Juhannus saaristossa – taaperon kanssa

image.jpg

Se sujui niin paljon paremmin kun olin etukäteen kuvitellut! Kröhöm, siis ainakin neidin osalta.

Kuten, ensimmäisestä kuvasta voi päätellä, hän todella rakastaa veneilyä! Kivien heittäminen veteen oli myös huisin jännää. 

image.jpg

menossa mukana <3

Tekemistä ja ihmisiä ympärillä oli niin valtavasti, ettei turhautumiselle tai kiukuttelulle jäänyt juurikaan sijaan. Ja paikalla oli loistava kokoonpano pieniä hoitaja-apureita, suvun vanhemmat metrin mittaiset (teinit), jotka viihdyttivät pikkuneitiä taukoamatta. Oli kampaajaa ja tutkimusretkiä. Kyllä äiti pääsi jopa luvattoman helpolla. Kröhöm, siis neidin kanssa.

image.jpg

perinteinen perhepotretti 

(jos näyttää siltä, että irvistän, näet oikein. Olin juuri nyrjäyttänyt nilkkani.)

Kröhöm, konkarisaaristolainen sen sijaan nyrjäytti nilkkansa. Lipun nostossa, juuri ennen valokuvaa. Koska olin veljeäni lyhyempi, ensimmäistä kertaa, hyppäsin. Ja sattui. Onneksi on suvussa lääkäri. Ja onneksi ei mennyt pahemmin, nyt sillä nilkuttaa jo. Mutta vietävä, että harmitti!

image.jpg

keppikin löytyi lainaan ja ilme kertoo, se kertoo kaiken

Haaverista huolimatta erittäin onnistunut juhannus! Miten teidän juhannuksenne sujui?

 

mukavaa alkanutta viikkoa

M

Kommentit (4)
  1. Oi että, heti iski hirmuinen saaristoikävä! Kuulostaa ihanalta juhannukselta, toki lukuunottamatta tuota nilkkaepisodia. Hitsi miten kurja tuuri kyllä, mutta onni onnettomuudessa, että apua löytyi sitten läheltä. Sun ilme on kyllä aika kuvastava tuossa viimeisessä kuvassa, voin vaan kuvitella miten harmitti!

    1. Mäkin haluaisin jo takaisin <3 

  2. Kummelikopplan
    23.6.2014, 20:38

    Onneksi ei käynyt pahemmin! Me odotamme kovasti saariretkiä elokuussa. Mihin ihmeessä mahdoimme varastoida pelastusliivimme, ehkä mies muistaa..

    Nappaatko kopin turhanpäiväsestä kesähöpöhöpöstä?http://kummelikopplan.wordpress.com/2014/06/23/kesatempo-2014/

    1. Elämän suuria kysymyksiä 😉

      Hei ihan ehdottomasti nappaan, kunhan tästä päästään vesirokosta eroon! Huippu idea, ihastelin sitä jo viime kesänä 🙂 Ehkä kun meidän loma alkaa (tästä temposta on nimittäin kesätahti kaukana :/)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *