Voiko vahingossa onnistua?

Ylätasanne_Kasvihormoni 001.jpg

Ajattelin, että ukkolaukkapenkkini kukinta on jo ohi, mutta mitä vielä! Olen onnistunut (vahingossa) piilottamaan sinne erinäisiä taimien alkuja niin, että se on sievä fuksian ja anilliinin punainen väriläiskä pihallamme. Ihailen nurkkaa omistajan elkein ja koen salaista (avointa) ylpeyttä. Tämä on minun aikaansaannokseni!

Ylätasanne_Kasvihormoni 002.jpg

Välillä tuntuu, että suuri suunnittelu tuottaa pelkkää epäonnistumista ja ekstemporetuotokset, kuten nyt vaikka tämä rinteenpäällystää rajaava aidanne, kelpaisivat suurten puutarhainspiraatioiden kirjaan. 

Haaveilin rungollisista marjapensaista ja kun viime syksynä huomasin niitä poistomyynnissä pilkkahintaan, ei sisäinen sulovileenini voinut vastustaa tilaisuutta. Koskaan ei kannata hankkia mitään vain kahta kappaletta, joten hamstrasin varrellisia punaviinimarjapensaita kolme ja yhtäkkiä niille oli keksittävä paikka. Kun salaa ostaa, on parasta istuttaa näkyvästi (koska piiloista osaa jokainen epäileväinen puoliso etsiä tuhlauksen kohteita) ja keksiä mahdollisimman pätevä syy. Kyllä, meillä oli ehdottomasti katkaistava suora näköyhteys tieltä alapihalle ja siitä vielä naapurien kerrostalon yläikkunoihin, eikös juu?

rungolliset_herukat_kasvihormoni.jpgNäkösuojaksi tätä voi kutsua ehkä viiden vuoden kuluttua ja kuivuus on tehnyt sen, että marjojakin on tulossa vain pieni määrä – elleivät rastaat ehdi sadolle ensin.

Tänä vuonna olen vain ihmetellyt, kuinka hyvin marjapensaiden juurelle eksyneet kasvit sopivat toisiinsa. Kaikki on istutettu sinne vähän vahingossa ja siksi, että niitä on ollut. Ukkolaukkoja sattui tulemaan kaksisataa ylimääräistä, pakkohan ne oli johonkin istuttaa. Siis tähän! Rinteeseen upotetut (ja lahjoituksena pelastetut) pensasangervot paljastuivat puolestaan tänä kesänä ilmeisesti ruusuangervoksi, sellaiseksi tummaksi, joka on kuin tarkoitettu muiden kasvien värimaailmaan. Jipii!

Ylätasanne_Kasvihormoni 003.jpg

Tämän hopeapeipin olemassaolon tiesin, mutta en tiennyt, että sen kukka sopii noin hyvin penkin kokonaisilmeeseen. Taustalla sitä täydentävät myös sitruunan aromia levittävät tuoksukurjenpolvet. Niitä ei oikeastaan erota, sillä ne toistavat värikokonaisuutta jetsulleen. 

Ylätasanne_Kasvihormoni 004.jpg

Enää en raaski edes siirtää tuota kiven lohkaretta tuosta penkin reunasta, sillä sekin toistaa kokonaisuuden värejä. Tuon multakasan tuosta taustalta kärrään kuitenkin kitukasvuisille pensaille, niin ehkä jo ensi kesänä näiltäkin nurkilta voi ottaa laajempikulmaisia kuvia. 

Näin hyvä kokonaisuus saa minut epäilemään, että olen kuitenkin ehtinyt suunnittelemaan viime kesänä jotain. Ei kai tällaista voi vain vahingossa sattua?

Mitä mukavia vahinkoja sinun pihastasi löytyy?

Ylätasanne_Kasvihormoni 005.jpg

Yläpihan kukintaa olen esitellyt aiemmin näissä jutuissa

Ukkolaukkojen aikaYhden päivän kaunotar

Koti Sisustus

Mansikkakausi on täällä mutta vain hetken

Mansikat_Kasvihormoni 002.jpg

Aamiaiseksi mansikoita, jälkiruoaksi mansikoita, iltapalaksi mansikoita. Sen sijaan rastaille ei anneta mansikoita vaan peitetään ne ovelasti verkolla. Taimien juurelle laitetaan heinäkate, että jaksavat tehdä marjansa pulleiksi, illalla kastellaan sopivasti (paitsi tänään kun ukkostaa) jotta ovat meheviä. Ja kutsutaan epähedelmäisyydestään huolimatta marjoiksi ja pakastetaan niitä runsaasti, purkit aivan täpötäyteen!Mansikat_Kasvihormoni 001.jpg

Mansikoiden kanssa sopii mausteeksi laventeli, kannattaa testata! Ripottelin laventelin kukkia mansikoitteni sekaan ja nautin yhdistelmän kulhosta. Lusikoin koko kesän autuuden itsekseni, lapset saivat dipata mansikkansa vaniljavaahtoon.

Sunnuntaina paljastan kuitenkin kaikkein parhaan mansikkareseptini.

Laventeli_Kasvihormoni 001.jpg

Herkutellaan!

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Sisustus Terveys