Iltapala ylitse muiden

Muistatte varmaan, kuinka olen useaan otteeseen tuskastellut neidin syömisten kanssa? On ollut lusikkalakkoa, ruokalakkoa, maitolakkoa ja ne kasvukäyrät. Ihan kaikkea. Ja hei! Kaikesta on päästy yli, tavalla tai toisella!

IMG_7636.JPG

Yksi lakko on kuitenkin lähes pysyvä, ainakin kotona, nimittäin puurolakko. Se ei kertakaikkiaan maistu kuin hyvin satunnaisesti, ehkä kerran kuukaudessa. Olemme siis joutuneet käyttämään melko paljon mielikuvitusta lohtiessamme mitä mielenkiintoisempia komboja aamu- ja iltapalapöytään.

Pitkään tarjolla oli jogurtti ja murot. Eri kupeista. Yhdistettynä samaan ei puhettakaan. Jogurtista syötiin puolet ja muroja.. noh, ehkä noin viisi muroa.

Viime viikolla tapahtui läpimurto ja keksin vihdoinkin ilta- ja aamupalapöytään sopivan yhdistelmän, josta viljatkin tulisi saatua.

Rusinamurot.

IMG_7638.JPG

IMG_7640.JPG

 

Ronkeli lapsemme kun on vasta kolmas murolaatu sattui olemaan hänen mieleensä. Kotimaiset neljän viljan SunMurot maistuvat niin, että mussutus vain käy!

Siis silloin kun siellä on seassa niitä rusinoita 😀 Kolme utinaa, niin kuin neiti itsekin sanoo. Ja ne utinat on piiossha, siellä murojen ja maidon seassa. Silloin maistuu.

Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että mysli, jossa on kuivattuja hedelmiä ja rusinoita kelpaavat lisämausteeksi.

Tällä siis mennään, kunnes löydämme lisää kelpaavia eväitä.. kohtaamme seuraavan lakon.

Ihan varmuuden vuoksi kuitenkin: onko teillä jotain erityisiä aamu- tai iltapalaherkkuja?

 

lämpimämpiä säitä toivoo

M, joka kärsii kevät flunssan kourissa ja haaveilee jo lomasta!

 

Kommentit (10)
  1. Kummelikopplan
    17.6.2014, 22:28

    Meillä rusinapuuro, hillopuuro ja hunajapuuro ovat toimineet melko hyvin. Puuroa tarjotaan siis edelleen aamupalaksi mutta illalla paistettu kananmuna maistuu. Kaveriksi paahdettua leipää tai sitten talk-muruja, joita poika on ahminut innolla siitä asti kun niitä maisteltiin ensimmäistä kertaa vauvana.

    1. Kanamuna on täälläkin ehdoton hitti, mutta kovin usein en sitä ole antanut illalla, kun se on aika usein meillä se ”täyte” muiden ruokien rinnalle. Lihat kun ei edelleenkään meinaa aina maistua, niin munasta tulee proteiinia.

      Hunajaa en olekaan kokeillut puurossa! Rusinapuuro ei kelvannut sen paremmin kuin muutkaan.

      Ja siellä ne talk-murut taas on, mitä ne on? 😀

      1. Kummelikopplan
        19.6.2014, 04:55

        Etsi liilanväristä pakettia kaupasta. Talkkunajauhoista tehtyjä sokerittomia palloja. Tunnettaan meillä paremmin nimellä ”puffit”. Taitavat olla samaa merkkiä kuin teidän murot. Kananmunat toimivat meilläkin protskun takeena meillä kun ei ihan joka päivä tarjota liharuokia perheen ainoalle lihansyöjälle.

  2. Meillä syödään corn flakes muroja maidolla, sit nyt on kiisselit uponnu riisimurojen kanssa, joskus coktail piirakoita ja voita ja kurkkua, sit myös smoothiet on kivoja, marjoista, banaanista, maidosta ja jugurtista. Ja meillä melkeen joka ilta syödään lisäksi yksi päärynä paloiteltuna 🙂 Ja tietty välillä jugurttia yleensä sit maustettua versiota. Nyt kesällä on myös jäätelö ollut iltapalana 😀 Ai niin ja riisikakku voilla. Et meillä jonkun verran vaihdellaan et mitä syödään ettei yhteen laatuun kyllästy. Mut sit vielä myös ennen nukkumaan menoa juodaan sitä maitoa yli 2dl.

    1. Hei päärynä on meilläkin hittituote! Ja smoothiet on välipaljoa, lisään niihinkin mysliä tai kauraleseita, mutta aamu- ja iltapaloille en niitä ole sekoittanut, ettei tule kyllästymistä 🙂

       

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *