Maitotytön mahavaivat – Ryppyjä rakkaudessa

Meidän pieni maitotyttö, joka joisi 1,5 litraa maitoa päivässä, jos hän saisi itse päättää muuttui mahavaivaiseksi maitotytöksi.

img_4072.jpg

Kymmenen kuukauden iän tultua aloimme kokeilemaan hapanmaitotuotteita.; maustamaton jogurtti, viili ja raejuusto, näistä lähdettiin liikkeelle. Huonolla alkumenestyksellä.

  1. Maustamaton jogurtti, ruokalusikallinen välipalaksi -> päiväunilta herättiin itkemään ja kirkumaan, ihottumat ilmestyi tunnissa ja suolisto-oireet perässä.
  2. Viili, ruokalusikallinen välipalaksi -> sama tarina, ihottumat vain olivat jo verestävät ja suolisto-oireet potenssiin kaksi.
  3. Muutaman päivän tauon jälkeen, raejuusto, vähän ruuan lisäksi -> ei mitään. Ei kerta kaikkiaan mitään
  4. Raejuusto uudelleen, vähän enemmän -> ei mitään.

Kyllä taas oli äiti ihmeissään. Miksi muut aiheuttavat noinkin rajut oireet, kun raejuusto, joka kuuluu samaan kategoriaan ei tuonut tullessaan edes sitä lievää atooppista ihottumaa, joka on melko tuttu näky uusien ruoka-aineiden yhteydessä?

Pikainen tarkastus raejuustopurkkiin ja vastaus luki purkin kyljessä: laktoositon raejuusto.

Uusi kierros, tällä kertaa laktoosittomilla tuotteilla, eikä mitään oiretta, vain hymyä täynnä oleva tyttö, jonka uusin suosikki on Luumurahka <3 Meidän pieni maitotyttömme on siis hieman valikoivalla mahalla varustettu maitotyttö, vaikka oireiden rajuudesta olin jo valmis heittämään hanskat tiskiin ja toteamaan, että lapseni ei ikinä voi käyttää tavallisia maitotuotteita. Noh, ei ehkä ihan tavallisian, ainakaan hetkeen, mutta hänen onnekseen, hän on syntynyt vuonna 2012, jolloin kauppojen hyllyt ovat pullollaan erilaisia hänelle sopivia laktoosittomia vaihtoehtoja.

 

Aah, rauha on jälleen laskeutunut maahan ja ennen kaikkea mahaan!

 

Onko teillä ollut vastaavia haasteita maitotuotteiden kanssa?

 

PS. En millään haluaisi myöntää tätä, mutta neuvolassa oltiin oikeassa. Maitomäärän vähentäminen on lisännyt ruokahalua hurjasti!

 

 

 

 

Kommentit (5)
  1. Sehän se juuri onkin kun ihmiset ei tiedä totuutta, mutta selvittämällä selviää ja oma järkikin opastaa. Meillä ajatellaan että mitä alkuperäisempää ruokaa sen parempi. Maito tilalta ja lihat lähilihakaupasta. Omia kanojakin ollaan mietitty, koska useilla omakotipihoilla paimentaa kanoja nykyään…
    Raakamaito säilyy kylmässä 8 vuorokautta ja siinä on tallella kaikki vitamiinit, rasvat ja entsyymit jotka on meille hyväksi. 🙂
    Maku on taivaallista.
    lukekaa lisää kirjasta;)

  2. Raakamaidon kanssa joutuu vissiin olemaan aika varuillaan. Juuri kun sitä ei ole käsitelty lainkaan ni ei säilyvyys ole samaa luokkaa kuin käsiteltyjen. Jotkut väittää sitä jopa hengenvaaralliseksi, mut niinhän ne jotkut kaikkea luomua. Että en sitten tiiä. Mun korvaan se ei kuulosta vaaralliselta verrattuna käsiteltyyn. Päinvastoin.

    1. Kaikessa taitaa valitettavasti olla puolensa, toiset on aina ehdottomasti puolesta ja toiset vastaan. Itse en osaa sanoa ollenkaan mitä ajattelen, kun en raakatuotteisiin ole perehtynyt laisinkaan. Jotenkin laktoositon maito tuntuu tutulta ja turvalliselta, mutta aion kyllä selvitellä tätäkin vaihtoehtoa.

      Muuten olen kyllä sitä mieltä, että mitä luonnollisempi vaihtoehto kaupanhyllyltä, sitä parempi. Kaikki keinotekoiset makeutusaineet ja tarpeettomat natriumglutamaatit yms. ovat meidän perheessä pannassa!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *