Puutarhani värit 6: Kevätkesään kuuluu ripaus vaaleanpunaista

Vaaleanpunainen_2_Kasvihormoni.fi.jpg

Ripaus vaaleanpunaista, ihanan hempeää ja pehmeää sekä sopivan herkkää. Meiltä ei löydy juurikaan herkintä vaaleanpunaista mutta sitten kun sitä on, nautin siitä suunnattomasti.

Omenapuun kukat ovat kevään pitkän odotuksen jälkeen täydellisiä. Meidän puussa on vielä niin ihania kukkia, että ensin ne ovat vaaleanpunaisia ja avautuessa niistä tulee valkoisia. Ihania! Ja olen upottanut maahan sipuleita, jotka kukkivat yhtä aikaa vaaleanpunaisena merenä – tulppaaneja, tietysti. Mahtavia!

Hetkeä myöhemmin meille avautuu vielä kurjenpolvia, jotka reunustavat hiekkaisen penkin reunaa. Ne saattavat olla espanjankurjenpolvia, varma en ole, sillä ostin ne ilman lajitietoa. Muuhunhan sitä ei tarvitse kuin nimellä kutsumiseen ja uusien samanmoisten taimien hankintaan, ne kukkivat kauniisti ilman nimeäkin.

Julkaisen kerran viikossa kuvasarjan siitä, millaisissa väreissä puutarhani kukkii – tai on kukkimatta. Olen valikoinut kuvia epämääräisen määräisesti ja oikeastaan ainoa kuvia yhdistävä teema on jokaviikkoinen värivalinta.Aiemmat postaukset löytyvät täältä:

Kevään valkoinen

Harvinainen sininen

Haalea liila

Kellertävä kerma

Monikasvoinen vihreä

Koti Sisustus

Nerokas maustesokeri ja piirakka

Maustesokeripiirakka_Kasvihormoni.fi 3.jpgMaustesokerista on tullut suosikkituotteeni tänä talvena. Se tuo mukavan pienen lisän kaikkeen, mihin sitä käyttää – aivan kuin tilaisi arkiruokansa a la carte listalta ja sellaisesta keittiöstä, joka on kallellaan fine dining -kokemuksiin. Tee saa kivan kiemuran ja peruspiirakka on maukkaampaa, kun käyttää sen tietyn purkin sokeria. Ja tietysti taustalla poksuvat ilotulitusraketit ja jousikvartetto pistää parastaan.

Maustesokeri_Kasvihormoni.fi 1.jpg

Idea on yksinkertainen. Purkkiin laitetaan muutama mauste ja purkki täytetään sokerilla. Viikon päästä purkista voi kauhoa miellyttävän makuista makeutta omaan arkeen. Sokerin säilyvyys on hyvä, joten maustumaan voi laittaa kerrallaan useammankin satsin sokeria. Oma purkkini on kahden desin kokoinen ja siellä on hyvin käytettyjen vaniljatankojen jämät, pari tähtianista ja luomusitrushedelmän kuoria. Vähän aikaa sitten samassa purkissa majaili glögimausteiden jämät vaniljatankojen kanssa. Mausteena voi käyttää mitä vain mieleen juolahtaa! Vielä on testaamatta se, kuinka hyvin maut siirtyisivät hunajaan. Onko sinulla kokemusta tästä?

Tässä on ohje superhelpolle piiraalle, joka maustui ihanaksi yllätykseksi maustesokerin avulla.

Maustesokeripiirakka_Kasvihormoni.fi 2.jpg

Vadelma-mangopiiras

  • 1 pkt pakastemurotaikinaa (voidaan myydä myös piirakkataikinan nimellä)
  • 250 g mascarponea
  • 250 g rahkaa
  • 2 munaa
  • 1 dl maustesokeria
  • yht. 500 g pakastevadelmia ja -mangon paloja

Valmistus

  1. Sulata taikina ja taputtele se halkaisijaltaan 28 senttisen piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
  2. Sekoita kaikki muut piiraan aineet tasaiseksi massaksi. Mikäli et halua täytteeseen vaaleanpunaista väriä, lisää vadelmat vasta aivan lopussa.
  3. Kumoa täyte piiraan päälle ja tasoita pinta.
  4. Paista piirakkaa 175 asteisessa uunissa puolisen tuntia, kunnes täyteeseen alkaa ilmaantua ruskeita pilkkuja.
  5. Jäähdytä piiras kylmäksi ennen tarjoilua.

Maustesokeripiirakka_Kasvihormoni.fi 4.jpg

Koti Ruoka ja juoma