Marraskussa on mukavaa, kun on muutakin katseltavaa pihalla kuin vain ruskeaksi muuttuneita perennan varsia. Mänty, ikivihreä tuija-aita ja iso läjä kiviä tekee maisemalle jo suuria. Silti välillä toivon, että meillä olisi enemmänkin vehreänä ja muuttumattomana pysyviä elementtejä – vaikka sitten kiviä.

Välillä elän kuin kivenpyörittäjien kylässä. Täyttömaastamme nousee kiviä tasaiseen tahtiin, jos siihen pistää lapionsa. Olen keräillyt näitä röykkiöiksi istutusten viereen, jotta sitten joskus teen niistä käytännöllisiä polkuja ja muita tasanteita. Tuo sitten joskus on muuttunut vähän epämääräiseksi ajankohdaksi, sillä korte puskee kivikon läpi eikä näytä siinä niin kovin nätiltä. Silti haaveilen vielä isoista pinnoista tasaisia mukulakiveyksiä ja laakeista aakeista, joita ei peitä nurmi. Kivisen Vilman piha on maisema makuuni!

Siskoni joutui poistamaan pihaltaan ison läjän liuskekiveä, ja mikä olisikaan ollut luonnollisempi paikka niiden jatkosijoitukseksi kuin meidän piha. Tiedän, että liuskekivi ei aivan kuulu 2000-luvun alkupuolen talon tyyliin, mutta kivet ovat siitä huolimatta mukavia pihassamme. Olen asetellut niitä askelmiksi yleisimmin kuljetuille väylille ja lisäksi olen rakentamassa niistä tasannetta trampoliinin eteen.

Kivet on helppoja asentaa vastalevitettyyn murskeeseen, joka ei ole ehtinyt vielä painautua kunnolla. Pieni kaapaisu lapiolla tai välillä pelkkä hiertäminen paikoilleen riittää joten asennus on yllättävän nopeaa.

Vielä olisi läjä kiviä jäljellä, mitäköhän näistä askartelisi?