Ihana kaunokainen, virallinen Tellervo-emäntä. Kokoa kuin jalkapallolla, pinta napakka ja vaaleankeltainen, sisarusparven neljäs mutta kasvutahdiltaan selkeästi paras. Minun Tellervoni!

Jättikasviyhdistyksen ohjeet kehottivat katsomaan pari viikkoa, miltä hedelmöittyneiden kurpitsojen kasvu näyttää. Ja syytä olikin: ensimmäinen kukkinut ja pölytetty tyttö surkastui lähes heti, toinen hyväksi luulemani lakkasi kasvamasta viikko sitten. Tämä, nyt pariviikkoinen möllykkä on sen sijaan osoittanut intonsa pullistua, se hurahti muutamana sadepäivänä selkeästi muita suuremmaksi. Ohjeet lupaavat näille avomaalla kasvaville yksilöillekin jopa yli kymmenen kilon päiväkasvutahtia, joten ruokaa tämä rouva tulee tarvitsemaan.

Kävin karsimassa kasvistani virallista Tellervoa lukuunottamatta muut pallurat pois. Ne sointuivat niin kauniisti ovenpielen krysanteemiin, että päätin pistää ne säilytykseen siihen ulko-oven viereen. Aiemmat, pienenä poistetut tyttöpallot olen wokannut joten näistä voisi koettaa keksiä jotain muuta syötävää. Elokuiseen tapaan tuntuu, että lautaselleni on viime aikoina päätynyt ainoastaan ja vain kurpitsaa sen eri muodoissa ja lajeissa!

Ehkäpä sisäinen sulovileenini intoutuu kaivertamaan näistä ennenaikaisia lyhtyjä tai vaikkapa keittelemään sosetta? Maku on miellyttävän pehmeä, joten kaipa näitä voisi raastaa salaatinkin sekaan tai leipoa kurpitsaleipään. Jos vileenini ei pahastu, näitä voi lahjoittaa naapureille tai työkavereille – niille, jotka eivät ole vielä kyllästettyjä kaikilla kurpitsan sukulaisilla.

Nyt toivon suuresti, että Tellervo ei pahastu pienestä asennon muokkauksesta (josta virallisissa ohjeissa varoiteltiin, hedelmäliha voi vaurioitua nuorena herkästi) vaan kasvaa kunnon mötkyläksi. Geeniperimä tällä kasvilla pitäisi olla kunnossa, joten jos pakkasia tai kylmiä jaksoja ei tule, odottelen myöhäisestä kasvuunlähdöstä huolimatta sellaista vajaata sadan kilon painoa. Toki olen tyytyväinen kolmeenkymmeneen kiloonkin, tai siihen, että Tellervo ylipäänsä päättää jatkaa kasvuaan. Mitään ei nimittäin voi vaatia, koettaa vaan tehdä kasvuolot mahdollisimman suotuisiksi. Huomenna suuntaan siis syyslannoitteen ostoon, jotta murkina ei lopu kesken!

Suomalaisen kilpaurheilijan tavoin on todettava, että omaa suoritusta tässä vaan haetaan. Tyytyväinen pitää olla, vaikka karsintaraja ei ihan ylittyisikään – kyseessä on vain harjoittelun ja douppauksen puute.

AIEMMAT JÄTTIKURPITSAN KASVATTAMSITA KOSKEVAT POSTAUKSENI LÖYDÄT TÄÄLTÄ!