Pelkästään yhdellä kauppareissulla mukaamme tarttuu hirveä määrä roskaa. Lähes kaikki vihanneksia ja hedelmiä lukuunottamatta on pakattu muoviin tai pahviin, ja iso osa näistäkin. 

Yhdysvaltalainen Lauren Singer pyrkii elämään niin, ettei tuota yhtään sellaista jätettä, jota ei voisi kierrättää tai kompostoida. Kaikki roskat, jotka hän on tuottanut viimeisen neljän vuoden aikana mahtuvat lasipurkkiin. TEDX-tapahtumassakin puhunut Lauren on perustanut Zero Waste lifestyleksi (vapaasti suomennettuna ”roskaton elämä”) kutsumansa elämäntyylin ympärille blogin ja vlogin, jossa hän neuvoo seuraajiaan elämään roskattomammin.

https://www.youtube.com/embed/OuABgFsv5pw” width=”560″>

Osaa vinkeistä on valitettavasti vähän hankala seurata Suomessa. Esimerkiksi monia pesuaineita ei edes saa myydä uudelleen täytettävissä purkeissa. ja harvassa perusruokakaupassa myydään vaikkapa papuja niin, että niitä voisi ostaa omaan pussiin (Jumbon Prismassa tällainen piste muistaakseni oli, mutta autottomana sinne asti lähteminen Helsingin keskustasta tuntuu vähän turhan suurelta operaatiolta). Toisaalta hän neuvoo myös valmistamaan kosmetiikkaa itse, ja näitähän vinkkejä voi toki jokainen kokeilla. Tosin itse paljon hikoilevana en ole ollenkaan varma, uskaltaisinko luottaa itsetehtyyn dödöön 😀

Tarkoitukseni ei ole sanoa, että jokaisen pitäisi elää näin, ja itsekin tuotan häpeäkseni hirveän määrän roskaa. Enemmänkin haluan haastaa ihmisiä näkemään, kuinka paljon roskaa tuotamme huomaattamme. Jokainen voi yrittää hillitä omaa jätekuormaansa siinä missä pystyy ja jaksaa – hyvä tapa on esimerkiksi kantaa mukanaan kauppareissulla kangaskasseja ja uudelleenkäytettäviä kankaisia hedelmä- ja vihannespusseja. Lisäksi toivoisin, että tuotteiden valmistajat miettisivät tarkemmin pakkauksiensa tuottamaa jätekuormaa. Ymmärrän, että hieno pakkaus on myyntivaltti, ja itsekin pidän kauniista pakkauksista. Mutta onko todella tarpeellista pakata esimerkiksi yksi kasvorasva pahvipakkaukseen, jonka sisältä se löytyy se varsinainen muovituubi?