Talvella päivän paras hetki on sininen viisitoistaminuuttinen pihalla. Odotan sitä aamulla ja toisen kerran illalla, sillä puolen tunnin ajan päivässä ulkona on taianomainen satumaailma.
Kunnes yhtäkkiä, puff! Taika raukeaa kun aurinko nousee.
Onneksi jäljelle jää lumen kuorruttama talven ihmemaa, joka kätkee elämää kuhisevan maa jääkuoren alle. Sen, joka herää jälleen keväällä, vaikka sitä ei nyt arvaisikaan.
On se aika vuodesta, kun puutarha kannetaan sisälle. Kuusi on kotoinen elämänpuumme, joka saa kuorrutuksekseen tuiketta ja välkettä. (Tiesitkö muuten, että kuusi on yksi uusimmista luonnonpuistamme, tullut 5000 vuotta sitten loppuneen lämpimän kauden jälkeen? Varsinainen uustulokas.)
Puupäätarhurin joulupuu näyttää samalta kuin pihakin:
Taasen joululta kaikki alkaa näyttää
kuusi kimmeltää
Vähänhän se on vino, hieman koloinen mutta – ah – niin ihanan tuoksuinen ja itse tuunattu. Kuusienroudaus livahti meillä käsistä ja lähilinjalta kannettiin kaikki sopivan oloisiksi arvioidut kuuset kotiin, Instagramin puolella näkyy hamstrauksen todellinen laajuus, tai ainakin se, mitä kuvaan mahtui. Tämä yksilö meinasi jäädä tuomatta kotiin mutta hupsis, se päätyi kuitenkin olohuoneen koristukseksi, paraatipaikalle. Nyt joulua vietetäänkin sitten kieron jäisissä tunnelmissa. (Ainakin yläkerrassa, alakerrassa juniorit viettävät juhlaa rapisevin neulasin ja punakultaisin koristein. Mutta kyllä on aidon komea tuotos siellä kerroksessa!)
Puuttuuko joulusta vielä jotain? Kaikki alkaa olla valmista! Täällä palataan linjoille joulupaussin jälkeen, sitten vähän ennen vuoden vaihdetta.
Tuike hopeanauhojen ympäri oksien
taas koristaa saa vihreyttä sen
