Nyt säväyttää idänsinililjameri

Scilla_Kasvihormoni.fi 1.jpg

Keräsin lasiin pöydälle idänsinililjoja, ihan vaan siksi, että kasvi on huikaiseva. Tuollainen pikkuinen tähtipää, yksi kukka tuskin enempää kuin sormenpään kokoinen, mutta mihin kaikkeen se pystyykään!

Scilla_Kasvihormoni.fi 3.jpg

Olen henkinyt keuhkoni täyteen ihastusilmaa useita kertoja tänä keväänä. Miltei kaikki kerrat on johtuneet idänsinililjamerestä, joka velloo jonkun vanhan pihan lehtipuiden juuressa. Nimen omaan vellominen on tilannetta parhaiten kuvaava verbi: hieman kumpuileva maasto peittyy sinisen maton alle, joka värisee kevyesti tuulessa. Sinisen sävyt vaihtelevat intensiivisestä indigosta kevyeen lemmikinsiniseen riippuen siitä, mistä suunnasta tuulee ja minkä puun takaa aurinko heittää säteitään maahan.

Scilla_Kasvihormoni.fi 4.jpg

Idänsinililjoja eli usein arkikielessä scilloja (scilla siberica) ei tarvitse istuttaa pihaan satoja saadakseen aikaiseksi tuon meren. Pussillinen syksyisiä sipuleita riittää, jos kaverina on kärsivällisyyttä ja mielenmalttia. Idänsinililjat nimittäin siementävät hyvin ja siemenistä tulee vähitelleen tuhansia uusia pikkusipuleita. Ensin siementaimissa on vain yhdet pienet lehdet, jotka nousevat esiin pikkusormen kynttä pienemmästä sipulista. Vuoden päästä varresta puskee jo yksi pieni kukka, toisen vuoden kuluttua toinen hieman suurempi ja muutaman vuoden kuluttua yhdestä varresta ponnistaakin ylös jo monta varrellista kauniita kelloja.

Scilla_Kasvihormoni.fi 5.jpg

Tiheäksi muodostuneet mättäät kannattaa jakaa mieluiten syksyllä ja levitellä pikkusipulit ympäri mereksi kaavailtua aluetta. Jos ei ole varma sipulien sijaintipaikasta, voi tehdä kuten minä tässä, eli nostaa sipulit raa’asti ylös kukkivina ja istuttaa välittömästi uudelleen. Teko on brutaali, mutta esimerkiksi hyvin monen erilaisen pikkusipulin setviminen eri lajeiksi ja lajikkeiksi on usein mahdotonta muutoin kuin kukinta-aikana. Suurin osa sipuleista selviää teosta ja tuhoutuneiden tilalle syntyy vähin erin lisää uusia sipuleita siemenistä.

Scilla_Kasvihormoni.fi 6.jpgKauniin sinisen maton kaveriksi ei tarvita muita kasveja. Sekaan sopivat kuitenkin esimerkiksi aikaiset esikot tai varhaiset punaiset tulppaanit, esimerkiksi täältä löytyvät äitini penkin kauniit yhdistelmät.

Scilla_Kasvihormoni.fi 2.jpg

Scillamerta odotellessa 🙂

Koti Sisustus

Vipuvarren heiluttelua

Varoitus: teksti sisältää eläinten kehoneritteisiin liittyviä pohdintoja.

lapio_ja_lantaa_kasvihormoni.fi_1.jpg

Saanko esitellä: opettavaisen kertomukseni päähahmot, lapio ja lantakasa.

Kevätpuuhiin kuuluu runsain määrin lapion varren mittailua ja rehellisyyden nimissä myös jonkin verran heiluttelua. Haravoinnin jätän suosiolla väliin, sillä se on lopulta melko turhaa työtä, mutta lapiopuuhat, ne ovat kevättöistä suosikkejani. Vai onko joku teistä nähnyt pupujen, hirvien tai kettujen oikeasti heiluvan metsässä haravan vartta pyörittäen? Ja silti se metsä kukoistaa – koska nuo puput, hirvet ja ketut ynnä sata muuta metsäneläinlajia kuitenkin lannoittavat maan ohi kulkiessaan. Kakkaaminen on se, mikä kannattaa!

Toista on meidän pihassa, siellä ei kukaan käy tarpeillaan. Okei, pupu(p*le) pötkäyttää muutaman pipanan mustikan- tai omenapuunmutustelureissullaan, mutta niitä kahtakymmentä pikkuista palleroa ei lasketa, sillä niillä ei saada hullun puutarhurin kaipaamaa hehkua, kukintaa, satoa tai rehevyyttä aikaiseksi. Kasvun iloa varten tarvitaan muutama polle, niiden jätökset ja yksi lapapäinen vipuvarsi, jossa on erityisen miellyttävä kahva käyttäjäänsä varten.

Puutarhahommia tehdessä minua viihdyttävät yleensä vain lähistön tirpat ja omat ajatukset, radioaallot ja maailman tieto saavat minun puolestani leijailla ohitseni jonkun muun vastaanottimeen. Usein pään sisäinen maailmani pyörii kaiveltavien juurien ulkonäön ja maaperän laadun ympärillä, mutta joskus mieleeni tulee oivalluksia kuin aikoinaan väliin jääneissä fysiikan demoissa. Lapioidessani kolmatta keväistä peräkärryllistä pollen parasta aloin pohtia, miksi vasemman käden hauis a) kipeytyy ja b) kasvaa huomattavasti vähemmän kuin kaverinsa oikealla puolella. Samalla tavalla ne molemmat ovat kiinni lapion varressa ja mielestäni heiluvatkin yhtäläisesti, mutta tarkkailtuani hetken tarkemmin sitä, mitä lapioidessa oikeasti tapahtuu, koin valaistumisen. Heureka! Pystyn suorastaan eläytymään siihen hetkeen, kun Arkhimedes juoksi katuja innoissaan alastomana (mikäpä siinä Kreikan lämmössä oli kirmatessa), oivallus on niin erityinen fiilis.

Hei, se toinen käsihän toimii tässä tukipisteenä ja toinen veivaa tätä vipuvartta edes takaisin. Noin yksinkertainen ajatus voi mullistaa koko maailmankaikkeuden olemuksen pienessä hetkessä: antakaa minulle kiintopiste ja tarpeeksi pitkä lapion varsi, niin veivaan tämän maapallonkin pois radaltaan. Humps, sinne menivät sekä Arkhimedes että puupäätarhuri, mutta lantavuori jäi yhä himottavan kokoiseksi tuonne lähitienoon tallille. Pensasaitaakin on vielä kolmisenkymmentä metriä lannoittamatta, joten tarvetta kasan siirtämiseen meidän osoitteeseen olisi todellakin olemassa. Haluan, että pensas vihdoin kasvaa eikä vain ole olemassa ja siihen tarvitaan aitoa kasvuvoimaa.

Laskeskelin muuten siinä lantakärryä tyhjentäessäni, että meiltä alle kymmenen kilometrin säteellä löytyy ainakin seitsemän hevonhyvän tuotantolaitosta, kiitokset näistä kaikille hevoshulluille. Vielä en ole päässyt laskelmissani niin pitkälle, että olisin pystynyt selvittämään muuntokertoimen pollejen heinänsyöntitahdin ja puutarhahullun lannankulutuksen välille. Ehkä sekin tulee vielä joku päivä ahaa-elämyksenä, siinä vipuvarren voimanlähteenä ja tukipisteenä toimiessani.

Edellisen ylistykseni hevonhyvälle löydät täältä. Siellä on myös houkuttelevia kuvia tuotantolaitoksen pääkoneista kaikille niille, jotka päätyivät tänne Googlen kautta etsiessänne tietoa hevosista.

Koti Sisustus