Parvekepuutarhurointia

Kuva1.png

 

Joku voisi sanoa, että lokakuun loppu ei ole parasta aika istuttaa kukkia. Niin, onhan totta, että lämpötila on jo painunut pakkasen puolelle eivätkä alkavan talven hennot auringon säteet enää viipyile kasvien lehdillä pitkään.

 

Kuva2.png

 

Tänä aamuna inspiraatio kuitenkin iski aamuauringon valaistessa parvekettani viistosti ja päätin saada parvekkeeni kuntoon. Rakastan parvekkeita, joilla kukat kukkivat kauniissa asetelmissa ja haaveilen, että itsekin aloittaisin aamuni kastelemalla kukkia ja töiden jälkeen rentoutuisin hoitamalla kasvejani ja puhelemalla niille. Minua miellyttää myös ajatus vihreistä parvekkeista ja viherseinistä, jotka kaupungeissa sitoisivat hiilidioksidipäästöjä ja ehkä ilmaston lämmetessä tuottaisivat tomaatin tai kaksi hoitajilleen. Jostain syystä oma parvekkeeni on jäänyt aika usein kuitenkin hyvän aikomuksen asteelle.

 

Kuva3.png

 

Kesän julma kuumuus kuivatti viime jouluksi ostamani pikkukuusen ja pari parvekekukkaa rangoiksi ja niinpä syksyn tullen ajattelin laittaa parvekkeelle muutaman kasvin, jotka kestäisivät myös pikkupakkasta. Luin netistä, että krysanteemi, muratti ja tietysti kanerva ja hopealanka kestävät melko hyvin kylmää. Ostin siis pari krysanteemia ja yhden muratin taimen ja laitoin ne parvekkeelle. En siihen hätään ehtinyt kuitenkaan istuttaa niitä ruukkuihin (kuinkas muutenkaan) ja täytyy sanoa, että aika kivasti ne kukkivat ja kestivät siitä huolimatta.

 

Kuva4.png

 

Nyt yöpakkasia on ollut jo useampana yönä ja vähän päivälläkin, ja krysanteemit ovat alkaneet jo kärsiä. Laitoin ne betoniruukkuihin, koska luin, että ne ovat parempia kylmässä ja pakkasella kuin saviruukut, jotka saattavat halkeilla. Sen sijaan jätin peltiruukkuihin, (jotka nekään eivät saviruukkujen tapaan ole optimaalisia kylmässä säässä) kesällä kasvattamani yrtit ja tämän uuden muratin taimen.

 

Kuva5.png

 

Ihan hyvä, että tänään sain innostuksen puuskan raivata parvekkeen (jonne oli mm. jäänyt vaatteita ”tuulettumaan” vähän pidemmäksi aikaa jne.), koska huomasin, että muratin taimen oli jäätynyt ruukkuun kiinni. No näin käy, jos ei istuta kasvejaan ajoissa. Otin sen sisälle sulamaan ja istutin puolittain nuupahtaneet krysanteemit nyt vihdoin ruukkuihin ja laitoin vähän lannoitetta ja vettä päälle. Kylmällä säällä ja loppusyksystä kasveja ei saisi enää kastella, ainakaan kovin paljoa, koska ne eivät pysty enää käyttämään aineksia kasvuun vaan vetäytyvät talviunille ja märkä multa vain jäätyy möntiksi juurien ympärille. Mutta näin, tämmöinen kokeilu, saa nähdä lähtevätkö kasvit virkistymään.

 

Kuva6.png

 

Varasuunnitelmana on sitten laittaa kanervaa ja hopealankaa krysanteemien tilalle ja voi olla, että joudun siirtymään suunnitelmaan B aika pian. Sen sijaan kesältä ruukkuihin jääneet yrtit, minttu ja persilja, ovat toimineet ja kestäneet aika hyvin parvekekukkina. Persilja on itseasiassa vielä vihreä (!) ja minttu punertunut kauniiksi syyskasviksi. Myös siemenestä kasvattamani pienet korianterit kukkivat vielä kauniisti ja taidan jättää ne talventörröttäjiksi, mikäli säilyvät samanmoisina vielä eteenpäin.

 

Kuva7.png

 

Asuuko sinunkin sisässäsi pikkupuutarhuri (jossain syvällä edes)? Myös kaikki vinkit talviparvekepuutarhaan otetaan vastaan mielihyvin.

Suhteet Sisustus Oma elämä

Mikä ilmastoahdistus?

 

Törmäsin termiin ilmastoahdistus oikeastaan aika hiljattain. Viime talvena kuuntelin Yle Areenasta Tiedeykkösen jakson, jossa toimittaja Pasi Toiviainen keskusteli tutkijatohtori Panu Pihkalan kanssa ilmastoahdistuksesta. Pasi Toiviainen on kirjoittanut vuonna 2007 ilmestyneen kirjan ”Ilmastonmuutos. Nyt” ja Panu Pihkala 2017 ilmestyneen ”Päin helvettiä? – ympäristöahdistus ja toivo”, ja näissä molemmissa kirjoissa käsitellään ilmastoahdistusta. En ole lukenut kumpaakaan, mutta pitäisi ehkä lukea.

 

Kuva1.png

 

Radio-ohjelmaa kuunnellessani hämmästyksekseni tajusin, että on olemassa sellainen asia kuin ilmastoahdistus ja että minähän olen kokenut sitä lähes koko pienen ikäni, ja se on vaikuttanut siihen, miten ajattelen elämästä ja tulevaisuudesta. Valaisevaa oli myös ymmärtää, että muutkin kokevat tätä. Oli tosi helpottavaa tajuta, että tätähän se on ja ympäristönmuutoksen laajuuden ja ennustamattomuuden huomioiden, aika ymmärrettävää, että pelottaa ja ahdistaa.

 

Kuva2.png

 

Ilmastoahdistuksella tarkoitetaan ilmastonmuutoksen ihmisessä herättäviä epämiellyttäviä tunteita, kuten ahdistusta, surua tai vihaa. Ilmastoahdistusta voi herättää tieto ympäristön muuttumisesta ilmastonmuutoksen vuoksi ja joidenkin asioiden katoamisesta sen vuoksi (esim. arktinen luonto, merenpinnan nousu), pelko juomaveden vähenemisestä, viljelyn vaikeutumisesta kuivuuden vuoksi, lisääntyvästä nälästä, janosta, sairauksista ja sodista tai luonnon ja/tai ihmiskunnan tuhoutumisesta kokonaan. Lisäksi voidaan puhua ympäristöahdistuksesta, jolla tarkoitetaan laveammin ympäristön muuttumisen aiheuttamia ahdistavia tunteita esim. tutun metsän hakkaamisen herättämää surua.

 

Kuva3.png

 

Tuossa radio-ohjelmassa puhuttiin, kuinka ilmastoahdistusta esiintyy oikeastaan tosi paljon eri asteisena eri ihmisillä, mutta siitä ei juuri puhuta. Puhuminen on vaikeaa, koska pelätään, miten muut suhtautuvat, ja sitten toisaalta, pelätään niitä omia ahdistuksen ja surun tunteita, joita aihe herättää. Tajusin, että viimeiset kymmenen vuotta ja vähän yli, olen kuulunut tuohon jälkimmäiseen joukkoon. Minusta on jotenkin ihan kamalaa ajatella eliölajien ja elinympäristöjen tuhoutumisia, ja ylipäätään sitä muutosta, joka ympäristössä tapahtuu ilmaston lämpenemisen myötä, että tekee mieli laittaa kädet korville ja huutaa LALALALAA aina, kun joku mainitsee sanan ilmastonmuutos. Olen pitkään tuntenut oloni kiusaantuneeksi, jos ilmastonmuutoksesta puhutaan, näen siihen liittyviä uutisia tms.  Olen myös hävennyt ilmastonmuutoksen aiheuttamia tunteita minussa, koska olen jotenkin ajatellut, ettei se muita huolestuta näin paljon. Sekin voi olla yksi syy, miksi olen työntänyt päätä pensaaseen ja yrittänyt olla ajattelematta koko asiaa.

 

Kuva4.png

 

Pikkuhiljaa ilmastonmuutoksen aiheuttama ahdistus on käynyt niin pahaksi, että on täytynyt muuttaa strategiaa. Olen päättänyt kohdata nämä ahdistavat tunteet ja tutustua tarkemmin siihen, mistä oikein on kysymys, siitä tämä blogikin syntyi. Meidän täytyy tietää mitä tapahtuu ja miten ilmastonmuutoksen voidaan vaikuttaa, että voisimme vaikuttaa. Tietysti. Keskittymällä muihin asioihin, ei voi vaikuttaa ilmastonmuutokseen, ja haluan vaikuttaa, tai koen myös velvollisuudekseni yrittää vaikuttaa. Toivottomuudesta käsin on vaikea muuttaa mitään, eikä se edes paranna elämänlaatuani tai tee minusta jotenkin muita jalompaa. Ajattelen nykyään, etten voi antaa ahdistuksen sumentaa päätäni vaan minun pitää kohdata asiat ja niiden herättämät tunteet, ja toisaalta, entä jos kaikki meneekin ihan hyvin? Meidän täytyy osata kuvitella tavoittelemisen arvoinen tulevaisuus, että voisimme päästä sinne.

 

Kuva5.png

 

Onko ilmastoahdistus vetänyt sinua synkkyyden syövereihin?

 

Suhteet Oma elämä Syvällistä