsin, kuinka talvi laskeutui rinnettä pitkin ja kohmetti maan pintaa.

Aamulla piha näytti keijujen talviselta juhlapaikalta. Kaikki kasvit oli kiedottu hienoon, sadunhohtoiseen kuuraan ja kuin pisteeksi iin päälle aurinko pilkahti kuusikon takana. Hohde toi hetkeksi tunteen siitä, kuinka kaunis tuleva vuodenaika onkaan.

Pitkä, kylmä kausi, jonka koristeeksi sataa säkillinen taivaan timantteja. No, muutama kontillinen, kun kyseessä on meidän koordinaattimme.

Iltapäivästä alkoi tupruttaa lunta. Maisema muuttui heti marraskuun pimeydestä talven valoisuudeksi, enää ei lyhenevä päivä tunnu yhtä tummalta kuin eilen. Olisikohan ylihuomiselle lankeavassa kuukauden kuvassa jo kaunis ja herkkä pinnoite vai ehtiiköhän lumi taas sulaa laikukkaaksi ja kömpelöksi marraskuun maisemaksi?

Tänään kuitenkin nautin!