Kuopassa, suunta vain ylös päin

Kuopassa. Ainoa tapa jolla viime viikkoista olotilaani ja mielentilaani voi kuvata.

Voimaton, väsynyt, vedoton, huono; vain negatiivisisa adjektiiveja on ollut tarjolla, kun olen kuunnellut omia ajatuksiani. Luulen, että kaikki sai alkunsa jollain tavalla tästä. Sen jälkeen nukkuminen on ollut edelleen vaihtelevaa, rytmi on hukassa, eikä mikään ole sujunut ilman ylimääräisiä ponnistuksia. Joku on joskus puhunut taaperomasennuksesta, mutta niin pitkälle en mene, olen vain ollut totaalisen uupunut.

Tästä syystä myös kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, olen siitä kovin pahoillani, mutta voimat eivät kerta kaikkiaan ole riittänyt. Sitä paitsi, ei minulla ole ollut aikaakaan. 

Tätä lähemmäs menneiden viikkojen fiiliksiä ei kuvituksella pääse

(Kuva: Pinterest)

Eilen tuli pohja vastaan. Päivä alkoi kuuden jälkeen ja jatkui katastrofi katastrofilta kamalampana koko pitkän päivän. Mukaan mahtui niin koiran epilepsia kohtauksia kuin karanneen koiran odottelua kiven päällä päivälenkillä. Neitikin oli poikkeuksellisen tyytymätön ja näytti pääasiassa tältä:

Kahdet itkupotkuraivarit, siis minulla ei neidillä, ja karkasin illalla yksikseni ruokakauppaan. Kulutin aikaa mahdollisimman hitaasti kauppaa läpi kulkien ja tavaroita keräillen. Kotiin tullessani neiti S ja isi odottivat parkkipaikalla, kävelivät käsikädessä minua vastaan ja taas sydämessä läikähti; päätin, että mielialaan on tultava kohennus, minun on muistettava mikä olikaan tärkeintä.

Tänä aamuna heräsin virkeänä ennen neitiä, joka nukkui yhdeksään. Aamupalan jälkeen lähdimme ulos, hyvällä mielellä ja päivä on jatkunut samaa rataa. Päivunista ei riidelty ja minulla on levännyt olo. Ehkä minilomani ruokakauppaan tuli todella tarpeeseen ja häkellyttävää, kuinka suuri vaikutus sillä olikaan! Tai sitten vain kohtasin pohjan, eikä suuntaa ollut enää kuin ylöspäin.

Nyt kuitenkin katson maailmaa taas valoisemmin silmin. Ja näen, että minun synkkyyteni on väistämättä vaikuttanut myös neidin mielialaan. Kuka jaksaisi olla hyvällä tuuleella jos toinen on kuin myrkyn niellyt ja kärsivällisyys riittää vaivoin yhtään mihinkään? Ei kukaan. Toisaalta, kukaan ei myöskään voi aina olla hyvällä tuulella, ehkä suurin juttu onkin se, että antaa itselleen myös ne huonot hetket, eikä välittömästi ajaudu potemaan huonoa omatuntoa sekä syyttämään itseään väsymyksestä ja kurjasta olosta ja uskomattoman surkeista suorituksista äitinä. Vaan antaa itselleen armon, kukaan ei ole täydellinen, ei edes äiti. Jos nyt, kuopassa käytyäni taas muistaisin sen.

 

Paremman päivän hyvän päivän toivotukset teille kaikille! Mitä teille kuuluu? <3