Friteerattavana kesäkurpitsaa

Kesäkurpitsa_Kasvihormoni 003.jpgYksi kesäkurpitsasuosikeistani on friteeratut kesäkurpitsat, jotka ovat helppoja tehdä. Yksinkertaisimmillaan kesäkurpitsa viipaloidaan puolen sentin siivuiksi, kastetaan munaan ja jauhoihin ja friteerataan kypsäksi. Halutessaan friteeraustaikinaa voi maustaa: minun makuuni mausteiksi sopivat erityisesti chili, sitruunankuori tai jeera (eli juustokumina) – tai kaikki edelliset yhdessä. Ohjeeseen olen laittanut kaikki mausteet, mutta ne voi yhtä hyvin jättää pois tai korvata vaikkapa yrteillä.

Yksinkertainen on hyvää!

Kesäkurpitsa_Kasvihormoni 002.jpg

Friteerattu kesäkurpitsa

  • 1 kesäkurpitsa, halkaisija mieluiten alle 5 cm
  • 1 muna
  • 1/2 tl suolaa
  • 1 maustemitallinen (= 1 ml) chilijauhetta
  • 1/2 tl juustokuminaa eli jeeraa
  • 1/2 sitruunan raastettu kuori
  • 2-3 dl jauhoja
  • noin 3 dl auringonkukkaöljyä tai muuta hyvää öljyä friteeraukseen

Valmistus

  1. Siivuta kesäkurpitsa puolen sentin siivuiksi.
  2. Riko muna pieneen kulhoon ja vatkaa sen rakenne rikki. Lisää munan sekaan suola ja mausteet.
  3. Laita jauhot laakealle lautaselle tai paperipussiin.
  4. Kaada öljy paksupohjaiseen kattilaan tai laakeaan kasariin. Pohjalle olisi hyvä tulla pari senttiä öljyä. (Laakeassa astiassa friteeraa enemmän siivuja kerralla, jolloin valmistusaika on lyhyempi.) Kuumenna öljy 160 asteiseksi: öljy on tarpeeksi kuumaa, kun se väreilee selkeästi ja siihen tiputettu kasviksenpala saa ympärillä olevan öljyn poreilemaan.
  5. Kasta kesäkurpitsasiivu jauhoon ja tiputa se sen jälkeen munakuppiin. Käännä siivu ympäri, että molemmat puolet peittyvät munaseokseen. Kasta siivu vielä tämän jälkeen jauhoihin molemmin puolin. Kypsennä siivu friteeraamalla öljyssä: Käännä siivu, kun reunoilla näkyvä taikina on ruskistunut.
  6. Nosta ruskistunut siivu talouspaperin päälle valumaan hetkeksi. 
  7. Tarjoile friteeratut kesäkurpitsat mahdollisimman pian niiden valmistumisen jälkeen, jotta rapea kuori ei ehdi pehmenemään. Tarjoile alkupaloiksi sellaisenaan tai valkosipulilla ja tuoreella mintulla maustetun kermaviilin kanssa.

Kesäkurpitsa_Kasvihormoni 001.jpg

Koti Ruoka ja juoma

Rehevä elokuu

Kesäkukat_Kasvihormoni 001.jpg

Elokuu on Suomen kuukausista täyteläisin. Luonto on ehtinyt täyteen kasvuunsa ja kaikkea on paljon: värit ovat runsaita ja kasvustot täysiä.

Kesäkukat_Kasvihormoni 002.jpg

Parvekkeen istutukset eivät tee tässä poikkeusta. Ne ovat nauttineet alkukesän helteistä ja talon seinän suomasta kasvurauhasta. En muista nähneeni istutusastioitani näin uhkeina koskaan. Ne ovat kuin rimpsuista ja röyhelöistä nauttiva mutta ylipainoonsa tukehtuva kartanonrouva!

Kesäkukat_Kasvihormoni 003.jpg

Suosikkini on tämä Vanilla-samettiruusu. Sen jokainen taimi on kasvanut täyteen mittaansa ja nuppuja tuntuu olevan loputtomasti. Tykkään, tykkään! Ja ensi vuotta varten bongasin iki-ihanan Claus Dalbyn istutuksista sen keltasävyisten lehtien kanssa. Kokeilen ensi vuonna tuollaista yhdistelmää, mikäli muistini ei petä.

Kesäkukat_Kasvihormoni 004.jpg

Tämän vuoden yllättäjä on tämä isolehtinen risiini. En ole koskaan ennen kasvattanut sitä ja mikä showtähti se onkaan! Näin sen juuri yhdessä julkisen paikan istutuksessa kukkivana ja se, jos mikä, sopii hyvin minun makuuni. Ensi keväänä taidan pistää tätäkin itse kasvamaan – nyt sain taimen lahjana taimenvaihdossa.

Kesäkukat_Kasvihormoni 005.jpg

Kaikki kasvatteluni eivät ole olleet onnistuneita. Taivaita tavoitteleva ruusupapu tekee vasta nuppujaan, tiedä häntä, ehtiikö se lainkaan kukkaan tänä vuonna. Satoa siitä ei ainakaan tule. Ja tuon hyvän risiinin paikalla kasvoi alun perin daalioita: niiden kasvu tyrehtyi kokonaan, kun Vanillat pääsivät vauhtiin ja peittivät hentoiset daaliat.

Kesäkukat_Kasvihormoni 006.jpg

Mutta pääosin kukat ovat loistaneet tämän vuoden keleissä. Yläkuvan leijonankidat ovat kukkineet juhannuksesta asti ja taustalla näkyvä tummalehtinen purppurajuoru on toiminut hyvin istutuksen aluskasvina. Ja ne Vanillat! Nehän ovat vaan yksinkertaisesti niin ihania. Ihania!

 

Kesäkukat_Kasvihormoni 008.jpg

Kesäkukat_Kasvihormoni 009.jpg

Koti Sisustus