Olen onnekas, sillä meillä ei ole lehtokotiloita, ei sisällä terraariossa, jääkaapissa odottamassa paistamista eikä ulkona kukkapenkeissä tai kasvimaalla. Kulmakuntamme on vanhaa peltomaata, jonne nämä nilviäiset eivät ole vielä löytäneet. Tai jos ovat, alueen epäonniset asukkaat ovat saaneet pidettyä ongelman oman tonttinsa rajojen sisäpuolella ja minä vuokramaani ulkopuolella. Pyrin välttämään salakavalien nilviäisten munien tuloa pihallemme kuin keskiajan asukkaat ruttoa. Niin mukavaa kuin uusien kasvien hankkiminen onkin, tarkastan sekä tuttavilta saadut jakopalat että taimistoilta hankitut taimet munien varalta. Maa-ainesta ja muuta orgaanista (eli eloperäistä) ainesta otan pihalleni vain, mikäli olen varma sen puhtaudesta.

Tiedän, että reilun kilometrin päässä yksi pieni lehtometsälämpäre on lehtokotiloiden tehokas siittola, sillä katselen sitä kauhun sekaisin tuntein aina ohi kulkiessani. Nyt pakkasella siellä on seesteistä, mutta heti keväällä alkaa tapahtua, kun ensimmäiset talvehtineet munat kuoriutuvat. Aikuinen lehtokotilo munii kuulemma parin viikon välein nelisenkymmentä nuppineulan pään kokoista valkoista, hieman läpikuultavaa munaa parin sentin syvyyteen otolliseen maaperään. Paikka voi löytyä vaikkapa kompostista, kasvimaalta, raparperin juurelta tai kukkapenkistä. Yleensä sieltä, missä se viihtyykin! 

Lehtokotilon munia (kuva: Puutarha.netin keskustelupalsta)
Lisää hyviä kuvia lehtokotiloista ja munista löytyy vaikkapa täältä.

Onneksi etäisyyttä supersiittolaan on vielä olemassa, sillä nämä kauhistukset rei’ittävät kaiken, minne saavat limavanansa venytettyä. Erityisesti olen nähnyt lehtokotiloita siittolassa kasvavien nokkosten varsilla, ne saattavat suorastaan kaartua alaspäin kotiloiden painosta. Keskustelin keväällä lehtokotilotonteilla asuvien kanssa, jotka kertoivat, että kotiloita on lopulta mahdoton pitää poissa, sillä ne tulevat paitsi huolettoman taimien ostamisen ja vaihtamisen kautta, myös auton renkaisiin tai pohjaan kiinnittyneenä. 

Näen jo sieluni silmin Perho Kerttusen maineenkasvatusoperaation numero kuusikymmentäkaksi: ”Hei, huomasin teillä kotiloita tuossa ojan nokkospuskassa. Olisko lainata rullalautaa ja taskulamppua, että pääsisin kurkkaamaan auton alustan ennen starttia?” Jes, sillä se hullun puutarhurin maine vasta kasvaisikin.

Luin yhden talvisen vinkin lehtokotilon hävittämiseksi: kääntele maan pintaa niin, että munitut munat nousevat pakkasen raiskattavaksi. Pauks vaan, ne tuhoutuvat pakkasessa.  Nyt olisi siis otollinen aika käydä kääntelemässä maata, ennen kuin se kokonaan peittyy lumen alle. Mahtaakohan kikka toimia?

Jos ei, niin kaupalliset rahastajat tarjoavat tällaista mattoa epätoivoisille nilviäisten karttajille. Tuon toiminnasta ei sitten todellakaan ole tietoa.

Ensimmäinen kuva lehtokotiloista Etelä-Saimaa